Kun lomalla on latautunut, tuntuu ihanalta ja inspiroivalta palata arkisiin tohotuksiin. Onkin aika paljon annettavaa maailmalle! Työpaikalla, läheisille, itselleenkin. “Nyt mä aloitan kuntokuurin. Laihdutan kesäkilot. Herään joka aamu aikaisin. Kuuntelen enemmän, puhun vähemmän. Juon vain vihreää teetä. En hermostu. Vietän virkeää elämää.”
Mutta voimat alkavat hiipua, jos luopuu siitä, mikä lomalla oli olennaista. Loma on itseä varten, mutta niin saa olla arkikin. Sen sijaan, että loman jälkeen käyttää kaikki paukut tohotukseen, voisikin muistaa virkeyden alkuperän. Akut latautuvat, kun saa vain olla. Saa syödä tämän grillimakkaran ja nautiskella. Saa tuntea mitä tuntee, saa kuulostella sisäisyyttään. Saa tehdä sitä mistä tulee levollinen olo. Ei tarvitse olla muuta eikä muualla.
Mitä jos loma ei olisikaan mikään poikkeustila? Miksei grillimakkaroita voisi syödä ihan onnellisena ja iloiten arkenakin? Mitä jos kysyisikin sisäisiltä akuilta: mitä sellaista voin antaa itselleni arjessa, mikä lomalla tuntuu niin hyvältä?
Ei ole tarkoitus lannistaa, mutta loma- ja juhlakausien jälkeen aloitetaan eniten kuntosalijäsenyyksiä ja laihiksia. Tilastojen mukaan salien käyttö myös hiipuu usein muutaman viikon jälkeen. Aiehan on hieno: “pistän tän homman nyt kuntoon ja huolehdin itsestäni.” Mutta homman kuntoon laittamisestakin tulee herkästi suoritus. Suorittaminen perustuu uskomukseen, ettei ihan riitä sellaisena kuin on, arvottomuuden tunteeseen. Siksi yritetään olla jotain muuta kuin ollaan (laihempia, vähemmän hermostuvia, enemmän kuuntelevia, ei-kahvinkittaajia). Arvottomuuden tunteeseen perustuva toiminta ei ole kestävää kehitystä.
Kestävää kehitystä on itsensä hyväksyminen: itselle myötämielinen resurssienhallinta ja huoltaminen. Kun tekee asioita itsensä hyväksi sen mukaan, mikä kulloinkin intuitiivisesti oikealta tuntuu – ei ollakseen muunlainen – alkaa tapahtua. Hyvän salliminen itselle on kontrollin ja suorittamisen vastakohta. Kysymys ei ole itsensä lahjomisesta tai mairittelusta, joka sekin saattaa johtaa ähkyyn ja pankkitilin hupenemiseen. Kierre syntyy, jos jatkuvasti niittaa itseään ja rehkii ollakseen toisenlainen – ja sitten taas retkahtaa, koska kaipaa helpotusta ja mielihyvää.
Itselle hyvän salliminen on sen kuulostelua, mikä minua auttaisi jaksamaan ja voimaan hyvin. Grillimakkaroita ei todennäköisesti tule vedettyä överisti, jos itselleen sallii monenlaista hyvää. Jos pyytää apua silloin kun tarvitsee, ja sanoo ei kun ei jaksa. Jos uskaltaa elää itseään varten: valita asioita, jotka tuntuvat itselle oikeilta. Jos uskaltaa katsoa sisäisyyttä painavia asioita silmästä silmään. Jos uskaltaa päästää vanhoista kivuista irti. Jos uskaltaa pelätä. Jos uskaltaa kokeilla, ottaa uusia askeleita. Jos uskaltaa kyseenalaistaa sen, mikä ei tunnu toimivan.
Mitä siis tarvitset, jotta voisit huolehtia siitä, että elo tuntuisi hyvältä? Mitä tarvitset, jotta voit arjessa, lomalla ja juhlassa helliä resurssejasi, ilman pakkoa? Mitä voisit antaa itsellesi enemmän? (Nämä ovat usein voimauttavampia kysymyksiä kuin ne, jossa pohditaan, mistä pitäisi luopua ja mihin tavoitteeseen pitäisi päästä. Sellaiset toisinaan pohjautuvat ajatukseen puutteesta ja pitävät yllä puutteen kierrettä tavalla tai toisella.)
Laihikset, kuntokuurit ja kiroilunlopettamislupaukset hiipuvat jossain vaiheessa, jos olemme ankaria itsellemme. Ei tarvitse olla lepsukaan. Ei tarvitse tyytyä huonoon oloon ja sen tilkitsemiseen. Resursseistaan myötätuntoisesti huolehtiminen mahdollistaa elämässä eteenpäin menemisen – ei rutistamisen, vaan ilon kautta. Koska rakkaus on kestävää kehitystä.
Kuva: Unsplash.com
