R-vitamiini – Tärkein ravinne?

Vitamiinit ovat saaneet viime vuosina paljon huomiota. Silti yllättävän vähän puhutaan R-vitamiinin vaikutuksista muihin ravinteisiin liittyen. Toki tämä sivusto on monen kirjoittajan osalta keskittynyt R-vitamiinin tärkeyteen liittyen muihin elämän osa-alueisiin. On kuitenkin aika liittää R-vitamiini myös ravitsemaan meidän koko kehoamme. Pieni kurkkaus tähän alajati laajenevaan ravinteeseen.

R-Vitamiini

R-vitamiini on löydetty jo aikojen alussa. Sen arvo on ymmärretty jokaisessa kulttuurissa, vaikkakaan sille ei ole annettu tieteellistä termiä näissä systeemeissä. R-vitamiini löytyy jokaisesta ruoka-aineesta, tosin hieman eri määrinä esiintyvänä aineena. Poiketen muista vitamiineista, voit itse vaikuttaa ravinteen määrään monin eri keinoin. Hassuinta tässä on se, että tämä ravinne on yksi uupuva tekijä erilaisissa dieeteissä, painonhallintamenetelmissä, oireiden poistamisessa tai kehon muokkaamisessa. Puutostila syntyy yllättävän helposti ja sen paikkaaminen voi kestää useita vuosia, pahimmillaan koko elämän mittaisen ajan.

R-vitamiini ja ympäristö

Kuinka ravinto kasvatetaan vaikuttaa siihen, mitä ruoka sisältää, tai mitä se ei sisällä. R-vitamiinia ei löydy välttämättä tehotuotetuista valmisteista lähtökohtaisesti. Myös prosessointi, kuljetustavat ja motiivit voivat joko lisätä tai vähentää R-vitamiinin määrää. Monien alkuasetelma on se, kuinka saada ruokittua oma kehonsa. Kääntäisin tämän kuitenkin ympäri ja kysyisin, kuinka me voimme ruokkia ympäröivää maailmaamme, kuinka voimme antaa yhteisölle takaisin omaa panostustamme, kuinka voimme lisätä R-vitamiinin määrää ravinnossa ja ennenkaikkea maaperässä, josta meidän ruokamme tulee. Mitä enemmän panostamme maaperään ja sen hyvinvointiin, sitä enemmän hyödymme itse siitä R-vitamiinin muodossa.

Kysymyksiä

Todellakin, kysymykset ovat supertärkeitä myös tässäkin aiheessa. Lähtisin näistä liikenteeseen.

  • Mikä on tarkoitukseni tässä ajassa ja paikassa?
  • Kuka olen sisimmässäni?
  • Mitkä asiat ruokkivat sydäntäni?
  • Kuinka löydän suurimman potentiaalini, onneni ja täyttymyksen?

R-vitamiini paljastettuna

R-, eli Rakkaus-vitamiini on kaikkialla mistä sen haluamme löytää. Ravinnossa pitäisin tärkeimpänä elementtinä sitä, kuinka lähestymme aihetta ja millä motiiveilla. Teemmekö kaiken täydellisesti, mutta otamme siitä stressiä ja ehdottomuutta, jolloin koemme ahdistavissa tilanteissa sympaattisen hermoston vaikutuksen, joka luo meille lisää stressiä. Vai pystymmekö ottamaan kaiken vastaan kiitollisena, rakkauden vitalisoimana elementtinä? Pystymmekö mukautumaan, olemaan joustavia omassa mielessämme, jolloin pystymme olemaan enemmän parasympaattisen hermoston puolella, joka rauhoittaa meitä elämään enemmän omassa kehossamme rauhassa.

Ravinto ja rakkaus eivät ole hirveän kaukana toisistaan. Monet puhuvat tunnesyömisestä. Ja mitä enemmän sitä kurkataan lähempää, sitä enemmän huomaamme, kuinka tunnesyömisellä paikkaamme, tukahdutamme, tai tuomme tiettyä nautintoa kehoomme.

Tunne. Tunne siinä missä rakkaus. Jos emme koe saavamme rakkautta ympäristöstämme, ihmisiltä, voimme hakea sitä ravinnosta. Aivan samoin, kuin pieni vauva yhdistää ravinnon turvaan, rakkauteen ja huolenpitoon, me omaamme nuo samat mekanismit. Voimme yrittää tukahduttaa ne, tai toivottaa ne tervetulleeksi elämäämme. Voimme ravita itsemme rakkaudella, tuolla isolla R:llä.

Voimme myös muuttaa ajatuksen siitä, mikä sisältää rakkautta ja huolenpitoa. Mummon tuoma rakkauden osoitus yleensä on ollut aikojen saatossa makea. Makea, jonka yhdistämme koko elämämme siihen rakkauden tunteeseen. Makea, joka liiallisesti syötynä alkaa kuluttaa meidän voimavaroja, potentiaalia, sekä energiaamme elämässä. Mitä jos mummo olisi tuonut sinulle porkkanoita ja naurista rakkauden osoituksenaan? Olisiko mielleyhtymä ollut myös aikuisena erilainen? Olisiko ajatus rakkauden täyttämisestä ruoalla vaihtunut?

R-vitamiini ruokkii meidän kehoa, mieltä ja syvintä olemustamme. Sen vähyys ei tarkoita sitä, etteikö sitä olisi kaikkialla. Kyse on enemmänkin siitä, missä päätämme sitä nähdä. Pysähdymmekö, hengitämme ja annamme hetkelle, ihmisille ja ravinnolle arvostusta? Sitä arvostusta, joka rauhoittaa meidän kehoa ja mieltä. Sitä hetkeen pysähtymistä, joka saa meidät enemmän olemaan läsnä, suuremmin maistamaan, haistamaan, kokemaan ja sitä kautta enemmän tuntemaan iloa ja rakkautta hetkeä kohtaan.

R on ihmeellinen asia, jonka sydämestäni suosittelen tuomaan ravitsemuksen kentälle saman tien. On tavoitteesi mikä tahansa, se auttaa varmasti sinua löytämään suurempaa täyttymystä, kuin yksikään R-puutoksinen asia. Sydän on ihmeellinen asia, kuunnellaan, ihmetellään sen kautta elämää entistä enemmän ja annetaan sen täyttää lautasemme lisäksi koko elämämme.

Kiitos, että jaoit tämän hetken kanssani.

Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com

Rakkaudesta juttelimme myös radio/nettishowni aloitusjaksossa, kirjoittaja kollegani Aaro Löfin kanssa. Kurkkaa koko haastattelu täältä:

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image