Kirjoittaja: Jukka Suuniitty

Kirjoitan hahmottaakseni maailmaa ja ihmisen elämää. Aiemmin halusin ymmärtää ihmistä ja yhteiskunnan toimintaa, mutta ajan myötä huomasin, että havainnointi ilman analyysiä auttaa joskus paremmin sisäistämään asioiden olemusta.
Jokainen luo kuitenkin oman merkityksensä asioille, joiden yhteinen jakaminen auttaa ihmisiä kohtaamaan aidosti.
Olen toiminut pitkään ICT-alalla myynnin ja konsultoinnin tehtävissä, mutta tällä palstalla kirjoitan ihmisen näkökulmasta.

Suurin lahja on yhteys

On kulunut neljännesvuosi siitä, kun hyvästelin minulle läheisen ihmisen viimeiselle matkalleen. Ajellessani muistotilaisuuteen marraskuisessa aamusumussa, minulla oli aikaa ajatuksille. Keiden itse toivon olevan saattelemassa minua silloin kun sen aika on? Ja se aikahan … Lue lisää

Millä muokkaat maailmaasi?

Lapsuuteni 70-luvulla ideologiat taistelivat arkipäivän elintilasta. Kommunistit rakensivat parempaa maailmaa ja heidän johtajansa illuusiota valtansa tueksi. Rajan toisella puolella maailmaa parannettiin rakentamalla parempia kodinkoneita ja nopeampia autoja. Raja oli selvä ja todellisuus … Lue lisää

Motiivi on sielun peili

Ellei Charlie Hebdon tapahtuma olisi ollut inhimillinen murhenäytelmä, sen voisi sanoa palvelleen yhteiskuntaamme tässä ja nyt. Kreivin aikaan. Ihmiset Suomessa ja lähialueillamme ovat enemmän kuin hämillään kaikesta, mitä viime vuosina on tapahtunut. Se alkoi taloudesta ja … Lue lisää

Tarinankertojat

Bruce Oreckilla on visio henkisestä kumouksesta Suomessa. Bruce on kehoaan rakentanut toisen polven amerikkalainen menestyjä, josta tuli markkinointitaitojensa ansiosta presidentintekijä USA:han ja suurlähettiläs Suomeen. Suomen vuosiensa aikana hän on oivaltanut piilevän potentiaalimme, jolle itse olemme … Lue lisää

Isä meidän

Yksitoista vuotta sitten sain YT- neuvotteluissa vapautuksen silloisista työtehtävistäni. Edessä oli CV:n päivitys, jolla vakuuttaisin tulevan työnantajan  taidoistani. Edellisestä työnhausta oli kulunut jonkin aikaa, joten kuvaus oli syytä kirjoittaa puhtaalta pöydältä. Istuin työpöydän … Lue lisää

Kasvatusvinkkejä?

Syystä tai toisesta törmään toistuvasti kysymykseen: ”Voisitko antaa vähän vinkkejä noiden teinien kasvatukseen.” Kysymystä saatellaan vielä syvällä huokauksella. Ikävä tunnustaa, mutta ei minulla ole aavistustakaan siitä, miten teinejä kasvatetaan. Olen kylläkin elänyt … Lue lisää

Totuus on sekä-että

Aika ajoin on hyvä tarkistaa itsestään selviä totuuksia. Aloitan omistani, koska ymmärrän ne parhaiten. Olen nuoruudestani asti tavoitellut harmoniaa. Seesteistä tapaa olla ja elää, itsensä ja toisten kanssa. Tarkka havainnointi ja keskittyminen … Lue lisää

Saako kaatunutta auttaa?

Mies  kaatuu jalkakäytävälle ja jää makaamaan hiljaa valittaen. Valitus muuttuu avunpyynnöiksi, mutta ohi kulkevat myös katsovat ohi askeleitaan kiirehtien. Tilanne toistuu uudestaan ja ympärille kerääntyy auttajia. Välittäminen on käsin kosketeltavaa ja aitoa. … Lue lisää

Hymy on hyvinvoinnin merkki

Katson videota vitsiä odotellen. Pieni tyttö puhaltaa syntymäpäiväkakkunsa kynttilät, ympärillään joukko läheisiä ihmisiä. Onnelliset ilmeet tartuttavat hymyn minunkin huulilleni. Videolla tytön arki kuitenkin muuttuu nopeasti. Taustalla pyörivä uutisvirta vie tunnelman kireistä keskusteluista tulitukseen, savuun … Lue lisää

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image