Sinä et ole sinä


Meillä on tarve olla oikeassa. Miksi?

Jokaisella meistä on mielipiteitä, mieltymyksiä ja pelkoja eri asioita kohtaan. Mielemme pyrkii säilyttämään ja poimimaan ympäröivästä maailmasta sellaiset ajatusmallit jotka ylläpitävät minäkuvaamme sekä tukevat sen muodostumista. Kokiessamme minuuttamme muurien tavoin pystyssä pitävät ajatukset uhatuksi, puolustaudumme välittömästi. Mitä vahvemmin ulkoinen asia tai ihminen uhkaa mielipidettämme, sen syvemmältä alitajunnastamme vastareaktio syntyy. Niin paljon me pelkäämme valheellisen identiteettimme särkymistä, että sen edessä olemme valmiita jopa kuolemaan, tai surmaamaan toisen ihmisen. Lopulta kyse on siis samaistumisesta ajatuksiimme ja tunteisiimme joiden pohjalta luomme identiteettimme, sekä pelosta kadottaa se.

Ollakseen minä, täytyy olla sinä.”

Vastasyntynyt lapsi ei osaa vielä erottaa itseään äidistään vaan pitää tätä osana itseään, mutta sillä hetkellä kun alamme havainnoida muun maailman meistä erillisenä, alkaa persoonan syntymä. Ollakseen minä, täytyy olla sinä. Äiti onkin ensimmäinen ihminen jonka kautta lähdemme rakentamaan minuuttamme. Isän roolia ei tule kumminkaan väheksyä, vaan se on yhtä tärkeä heijastuspinta pienen minän kehityksen kannalta. Varttuessamme ja tunnistaessamme erilaisia piirteitä itsessämme, esimerkiksi miehuuden ja naiseuden erot, tulevat muut ihmiset mukaan elämäämme yhä vahvemmin. Poikalapsi alkaa hakea miehen roolia isältään ja tyttölapsi äidiltään. Kavereiden kautta haetaan vahvistusta malleille joita kotopesässä ollaan opittu, sekä koetellaan henkisellä kepillä muiden peilaamia piirteitä.

Lapsuutta seuraava murrosikä on nimensä veroinen, sillä silloin lähdemme hakemaan omaa voimaamme ja vaatimaan elämältä oikeutusta olemisellemme kun haluamme tulla nähdyksi. Kieltäydymme hyväksymästä vanhempiemme piirteitä itseemme vahvoilla minuutta eristävillä argumenteilla kuten ”ku sää oot niin tollanen”. Nuoruus onkin eräänlainen egon murroskausi. ”Täällä minä olen maailma. Minä!”- huutavat sisäiset sireenimme kun kiskaisemme lökäpöksyt ja ihan vähän liian lyhyet minishortsit tuulessa vinkuen egon moottorin täysille kierroksille.

Kun puhutaan karmasta, on olemassa niin kutsuttu sukukarma. Se käsittää ne käytös- ja ajatusmallit, jotka olemme omaksuneet osaksi itseämme vanhemmiltamme.

Suurimman perintömme saamme jo syntymässämme, nimittäin minuutemme. Eri uskomukset ja pelot siirtyvät sukupolvelta toiselle luoden aina uniikin kokijan uniikiin ympäristöön kokemaan itseään eri mallien kautta erillisenä elämästä itsestään. Samoin ystävämme ja läheisemme ovat elämässämme syystä. Ne ihmiset jotka vetävät meitä puoleensa omaavat piirteitä joihin haluamme samaistua, ja ne, jotka koemme epämiellyttävinä omaavat piirteitä joita pelkäämme kohdata itsessämme. Tulemalla tietoiseksi omista tunteistamme ja tarpeistamme pystymme ymmärtämään paremmin omia vanhempiamme sekä laajenevassa määrin meitä ympäröiviä ihmisiä sekä elämää itseään.

Emmekä me lopulta pelkää menettävämme muita ihmisiä tai asioita, vaan itsemme.”

Kiinnymme ulkoisiin asioihin tai ihmisiin, jotka säilyttävät turvallisen tuntemuksen meitä tukevien ajatusten säilyvyydestä. Tämä voi ilmetä esim. joko ihmisten tai materian kontrolloinnin tarpeena, mutta kaikki pelkomme tiivistyvät lopulta menettämisen pelkoon. Emmekä me lopulta pelkää menettävämme muita ihmisiä tai asioita, vaan itsemme. Ulkoistaessamme voimamme esim. toiseen ihmiseen, ajatellen, että ilman tätä ihmistä tai asiaa en tulisi onnelliseksi, meistä tulee riippuvaisia. Koemme olevamme onnettomia jos emme saa tarpeeksi asioita jotka antavat egollemme polttoainetta.

Tässä piileekin yksi elämän paradokseista, nimittäin elämä ei ole mitään ilman kokijaa. Kaikki tuntemukset ja ajatukset jonkin olemisesta jonkin tietynlainen, syntyvät meissä itsessämme. Näin ollen, emme voi koskaan saada tarpeeksi jotakin ulkopuolelta. Saamme juuri sen verran kun olemme valmiita vastaanottamaan. Mikään ei ole pysyvää, ja tästä syntyvä menettämisen pelko saa meidät keräämään asioita, vaatimaan niiltä kuolemattomuutta ja luomaan odotuksia muiden suhteen. Odotukset johtavat elämän aaltomaisen ja alati muuttuvan luonteen johdosta pettymyksiin ja kiintyminen menetyksiin.

Elämä on viimekädessä irtipäästämisen opettelua. Päästämme irti siitä, jonka olemme luoneet perimmäisen olemuksemme päälle. Kun teet musiikkia, katsot rakasta ihmistä silmiin, laulat, maalaat, kirjoitat tai teet mitä tahansa inspiroituneessa tilassa, et koe tekeväsi itse mitään. ”Minä” astuu kuvioon vasta vaiheessa kun mielesi havaitsee tapahtuman ja asettaa sille arvon. ”Mitähän muut tästä ajattelevat”, ”Tämä ihminen on minun”, ”Tällä saavutan jotain suurta” ja ego lätkäisee luomuksen laitaan nimikirjaimensa. ”Minun, minä!”

Tarve olla oikeassa syntyy menettämisen pelosta. Keräämme ympärillemme asioita ja ihmisiä jotka tukevat turvallisuuden tunnetta joidenkin ajatusmalliemme pysyvyydestä. Koemme uhkana asiat, jotka eivät tue uskomuksiamme. Hyvänä esimerkkinä historian uskonpuhdistukset joiden edessä raivattiin muita uskomusjärjestelmiä jotta saatiin oma näkemys ja puumerkki maailmankartalle. Pelkästään sanana, uskomusjärjestelmä kuvaa hyvin sitä miten meistä jokainen, jolla on mielipiteitä, luo maailmankuvansa.

Se joka ei pelkää kuolla, uskaltaa todella elää.”

Jo Herakleitos aikanaan oivalsi, ettei samaan virtaan voi astua kahdesti. Lopulta kyse on vain uskomuksista, elämän ollessa alati muuttuva virta. Sisäisen rauha on mahdollista saavuttaa, kun unohtaa sen mitä luulee olevansa. Voi olla pelottavaa ajatella, että sinä katoaisit, mutta lopulta miten voisit koskaan todella kadota jos olet aina ollut ja tulet aina olemaan?

Sinua ei ole ilman minua, eikä minua ilman sinua. Me olemme yhtä. Kun unohtaa sen mihin on kiintynyt, sen mikä erittelee asioita toisistaan, sen mistä minä muodostuu ja mitä se varjelee niin että sen edessä on valmis eristämään itsensä muista jopa loukkaamalla, voi löytää sen mitä todella on. Ja mikä kaiken taustalla on, on puhdas rakkaus. Onni. On siis uskallettava käydä sisimpäänsä ja olla valmis päästämään irti siitä mitä luulee olevansa, sillä se joka ei pelkää kuolla, uskaltaa todella elää.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: