Teetkö elämäsi valintoja siksi, että pelkäät vai siksi, että arvostat itseäsi?

Työssäni intuitiivisena parantajana ja ohjaajana pääsen sukeltamaan syvälle asiakkaitteni sielunmaisemaan. Se on aina yhtä kiitolliseksi tekevä hetki, kun edessäni istuva ihminen päästää minut lähelleen ja antaa katsoa sisimpäänsä. Riippumatta siitä, mitä kukin on elämässään kokenut, jokaisen ydinolemus on aina huikaisevan kaunis. Tuon ydinolemuksen päälle on meille jokaiselle kuitenkin kertynyt enemmän tai vähemmän kaikenlaista kuormaa: vanhoja traumoja, kuormittavia tunteita ja elämää rajoittavia uskomuksia.

Tätä kuormaa me puramme yhdessä, jotta asiakkaani saisivat käyttöönsä kaiken sen potentiaalin, joka heidän sisällään loistaa. Teemme yhdessä matkaa kohti sellaista elämää, jossa valintoja ei enää ohjaa pelko, elämän ahtaaksi tekevät uskomukset tai syyllisyydestä kumpuava velvollisuuden tunne, vaan rakkaus, itsearvostus ja merkityksellisyyden tunne. Suhtaudun työhöni intohimolla, sillä olen nähnyt läheltä mitä siitä voi seurata, kun ihminen hylkää itsensä pelkojensa tähden.

Omassa elämässäni pelon sanelemien ratkaisujen aika tuli päätökseen varsin dramaattisella tavalla. Olin vuosikausia etsinyt itseäni pyristellen kuitenkin muutosta vastaan ja pyrkinyt kontrolloimaan kaikkea. Sitten elämä päätti siivota pöytää oikein urakalla: kolmenkympin hujakoilla menetin äitini, ja pian oli mennä isä perässä. Seuraavaksi oli vuorossa vakituisen työpaikan menetys ja sen jälkeen avioliiton päättyminen ja oman perheen hajoaminen.

Olin yhtäkkiä rahaton ja koditon ja ystävieni hyväntahtoisuuden varassa, sillä tuoreena yrittäjänä olin pudonnut myös yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle.

Kun minulta otettiin pois ne ihmiset ja rakenteet, joiden varaan olin rakentanut turvallisuuden tunteeni, tapahtui jotain hyvin mielenkiintoista ja jokseenkin ristiriitaista: Olin pohjattoman surullinen ja samalla aivan euforisen onnellinen. Olin peloissani ja innoissani.

Muistan kuinka totesin tuttavalleni, että minulla ei ole mitään syytä olla onnellinen ja silti olen. Minulla ei ollut näennäisesti minkäänlaisia resursseja ja samalla tunsin, että olen vapaa tekemään ihan mitä tahansa. Elämä kantoi kuin kantoikin ja tuo kokemus muutti minua pysyvästi. Ryhdyin todella kuuntelemaan itseäni ja rakentamaan uutta minuutta ja uutta tarinaa; tutkimaan sitä kuka minä oikeasti olen kaikkien niiden ehdollistumien alla, jotka olin ottanut elämän varrella kantaakseni.

Silloin kun rehellinen sisäinen työ on vielä täysin tekemättä, saatamme kertoa itsellemme tarinaa siitä, kuinka olemme uhreja ja voimattomia vaikuttamaan omaan elämäämme. Saatamme purkaa kiukkumme ja pettymyksemme toisiin ihmisiin tai itseemme. Etsimme syyllisiä ja syytämme itseämme. Annamme pelon sanella valintojamme sen sijaan, että valitsisimme sen mikä saa silmämme syttymään ja herättää meidät eloon.

Joskus pelko naamioi itsensä velvollisuuden tunteeksi ja keksii lukemattomia syitä sille, miksi emme voi valita sitä mitä sydämemme meille kuiskii. Pelko osaa naamioida itsensä myös kiltteydeksi ja pukea päälleen hyvän ihmisen viitan. Itsensä uhraamisesta tulee kunniallinen tehtävä, josta odotamme saavamme palkkion. Petymme, kun tuota palkkiota ei tulekaan, vaan kiltteyttämme ja uhrautuvaisuuttamme käytetään hyväksi. Unelmat tuntuvat lipuvan sormiemme välistä.

Autenttisen itsensä löytäminen on maailman kaunein rakkaustarina.

Silloin on aika katsoa rohkeasti peiliin ja tutustua omassa sisimmässä uinuvaan voimaan. Kuka minä olen, mitä minä haluan ja miten voisin saada haluamani? Meillä on aina mahdollisuus valita uudestaan. Olen kokenut sen lukemattomia kertoja omassa elämässäni ja nähnyt asiakkaitteni elämässä: kun valitsemme rohkeasti itseämme kuunnellen, ovet alkavat avautua.

Minua on kannateltu uskomattomin tavoin läpi monien vaikeuksien, kun olen uskaltanut valita sen, minkä olen tuntenut itselleni oikeaksi, vaikka se olisi ollut pelottavaakin. Ei meidän tarvitse aina hypätä tyhjän päälle, vaan voimme pikku hiljaa opetella kuuntelemaan sisäistä viisauttamme ja ryhtyä tekemään enemmän sellaisia asioita, jotka ovat harmoniassa tuon viisauden kanssa.

Kun olemme linjassa itsemme kanssa ja teemme valintoja rakkaudesta ja itsearvostuksesta käsin, saamme palkkioksi sisäistä rauhaa, merkityksellisyyden tunnetta, itsevarmuutta, parempia ihmissuhteita ja tilaisuuksia, jotka kuljettavat meitä kohti unelmiamme. Matkanteko ei ole aina ruusuilla tanssimista, ja voit odottaa että sitoutuneisuutesi testataan moneen otteeseen. Tuo matka kannattaa kuitenkin tehdä, sillä autenttisen itsensä löytäminen on maailman kaunein rakkaustarina.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image