Hymy on hyvinvoinnin merkki

Katson videota vitsiä odotellen. Pieni tyttö puhaltaa syntymäpäiväkakkunsa kynttilät, ympärillään joukko läheisiä ihmisiä. Onnelliset ilmeet tartuttavat hymyn minunkin huulilleni. Videolla tytön arki kuitenkin muuttuu nopeasti. Taustalla pyörivä uutisvirta vie tunnelman kireistä keskusteluista tulitukseen, savuun ja lopulta pakolaisleirille. Lontoossa.

Yhdistelmä hätkähdyttää ja se on tarkoituskin. Pelastakaa Lapset ry:n videon tarkoitus on kuvata, miten tavalliset ihmiset suistuvat toiseen todellisuuteen. Tuomalla uutisvirran maailma meitä lähemmäs halutaan herättää empatia ja auttamishalu. Tukea ja apua sodan jaloissa oleville ihmisille.

Luen Youtubesta katsojien kommentteja. Monissa niistä näkyy joko täydellinen kielto tai sitten hämmentävä ymmärryksen puute. Me olemme eläneet koko elämämme maailmassa, jossa pienten lasten hätä on jossain tuolla. Tekojemme ulottumattomissa.

Katson klipin uudestaan. Kuvakulma näyttää pienen ihmisen näkökulman ympärillä muuttuvaan maailmaan. Kun uutiset kiihdyttävät tahtiaan, aikuisten keskustelut saavat yhä vakavampia sävyjä ja huolestuminen tytön kasvoilla vaihtuu pelon kautta apatiaan. Äiti on klipillä ainoa, joka säilyy tytön maailmassa ja luo jatkuvuuden tunnetta pakolaistelttaankin.

Oma kokemukseni ei kata sotilaallista kriisiä, joten en osaa sitä käsitellä. Mietin kuitenkin pienen ihmisen maailmaa ja sen vakautta. Mikä sitä horjuttaa ja mikä sen pitää yllä? Turvallisuuden tunnetta?

Hassut aivoni rakentavat sillan hetkeen, jolloin olin itse juuri tullut isäksi. Esikoiseni oli syntynyt helmikuussa ja olin sen kevään uudessa tehtävässä, jossa päivät venyivät yöhön. Kuukaudesta toiseen. Ajoin jälleen kerran myöhään illalla kotia kohti, kun radiosta soi Stingin Golden Fields. Aloin stressistä väsyneenä itkeä autossani. Lapsi oli kotona hyvässä hoidossa, mutta itselleni nousi pelko siitä, että tällä tavoin hän jää minulle vieraaksi. Havahduin ja tein päätöksen. Päätin pysyä hereillä ja kotona, läsnä lapsen ja äidin kanssa.

Viisi vuotta myöhemmin luin tarhasta saatua ”totuuksia lasten suusta” hassuttelua. Nauroin lukiessani, kunnes eteen napsahti kuvaus. ”Isä on kiva, vaik se tekee melkein aina töitä.” Säpsähdin, tunnustin ja korjasin taas tilanteen.

Ei se tuohon päättynyt, mutta ymmärrätte varmaan kaavan ja idean? Oivallukseni on, että lasten maailmaa, turvallisuutta ja rakastetuksi tulemisen kokemusta on hyvä vaalia. Ajatuksella ja teoilla. Pitää huolta siitä että on hereillä ja läsnä.

En kannata curling-vanhemmutta, kypärää leikkipuistoissa enkä lasten kietomista kuplamuoviin. Kokemukset kasvattavat ja opettavat selviytymään vaikeuksista. Lapset ovat oppimisen, mukautumisen ja kasvamisen ammattilaisia. Kolhuista ja murheista toipuu kyllä, kunhan lähellä on joku joka on läsnä ja välittää.

Läsnäololla luodaan turvaa. Asettaen rajoja ja kestäen myös niiden rikkomisen, sillä sekin kuuluu kasvamiseen. Rakkauteen. Läsnäoleva isä on hyvä, mutta hymyilevä vieläkin parempi. Läsnäoleva ilo on merkki vanhemman vakaudesta ja turvasta. Hymy vakuuttaa jatkuvuudesta ja siitä, että kaikki on hyvin. Ainakin riittävän hyvin.

Olen onnekas ja kiitollinen, sillä olen saanut nähdä ympärilläni paljon hymyileviä lapsia. Leikkiviä, nauravia, itseensä ja toisiin ihmisiin luottavia.

Hereilläolo tekee hyvää.

Kirjoittaja on Kirjoitan hahmottaakseni maailmaa ja ihmisen elämää. Aiemmin halusin ymmärtää ihmistä ja yhteiskunnan toimintaa, mutta ajan myötä huomasin, että havainnointi ilman analyysiä auttaa joskus paremmin sisäistämään asioiden olemusta.
Jokainen luo kuitenkin oman merkityksensä asioille, joiden yhteinen jakaminen auttaa ihmisiä kohtaamaan aidosti.
Olen toiminut pitkään ICT-alalla myynnin ja konsultoinnin tehtävissä, mutta tällä palstalla kirjoitan ihmisen näkökulmasta.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: