Hannalle oli osoitettu työtehtävä, mutta kun hän yritti esitellä tekemäänsä työtä palaverissa, sai hän kuulla, että se oli siirretty toiselle työntekijälle. Kun esihenkilö tarkasteli jo tehtyä työtä, hän arvosteli pitkään yhtä lausetta. … Lue lisää
Avainsana: ihmissuhteet
”Älä ole liian herkkä” – Kiusattu voi kokea syyllistämistä
”Sain esimieheltä ja työkavereilta kuulla olevani liian herkkä ja että minun täytyisi kovettaa itseni. Kyyneleitä ei saanut näyttää.” ”Pitkän puhelun aikana hän meni henkilökohtaisuuksiin ja suorastaan pilkkasi minua. Kun aloin itkeä jossain … Lue lisää
Ihastuin, annoin kaikkeni ja jäin yksin yhä uudelleen – tunnistatko tämän kaavan?
Minulla on musta vyö surkeissa ihmissuhteissa. Erityisen hävettävää oli, että kun melkein neljännesvuosisata sitten astuin itseni kehittämisen tielle, tämä elämän osa-alue ei muuttunut parempaan kaiken muun mukana. En osannut olla yksin. Minulla … Lue lisää
Työpaikkakiusaaminen alkaa usein piilossa – Mitä voit tehdä?
”Tunsin, että jokin ei ole kohdallaan. Työpaikalla oli jotain outoa. En ensin saanut kiinni, mitä oli meneillään.” Nämä ovat lainauksia tutkimuksesta, joka vahvistaa, että työpaikkakiusaaminen alkaa usein piilossa ja vähitellen. Saman kaltaisia … Lue lisää
Kaikki satuttava käytös ei ole tahallista – näin erotat vahingon ja kiusaamisen
”Minulla oli työkaveri, joka teki töitä joka toinen viikko. Hän syytti, ettei saa tarpeeksi tietoa, kun oli ollut viikon poissa. Itseäni harmitti, kun en ehtinyt viikon asioita kertoa joka maanantai, enkä muistanut … Lue lisää
Varaudu vieroitusoireisiin, kun toivut epäterveestä parisuhteesta
Varaudu vieroitusoireisiin kun toivut epäterveestä suhteesta Valitettavasti silloin kun lähtee irtaantumaan epäterveestä suhdedynamiikasta, edessä ei ole heti helpotus. Se tulee usein vasta hieman myöhemmin – kun suhteeseen on oikeasti saanut jo etäisyyttä. Ja … Lue lisää
Kun lähteminen ei tunnu mahdolliselta: miksi väkivaltaisesta suhteesta on niin vaikea irtautua?
Yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita väkivaltaa kokeneelta kysytään – ääneen tai hiljaa mielessä – on tämä: Miksi et vain lähtenyt? Kysymys kuulostaa yksinkertaiselta. Todellisuus ei ole. Lähteminen ei ole pelkkä päätös. Se on … Lue lisää
Kiusaaminen vaurioittaa – Tunnistatko nämä oireet?
”Minusta ei ollut mihinkään – olin aivan hajalla ja sielu murskana. Keskityin vain siihen, että yritin olla itkemättä, jotta esihenkilöni ei saisi siitä nautintoa.” ”Oireilin töihin menoa fyysisesti ja psyykkisesti. Pelkäsin mennä … Lue lisää
Kun kotona täytyy olla varuillaan – fyysisen väkivallan merkit ilman mustelmaa ja tie takaisin turvaan
Fyysinen väkivalta mielletään usein iskuksi. Mustaksi silmäksi. Jäljeksi, jonka voi näyttää toteen. Mutta hyvin usein se ei ala siitä. Se alkaa kontrollista. Arvostelusta. Ilmapiiristä, jossa toinen määrittää, mikä on totta ja mikä … Lue lisää
Kun ahdistus purkautuu suuttumuksena, aloita tästä
Koetko olevasi hukkateillä, näkymätön tai mitätön ihmissuhteissasi? Arkipäivän kiireet ja stressi, epävarmuus ja toivottomuus tuppaavat painamaan mieltä maahan ja se näkyy ja kuuluu kenties myös ihmissuhteissasi. Joku meistä saattaa mennä rikki pitkäksikin … Lue lisää
Ansaitset enemmän kuin ”ihan jees” – mistä löytyy uskallus valita itsensä epävarmassa maailmassa?
”Tää on ihan tarpeeksi jees!” on kenties tuttu lause vähän jokaiselle. Ja jos sitten huomaakin kaipaavansa enemmän, eläväisempää, täyttymyksellistä tai jotain muuta kuin ainaista puurtamista, paahtamista, yhteydettömyyttä tai jopa horroria, alkaa helposti … Lue lisää
Jos tunnet olevasi jatkuvasti väärässä – näkymättömän väkivallan tunnistaminen ja toipumisen alku
On vaikea kertoa tarinaa väkivallasta, josta ei jää mustelmia. Henkinen väkivalta ei näy valokuvissa. Se ei riko luita. Se ei jätä jälkiä, joita voisi osoittaa sormella ja sanoa: tuossa, tuossa se tapahtui. … Lue lisää








