Tie Herttatuvalle: Katsaus maalle

Sain sivuston mestarilta pienen pyydön kirjoittaa paikasta nimeltä Herttatupa. Tämä kirjoitus toimii ensimmäisenä alustana esitellen kodin lisäksi, ajatusmalleja ja tunteita, joita kyseinen paikka voi herättää.

Maailman paras paikka

Koti. Muutama vuosi on mennyt vaellellessa siellä täällä. Koti on ollut siellä missä sydän on milloinkin päättänyt sykkiä. Aikaan ja mahdollisuuksiin nähden, se on ollut parasta siihen hetkeen mitä on voinut olla. Kuitenkin pieni kaipava kaipuu, tai enemmänkin sisäinen tieto, siitä että koti odottaa vielä tulemistaan. Paikat, missä olen viimeiset vuoden ollut, ovat olleet kämppiä, kodin sijaan. Tähän asiaan tuli viime syksynä muutos, kun löysimme kodin. Eikä minkä tahansa kodin, vaan hyvin pitkälti sellaisen mistä olemme molemmat rakkaani kanssa unelmoineet. Tämä on muuttanut monta asiaa elämässäni, joista olen hyvin kiitollinen kodille, joka lämmittää kehoa kokonaisesti hyväillen.


Koti

Kodin merkitys on pitkälti turvan antaminen, lämmön ja rauhan tuomisen lisäksi, rakkauden tyyssijan tarjoaminen. Näin ainakin itse sen määrittelisin. Vaikkakin koti on aina mielentila, joka luodaan, joko itse tai hyväksyen kulttuurilliset määritelmät asiasta, on se myös älyttömän hienoa saada se fyysisesti toteutumaan omassa elämässään. Itse seinät ja katto ei vielä takaa turvallista kotia. Jokainen kuitenkin, joka on saanut rakkaudellisen kasvatuksen, kokee lämpimiä muistoja synnyinkodistaan. Pullan tuoksun, pestyjen pyykkien raikkauden, tai vanhempien lämpimän olemisen tuntemisen. Paljolti nämä muistot ja tunteet vaikuttavat meidän identiteettiin ja myös tulevaisuuden kodin hankkimiseen. Toki matkan varrella hankitut opit ja kokemukset voivat olla muokkaamassa yhtä paljon, joskus jopa enemmänkin omaa kiinnostavuuttamme. Kuitenkaan kodin merkitys ei ole syytä vähätellä.

Hertalla pääsee uimaan heti kotiovelta keväästä pitkälle syksyyn 

Oli miten oli, meidän unelma tuli hyvin selkeästi vastaan. Molemmat olemme pienistä paikoista kotoisin, läheltä luontoa, rauhaisilta alueilta. Vaikkakin reissaaminen ja meneminen on edelleen lähellä sydäntäni, on oma jaksaminen noussut viime vuosina entistä tärkeämmäksi elementiksi omassa elämässäni. Tajusinkin, että kuinka paljon omalle terveydelleni olen tehnyt hallaa monella alueella vuosien varrella. Yksi niistä on asuminen kaupungissa. Tähän tuli onnekseni muutos ja nyt saan toteuttaa itseäni Hertalta käsin, luonnon keskeltä.

Herttatupa

Herttatupa on vanha tupa keskellä pientä kylää Yli-iin liepeillä. Lyhyesti maailman paras paikka. Tosin mielipide on erittäin puolueellinen. Vaikkakin tässä on tarkoitus hieman avata miten asumme, on myös mielestäni tärkeää liittää siihen muutamia pointteja.

Unelmat

Niin moni meistä (itseni mukaanlukien) puhuu tässä ajassa unelmista ja ennenkaikkea niiden toteuttamisesta. Unelmat on äärimmäisen tärkeitä ja jokaisella meistä niitä on. Elämä on kuitenkin yllättävän lyhyt pelkkään fiilistelyyn. Tarvitaan konkreettisia toimia, jotka vievät meitä eteenpäin. Vaikkakin työskentelen kehollisten toimintojen parissa pääsääntöisesti, olisi täysin kompromissi asua paikassa, joka ei tue täydellistä lepoa ja uusiutumisprosessia kehossani. Näin ollen oman tilan osto oli välttämätön hyvinvoinnin näkökulmasta, puhumattakaan siitä, kuinka iso unelma on ollut asua lähellä luontoa. Jopa niin iso, etten ole sitä uskaltanut edes raottaa aina elämässäni. Nyt ajateltuna, miten olen pystynytkään pitämään omia unelmiani niin kaukana todellisuudesta, kun kaikki todellisuudessa on mahdollista? Ihmeellistä elämää, jota saamme elää.

Seuraa unelmiasi, oli ne miten poikkeavia tahansa, jos ne elvyttävät sinua ja lähelläsi olevia ihmisiä.

Ravinto

Tämä voi olla yllättävää, mutta yksi unelma, joka pienessä päässäni on muhinut pitkään, on ravinnon tekeminen ihmiselle luontaisimmalla tavalla, eli tulella. Sähkö on superuusi keksintö, eikä sillä tehty ruoka vastaa luontaisen elementit lopputulosta. Tuli ja sen tuoma lämpö, tuoksu ja energia taloon on jotain mikä ihmetyttää joka ikinen päivä. Ei pelkästään sen vaikutus makuihin, mutta kaikkeen siihen mikä liittyy luontaisiin tuoksuihin, niiden herättämiin tunteisiin, fyysiseen lämpöön ja koko kodin tunnelmaan. Tuli on ollut yksi tärkeimmistä elementeistä ihmisen evoluutiossa. Sen tarkoitus on pysynyt lähes samana 300-400 tuhatta vuotta. Ruuan valmistus ja asuntojen lämmittäminen ovat edelleen tapoja, joissa tulen voimallisuutta voidaan ihmetellä.

Hertalla se onnistuu. Eikä pelkästään onnistu, vaan toimii päivittäisenä rituaalina lämmityksen yhteydessä. Talomme lämpiää pääsääntöisesti 3 eri tulipaikalla. Yhditettynä lämpöön, tulee ruoka samalla luontaisella elementillä.

Tulevaisuus

Tuleva tuo tullessaan monenlaisia juttuja, joista myöhemmin lisää. Mutta yksi erikoisuuksista, minkä maalla tai lähellä luontoa pääsee aina kokemaan, on luonnon rytmitys ja sen vaihtuvuus.

Jo pelkästään sillä tosiasialla, että emme juuri käytä valoja, keho tottuu samaan ”aikataulutukseen” luonnon kanssa. Kun tulee pimeää, kynttilät valaisevat talon, antaen aikaa rauhoittumiseen. Tällä on hyvin erilainen vaikutus, kuin jos iltamyöhään työskentelisi koneen äärellä, antaen sille keinotekoista valoa, pitäen kehoa valmiustilassa, eli hereillä. Vaikkakin tämä kuulostaa monelle paluuta vanhaan, näkisin, että nykytiedon mukaan, ennenkaikkea oman tuntemuksen mukaan, se on luontaista biologiamme kunnioittamista. Ei poistaen mitään, vaan panostaen siihen kuinka olemme aina toimineet. Kynttilänvalo on myös mahdottoman hyvä mahdollisuus ottaa kirja käteen ja rakas kainaloon. Takuuvarma hyvinvointi yhtälö!

Kun kausi mukavasti vaihtuu kohti kevättä, se tarkoittaa oman puutarhan valmistelua. Minun tapauksessani siis fiilistelyä, kun puutarhuri rakkaani kaivaa lehtiöllisen suunnitteluja mitä tuleman pitää. Oma puutarha, askel kohti omavaraisuutta, askel kohti vastuunottamista, luonnon kunnioittamista, sen ruokkimista, ei pelkästään vaan ottaen maaperää ja siemeniä sieltä, vaan pyrkien ymmärtämään kokonaiskuvan, kuinka, miten ja millä maaperä pysyy ravitsevana. Loppuelämän kestävä tie, jolle hertalle on hyvät mahdollisuudet oppimiseen. Tulevaisuus tuo äärimmäisen mielenkiintoisia projekteja, sekä ”ulkomaailmassa”, kuten myös kotona.

Hertalla eletään siis entistä vahvemmin vanhoilla toimivilla keinoilla, unohtamatta nykyhetken teknologiaa, jolla työskentelyä edelleen harjoitetaan. Pyrkimyksenä on rauhoittaa keho nauttimaan yksinkertaisuuksista, elämän ihmeellisyyksistä. Puiden havina, lintujen äänet, ladon hiirten rapinat, lintujen ruokkimisen, täydenkuun katseleminen, aamuharjoituksen tekemisen omalla pihalla, ruokailuhetkistä, aina yhteiseen riemuun. Mitä vähemmän ärsykkeitä, sen helpompi on kuulla pienet ja ihmeelliset asiat ympärillä. Suosittelen.

Herttaharjoitus:

Harjoitus ei välttämättä vaadi omaa kotia, vaan metsän, jonne voit kävellä (mieluusti päivittäin).

  • Ota mukaan makoilualusta ja riittävästi lämmintä vaatetta.
  • Kävele mettään, minne ei kuulu muita ääniä juuri.

Pistä patja mättääseen, mene makaamaan, sulje silmät ja kuuntele luontoa. Se kertoo kaiken tarvittavan. Jatka niin pitkään, kunnes tunnet olevasi ladattu täyteen äiti maan puhdasta, ravitsevaa energiaa, jonka voit mennä maailmaan sitten ilmentämään omana itsenäsi!

s

Missä sinä asut tällä hetkellä ja mikä on sen vaikutus jaksamiseesi?

Mikä on sinun unelmakotisi? Miltä se näyttää ja miltä siellä tuoksuu? Kenen kanssa jaat talosi?

Onko unelmasi jo tässä vai odottaako se seuraavaa elämää? Pikku Aki lainaus tähän loppuun:

”Jos odotat aikaa, parempaa aikaa, odotat seuraavaa elämää”

Missä tahansa asut, tee siitä sen hetkinen paratiisisi. Täytä talo rakkaudella, arvostuksella ja suunnattomalla lämmöllä, jolla lämpiäisi vaikka koko pitäjä. Pidä rakkaasi lähellä otteessasi, hellästi kasvattaen yhteisö eteenpäin. Voi hyvin, nähdään ja kuullaan jälleen!


Rakkaudella Hertalta:
Ulla-maija & Teemu

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image