Täyteläiset jouluherkut syntyvät taateleista ja maapähkinästä

Ah, joulu lähestyy. On aika alkaa tunnelmoida ihanilla jouluherkuilla. Usein tähän aikaan vuodesta tulee syötyä aivan huomaamatta yli oman energiatarpeen. Myös makeat kahvipöydän antimet houkuttelevat tarttumaan kiinni, sillä piparkakkuja, suklaakonvehteja, kakkuja ja muita makeita houkutuksia tulvii eteen miltei pyytämättä.

Siispä kehittelinkin sinulle hieman terveellisemmän herkun.

Kata jouluiset taatelipallot kauniin kutsuvasti esille olohuoneen tai keittiön pöydän ääreen. Kun ojennat kätesi, vaikkapa vain silloin tällöin, konvehtien sijaan terveellisemmän herkun puoleen, saat pienennettyä kehon sokerikuormaa aivan huomaamatta. Nämä suloiset suupalat maistuvat ihastuttavasti joulumausteilta. Ja mikä ihaninta, niiden makeus on peräisin ainoastaan taateleiden omasta hedelmäsokerista.

Ohje on gluteeniton ja vegaaninen.

JOULUISET TAATELIPALLOT

(ohjeesta tulee noin 20 kpl taatelikarkkia)

1 dl Vegeway maapähkinäjauhetta

1 dl kaurahiutaleita

240 g kuivattuja taateleita (varmista, että taatelit ovat pehmeitä)

noin 1 tl jauhettua neilikkaa

0,5 tl luomu kanelia

0,5 tl vaniljajauhetta tai raastettua vaniljaa

pieni ripaus suolaa

1 tl sitruunanmehua

 VAIHE 1) Yhdistä kaikki aineet taikinakulhossa ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. (Tarvittaessa saat taatelit pehmeämmäksi liottamalla niitä hetken aikaa vedessä ennen taikinan tekoa)

VAIHE 2) Maista taikinamassaa ja lisäile mausteita tarvittaessa mieleiseksi.

VAIHE 3) Pyörittele kämmenten välissä pieniä palloja. Koristeluun sopii loistavasta esimerkiksi kookoshiutaleet ja erilaiset pähkinärouheet. Tai dippaa taatelipallot sulatetussa suklaassa. Anna jähmettyä jääkaapissa.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Ale!

    Löydä elämän taika – Tehtäväkirja

    17,90  14,50  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Voimaa paranemiseen -kortit

    Arvostelu tuotteesta: 5.00 / 5
    21,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Voimaa paranemiseen -paketti

    46,90  32,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin