Apua ahdistukseen

Shakti Pad on Pohjois-Intian ikivanhaa gurmukhin kieltä ja tarkoittaa henkisellä polulla eteen tulevia koettelemuksia. Se on hetki, jolloin polun kulkija kyseenalaistaa oppeja ja päämääriään. Luovuttaminen ja uuden opin etsiminen ovat näennäisen helppoja ratkaisuja, kun taas sitoutuminen ja uskollisuus auttavat kulkijan kokonaan uudelle tasolle.

Kanssablogistini Maija kirjoitti edellisessä tekstissään ahdistuksesta. Siitä, miten kaiken pitäisi juuri nyt olla paremmin kuin koskaan, mutta olo on ärsyyntynyt, eikä mitään saa aikaiseksi. Kiitos rohkeasta kirjoituksesta!

Maija kysyy tekstin lopussa niin suoraan ”miksi”, että mieleeni tuli vastata.

En halua kuulostaa kaikkitietävältä. En myöskään halua neuvoa tai tuputtaa. Kunhan kerron, minkä olen itselleni kokenut toimivaksi. Kunnioitan nöyrästi elämää, muita ihmisiä ja muita elämänfilosofioita.

Ahdistunut olotila ei tarkoita sitä, että kaikki sitä edeltävä positiivisuus olisi ollut harhaa. Eikä se totisesti tarkoita, että naamalle pitäisi väkisin vääntää virne ja kirjoittaa blogiin epäuskottavaa diipadaapahöhöpöpmussunmussun-tekstiä, kuten Maija asian määrittelee.

En myöskään usko, että jokin positiivinen oivallus voisi sulkea elämästä pois kaiken negatiivisen. Tuntuu ajalle tyypilliseltä, että jatkuvasti on oivallettava uutta ja ”löydettävä totuus”. Ensimmäinen vastoinkäyminen uuden totuuden löytymisen jälkeen osoittaa, ettei se ollutkaan kestävä ratkaisu. On siis löydettävä parempaa.

Totuus, joka tulee hetken oivalluksesta ja muuttaa kaiken silmänräpäyksessä ei kuulosta pysyvältä. Se on kuin ihmedieetti.

Henkinen hyvinvointi on kuten fyysinenkin: siihen ei ole oikotietä. Jos ei jatkuvasti harjoittele, ei myöskään pysy kunnossa. Tietysti henkilökohtaiset, geneettiset ja muut edellytykset vaihtelevat ihmisestä toiseen.

Pohjaan nyt itselleni läheiseen traditioon eli joogaan ja meditaatioon. Jollekin muulle henkisen hyvinvoinnin harjoitukset ovat vaikkapa unien tutkimista, terapiaa, keskusteluja ystävän kanssa, mielen tyhjentämistä rankalla fyysisellä treenillä tai vastaavaa. Kyseessä on joka tapauksessa elämän mittainen matka. Tai jopa hyvin, hyvin monen elämän, kuten joogit uskovat.

”Miksi” ei minun mielestäni ole se olennaisin kysymys. (Siksi, että se on elämää.)

Olennaista on tämä hetki. Ei tarvitse mennä muualle. Hengittämällä pitkään ja syvään löytyy yhteys: syvällä sisimmässä on rauha, turva, luottamus ja onni elämästä.

Olen löytänyt joogafilosofiasta ja säännöllisestä meditaatiosta paljon vastauksia oman elämäni suuriin kysymyksiin. Kinastelen silti edelleen välillä puolisioni kanssa ja käyn kärsivällisyyteni äärirajoilla lasten kanssa. Tunnen toisinaan voimattomuutta tai riittämättömyyttä. Koen kuitenkin osaavani toimia näiden tuntemusten kanssa paremmin ja rauhallisemmin, ne menevät ohi nopeammin ja välillä jopa nautin niistä kiitollisena.

Ahdistavat ja vaikeat hetket ovat suurimpia opettajiamme. Silloin hyppäävät esiin mielen tuntemattomista sopukoista toimintamallit, joita emme hallitse. Se voi olla pelottavaa, turhauttavaa ja masentavaa. Varsinkin, jos ei voi turvautua itselleen toimiviin henkisiin harjoituksiin.

Jokainen saa juuri niin paljon kuin pystyy ottamaan vastaan. ”Suuret vastoinkäymiset tapahtuvat suurille ihmisille.”

Siteeraan edellä ja nyt vielä uudelleen kundaliinijoogan länsimaihin tuonutta joogamestari Yogi Bhajania: ”Kaikki mitä tarvitset on sinä. Sinä sinussa on hyvin tärkeä. Sinä ilman sinua on sotku. Sinä sinussa ja sisällä sinussa olevassa sinussa on ytimesi. Sinun on löydettävä se. Se on sinun kauneutesi.”

Elämä ei ole jatkuvaa ilotulistusta. Onnen löytäminen mielen kuohunnasta huolimatta on minun mielestäni tavoittelemisen arvoista. Minä uskon sen tapahtuvan vahvan sitoutumisen ja hyvin pienten askeleiden kautta. Siellä se elämän onni on, ihan tavallisessa arjessa.