Toisen romu on toisen aarre

 

Uskotko sattumiin? Minä en enää. Ennen luulin, että asiat olivat ”ihmeellinen sattuma”, mutta sittemmin elämä on opettanut, että manifestointi tai asioiden ”tilaaminen” on ihan ok.

Ystäväni kertoi juuri, että heillä oli tiukka rahatilanne, eikä heillä ollut varaa hankkia uuteen asuntoon mattoa. Hän kävi mielessään, millaisen maton haluaisi: vaaleanruskea tai harmaa karvalankamatto olisi kiva. Asia jäi sikseen, kunnes hän yhtenä päivänä oli viemässä roskia. Roskiksesta löytyi beige karvalankamatto, joka oli hyvässä kunnossa. No, näitä tarinoitahan riittää kerrottavaksi, mutta kerron nyt yhden omistani, joka tapahtui pari viikkoa sitten.

Kävin lauantaina kukkakaupassa fiilistelemässä elinvoimaa (huom! ihanaa ja ilmaista puuhaa). Siellä oli ihania ”wanhan ajan” pelargonioita, ja ajattelin, että sellaiset sopisivat hyvin Rosalan pihalle. Keräsin kolme kukkaa pussiin, mutta sitten tajusin, ettei minulla ole ruukkua. Katselin ruukkuja hetken, ja tulin siihen tulokseen, että ne ovat hieman tylsiä – ja turhan kalliita. Sitten keksin, että olisipa ihana, jos jostain löytyisi rikkinäinen tuoli, jonka istuinosaan kukat voisi sijoittaa. Päätin viedä pelargoniat takaisin; tulisin hakemaan ne sitten, kun tuoli löytyy.

Kun pyöräilin kukkakaupasta kotiin, minulla oli  selvä visio siitä, miltä ”tuoliruukku” näyttäisi. Sitten unohdin koko asian.

Keskiviikkona saimme vieraan. Hän toi mukanaan kolme pelargoniaa. No niin, ajattelin, tuossa ne nyt ovat. Enää vain se tuoli. Saman päivän iltana kävimme katsomassa ystäviemme uutta koiranpentua. Pihalla hengaillessamme huomasin heidän varaston takana rikkinäisen tuolin – josta puuttui istuin osa. Kysyin, että mikä mahtaa olla tuoli kohtalo. Sitä ei kannattanut enää korjata. Pian se oli autoni takaluukussa.

Tältä tuoli näytti ensin.

Näitä tarvitsin ”kukkaruukun” tekemiseen.

Ja tällainen siitä sitten tuli.