Elämän mullistava muutos

Olin vuonna 2000 Australiassa kuorokiertueella. Kävimme laskemassa koskea tuolla reissulla ja muistan valokuvan, joka porukastamme otettiin vastarannalta, kun kiepuimme kosken kuohuissa. Meitä on kuusi samassa kumiveneessä ja kaikilla paitsi minulla on leveä hymy kasvoilla. Itse näytän haudanvakavalta. Muistan kuinka yksi kuorokavereistani sanoi minulle että ota rennosti. En osannut, sillä inhosin kaikkia sellaisia tilanteita, joissa jouduin tavalla tai toisella mukavuusalueeni ulkopuolelle. Kammoksuin sitä, että jouduin tekemään jotain sellaista mitä en pystynyt kontrolloimaan ja missä en voinut olla varma onnistumisestani.

Huolestuneisuus ja kontrollointi värittivät elämääni. Lapsuuteni olosuhteet olivat sellaiset, että opin olemaan kroonisesti huolissani ja jatkuvasti valppaana.

Opin varautumaan siihen, että jotain ikävää voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Siitä tuli niin luonteva tapa elää, että havahduin kireyteeni vasta kun perustin oman perheen ja yövalvomiset vetivät pinnan entistäkin kireämmälle. Yrittäjäksi ryhtyminen oli toinen herätys: jos aioin kestää kaiken yrittämiseen liittyvän epävarmuuden ja pysyä terveenä ja toimintakykyisenä, minun oli pakko oppia hallitsemaan stressiä. Sen sijaan, että olisin opetellut stressinhallintakeinoja pystyäkseni pärjäämään paineiden kanssa, päätin pureutua ongelman ytimeen ja parantaa itsestäni ne kokemukset, uskomukset ja tunteet, jotka kavensivat elämääni ja söivät elämäniloani. Päivä alkoi vihdoin paistaa siihen risukasaan, jossa olin istunut vuosikaudet.

Kuinka ollakaan, päädyin auttamaan ihmisiä, joilla on samankaltaisia kokemuksia ja haasteita kuin itselläni oli. Huomasin etten ole yksin: tämä maa on täynnä ihmisiä, joiden taustalta löytyy turvattomuutta ja rajattomuutta. Tavallinen tarina on se, että jommallakummalla vanhemmista – yleensä isällä – on ollut alkoholiongelma, on ollut riitaa, väkivaltaa tai mielenterveysongelmia ja persoonallisuushäiriöitä. Näistä taustoista käsin ei ole ihmekään, jos elämä tuntuu ennalta arvaamattomalta ja on vaikea luottaa ihmisiin tai siihen että kaikki järjestyy. Opimme tukahduttamaan tunteitamme, sillä niille ei ole tilaa jos elämä on selviytymistä ja muista huolehtimista. Opimme ennakoimisen mestareiksi ja kontrolloimalla luomme itsellemme turvallisuuden tunnetta. Tarkkailemme pieniäkin eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja ja päättelemme niistä olemmeko turvassa. Jatkuva varpaillaan olo alkaa väsyttää.

Mieleensä voi istuttaa hyviä uusia ajatuksia, joista versoo elämää tukevia uskomuksia.Turvattomuudesta voi toipua ja elämään voi oppia jälleen luottamaan. Vanhat möröt voi passittaa tiehensä käsittelemällä turvallisesti ja lempeästi ne tunteet, jotka on joutunut pitämään sisällään. Itse löysin avun tekniikasta, jolla tänä päivänä autan myös asiakkaitani. Mieleensä voi istuttaa hyviä uusia ajatuksia, joista versoo elämää tukevia uskomuksia kuten ”Saan aina apua”, ”Elämä voi olla helppoa”, ”Kaikki järjestyy” ja ”Olen turvassa”. Mieti hetki miten elämäsi voisi mullistua, jos syvällä sisimmässäsi uskoisit, että saat aina kaiken tarvitsemasi avun? Tai että elämä sujuu helposti? Kun sisäinen kamppailu päättyy ja tilalle astuu rauha, myös elämän ulkoiset olosuhteet alkavat heijastaa tuota rauhaa. Rauhasta käsin kuulet paremmin sydämesi ja sielusi äänen, joka ohjaa sinua kohti parasta tulevaisuuttasi. Miltä tuntuisi löytää sisältään jälleen se luottavainen ja iloinen lapsi, joka tutkii maailmaa uteliaana ja uskaltaa kokeilla uusia asioita? Mikä kaikki olisi mahdollista silloin, kun olet yhteydessä tuohon leikkimieliseen osaan itsestäsi? Kuvittele ja tunne tuon ajatuksen laajentava vaikutus kehossasi. Olet löytänyt kotiin.

Tänään kevätaurinko paistaa sisään ikkunoista ja olen levollinen. Kaikki elämässäni ei edelleenkään ole ihan niin kuin haluaisin ja stressin aiheitakin löytyy, mutta epäonnistumiset, pettymykset ja harmittavat takaiskut eivät enää suista minua raiteiltani. Tiedän, että kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Sen tunteen löytäminen on ollut elämäni suurin mullistus.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image