Päivät olivat jo monta viikkoa täyttyneet kaikesta. Mielekkäästä, merkityksellisestä ja aikataulutetusta. Odotin vapaapäivää: herään hitaasti ja hissuttelen koko päivän villasukissa. En tee mitään järkevää. Jo aamupäivällä olin levoton. Sata tekemätöntä asiaa kiersi kehää päässä ja hengitys puristi. Vasta silloin tajusin, miten ylikierroksilla kävin.
Sielun soppa ryhmässä oli muutama viikko sitten kotitehtävänä olla jokainen päivä itselleen jollain tavalla kiltti. Naiset kertoivat vuorotellen, miten yllättäen kilteintä olikin ollut pysähtyminen, hellittäminen, tekemättä jättäminen tai levolle luvan antaminen. Kilteintä ja joskus vaikeinta.
Laiskottelu ei meille aikataulutettuun maailmaan tottuneille ole niin helppoa kuin voisi ajatella. Kun täytyy sovittaa yhteen kotityöt ja muut työt, kuljettaa, säätää, ehtiä ja hoitaa, kiireen tunne jää helposti päälle. Viikonloppu ja lomakin on helposti vain kallisarvoista aikaa, joka pitää käyttää hyvin. Harhaudumme joskus uskomaan, että pystymme hallitsemaan elämää aikatauluillamme. Tai pelkäämme menettävämme kaiken, ellemme alituiseen ponnistele ja varmista. Ahkeruus on Suomessa niin voimakkaasti painotettu hyve, että siitä sivupolulle astuminen saa helposti syyllisen olon.
Kiire kaventaa. Kun häsään, lopulta teen vähän kaikkea, mutta en oikein saa aikaiseksi mitään. Kun poukkoilen lukemattomien eri päämäärien välillä, kadotan kyvyn arvioida mitkä noista päämääristä ovat oikeasti arvokkaita ja miksi.
Maailma kaipaa hellittämistä. Myös aikuinen tarvitsee leikkiä. Jonninjoutavaa. Aikaa, olemista ja tekemistä, jolla ei ole mitään tavoitteita. Sisäinen levollisuus tuo tilaa tekemiselle, jota luonnehtii keskittyminen, luomisen helppous. Parhaimmillaan elämä on yksinkertaisesti rauhassa oloa itsensä kanssa. Se tuntuu helppoutena ja keveytenä.
Kun hellitämme tietoisen, analysoivan mielen pärpätystä, alitajunta saa tilaa tuottaa uudenlaisia ratkaisuja. Ehkä löydät aivan uudenlaisia, yksinkertaisempia ja tehokkaampia tapoja tehdä töitä. Huomaat turhan silpun päivissä. Tai yksinkertaisesti heräät syksyn väreihin, hämärään ja pehmeään sulkeutuvaan luontoon ja sytytät kynttilän.
Laiskottelu on lähtökohtaisesti helpompaa toisille riippuen niin persoonallisuuden rakenteesta, kodin ja työpaikan hengestä kuin sisäisistä uskomuksistakin. Jos lapsuudenkodissasi arvostettiin lepoa ja elämästä nauttimista, osaat todennäköisesti pysähtyä hyvällä omallatunnolla myös aikuisena.
Lähtökohdista riippumatta, jokainen voi kuitenkin löytää tasapainon. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa laiskotella ja leikkiä. Olemme luontaisesti erilaisia energiatasoltamme ja mieltymyksiltämme. Laiskottelua voivat olla yhtä lailla olla muutaman minuutin hellittämisen hetki työpaikalla, samoilu lähimetsässä, kirjaan uppoutuminen lempisohvalla, viipyilevä kahvilalauantai, sunnuntain komediasarjamaratoni tai makoilu ikkunasta ulos katsellen. Ehkä sinulle jotain aivan muuta.
Laiskan hetken ottaminen vaatii lupaa levätä. Lupaa pysähtyä. Syvemmällä tasolla se voi tarkoittaa myös lupaa helppouteen, lupaa vastaanottaa elämän virta. Pyrkimättä, ponnistelematta.
Laiskottelureseptini syksylle :
- Pysähdy usein. Joka päivä.
- Raivaa kalenteriisi tilaa laiskottelulle ja leikille. Pidä siitä kiinni.
- Mene luontoon. Istu, pysähdy katselemaan ja kuuntelemaan sitä.
- Anna itsellesi lupa haluta ja nauttia. Tee asioita, jotka saavat sinut hyvälle tuulelle. Vaali leikkiä ja naurua.
- Tee myös asioita, jotka eivät ole hyödyllisiä.
- Myönnä laiskottelusi kysyjille ja arvostelijoille kevein mielin.
- Pysähdy kiittämään.
- Rakasta.
* Henriika
