Herätyskellon soidessa havahdun pirteänä uuteen päivään. Suukko vieressä makaavalle rakkaalle ja lenkkivaatteet päälle. Palatessani aamulenkiltä, kuulen keittiöstä iloisia huudahduksia. Puolisoni on tehnyt lapsillemme raakapuuroa aamupalaksi kera itse poimimiemme marjojen ja hedelmien. Istun … Lue lisää
Avainsana: hyvinvointi
Elä, älä kyde
Vielä viitisen vuotta sitten, noin kahdeksannen ammatinvaihdoksen kynnyksellä pelästyin olevani jotenkin viallinen. Viisikymmenlukulaisen ehdottomana hyveenähän on pidetty opitun tai opiskellun ammatin pitkäjänteistä ja tunnollista harjoittamista hamaan eläkeikään saakka. Minä en siihen pystynyt. … Lue lisää
Ihmisen arvoa ei mitata puntarilla
Jenny Lehtinen on YleX:ltä ja Marja Hintikka Livestä tuttu toimittaja, Yleisradion Vaakakapina-hankkeen kapinajohtaja ja entinen ikilaihduttaja. Vaakakapina puhuu kehopositiivisuuden ja armollisemman elämänmuutoksen puolesta haastaen kaikki mukaan painonhallinnan vallankumoukseen vuoden 2017 aikana. Omaa … Lue lisää
Puhdista kehoasi virkistävällä vihermehulla
Loppuvuoden ruokajuhlien jälkeen on hyvä hetki kääntää katseet kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin. Elimistöömme kertyy jatkuvasti erilaisia myrkkyjä. Ne saattavat siirtyä kehoomme esimerkiksi syömämme ravinnon, pakokaasujen, kemikaalien ja muiden ympäristömyrkkyjen kautta. Terve keho pyrkii kuitenkin … Lue lisää
Joko yrität liikaa tai et ollenkaan – riittämättömyyden ansat
”Minun pitäisi, mutta en jaksa, pysty, osaa.” ”En kuitenkaan onnistu.” ”Olisinpa kauniimpi, ahkerampi, viisaampi, valmiimpi.” ”Minä yritän ja yritän, mutta kukaan ei ole tyytyväinen.” ”Olen todellakin tehnyt kaikkeni, ja nyt olen … Lue lisää
Jouluinen torttu, jolla herkuttelet mielellään muinakin vuodenaikoina
Joulutortut ovat kuuluneet joulunajan kahvipöytiin varmasti iät ja ajat. Lapsuudessani rouskuttelin äidin valmistamia tähtitorttuja useamman kerralla. Lehtevä voitaikina rapisi ihanasti jokaisella puraisulla ja paras osuus oli se, kun puraisu viimein saavutti tortun … Lue lisää
Samettisen valkoinen riisipuuro maistuu joululta – Tässä ravinteikkaampi versio ihanasta klassikosta
Mielestäni joulunaikaan kuuluu aivan oleellisesti samettisen valkoinen riisipuuro, jonka päälle ripautellaan kanelia ja kimaltelevan valkoista sokeria. Ravitsemuksellisesti katseltuna tälläinen puuro lukeutuu kuitenkin jälkiruokiin. Tavanomainen riisipuuro valmistetaan nimittäin valkoiseen, miltei kuiduttomaan puuroriisin. Tämän jälkeen … Lue lisää
7 hyvän elämän oppituntia koirilta – Älä ota asioita niin vakavasti
Koiran sanotaan olevan ihmisen paras ystävä, ja monille koiranomistajalle nämä karvaiset kaverit ovat pikemminkin perheenjäseniä kuin lemmikkejä. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että siinä missä sinä opetat koiraasi sisäsiistiksi, noutamaan palloa tai herättämään … Lue lisää
Jatkuva ärtymys, väsymys ja pakkojaksaminen ovat hälytysmerkkejä – Stressin ei pitäisi olla pysyvä olotila
Minulla on unelma: maailma, jossa herkkyyttä ja hyvinvointia arvostetaan ja vaalitaan, ihmiset kiinnostuvat syventämään itsetuntemustaan ja oppivat arvostamaan itseä ja toisia sellaisina kuin olemme. Jokainen löytää omat vahvuudet ja rajat, tarpeet ja … Lue lisää
Millainen on hyvä intuitio ja mistä sen tunnistaa?
Olen aina ollut onneton tekemään päätöksiä. Ihan pieniäkin. Mutta varsinkin suuria. Olen tarvinnut usein, hyvä on, lähes aina, päätöksentekohetkellä luottokonsulttieni apua. Joutunut pähkimään päätökset yhdessä. Kun vietin aikaa Intiassa, minulle sanottiin moneen … Lue lisää
Tämän takia luonnossa oleskelu kannattaa
Kuten arvata saattaa luonto on minulle hyvin tärkeä asia. Itse asiassa rohkenen väittää sen olevan meille kaikille hyvin tärkeä asia. On osoitettu, että luonnossa oleskelevat ovat paitsi onnellisempia myös tuntevat voivansa paremmin. … Lue lisää
Tekemällä aikaa tulen subjektiksi
Kenialainen työtoverini nauroi touhuiluani ja totesi: ”Teillä länsimaalaisilla on kellot, mutta meillä on aika.” Niin. Perinteinen afrikkalainen tekee aikaa. Hänelle aika syntyy ja saa sisällön elämän merkityksistä. Ihmisten välisissä kohtaamisissa tehdään aikaa … Lue lisää