Tiedätkö sen tunteen, kun elämä on jäänyt odotustilaan? Olisit jo valmis uuteen työhön, rakkauteen, muutokseen tai helpotukseen, mutta asiat eivät etene. Odotat viestiä, päätöstä, tutkimustulosta tai ihmistä, jota ei vielä ole näköpiirissä. Ja samalla huomaat ajattelevasi: kunhan tämä yksi asia ratkeaa, voin taas jatkaa elämääni.
Olet ehkä tehnyt jo sen, minkä voit. Lähettänyt työhakemuksia, käynyt tärkeitä keskusteluja, tehnyt päätöksiä tai päästänyt irti jostain menneestä. Sitten tulee vaihe, jossa lopputulos ei ole enää pelkästään omissa käsissä.
Kuuleeko universumi -kirjassa näyttelijä Anu Sinisalo kutsuu tällaista vaihetta toiveiden odotushuoneeksi. Se on tila, jossa itse olisi jo valmis siirtymään eteenpäin, mutta ympäröivä todellisuus laahaa ikään kuin jäljessä.
Anu on yksi heistä, joita toimittaja ja väitöskirjatutkija Eveliina Lauhio on haastatellut uuteen kirjaansa Kuuleeko universumi? – toivoa etsivän manifestointikirja (Bazar/Hidasta elämää, 2026). Kirja johdattelee kiehtovalle tutkimusmatkalle toivon, toiveikkuuden ja manifestoinnin äärelle.
Odottaminen on vaikeinta silloin, kun asialle ei voi tehdä mitään
Anu Sinisalo vertaa toiveiden odotushuonetta lääkärin vastaanoton odotustilaan. Oma vuoro ei tule yhtään nopeammin, vaikka tuijottaisi herkeämättä kellon viisareita tai kävelisi käytävää edestakaisin. On vain odotettava.
Omassa elämässä tällainen odotuksen tila voi tuntua jopa sietämättömältä. Jos asioihin voi itse vaikuttaa, tekeminen tuo helposti helpotusta. Voi soittaa, hakea, kysyä, harjoitella tai yrittää uudestaan. Hankalampia ovat sellaiset tilanteet, joissa tilanne ei enää ole omissa käsissä. Olet tehnyt oman osuutesi, mutta et tiedä, milloin tai miten asia ratkeaa.
Kirjassa Kuuleeko universumi? Anu kuvaa toiveiden odotushuonetta vaiheeksi, jossa yksi elämänvaihe on jo päättymässä ja jokin uusi on vasta tulossa näkyviin.
Nykymaailma on tehnyt odottamisesta vaikeampaa kuin koskaan
Nykymaailmassa aika harvaa asiaa joutuu odottamaan kovin pitkään. Jos haluaa saada tietää jotakin, vastaus löytyy muutamassa sekunnissa. Ruoka voidaan tuoda kotiovelle. Sarjan seuraavaa jaksoa ei tarvitse odottaa ensi viikkoon. Viesti kulkee maailman toiselle puolelle hetkessä.
Voi tuntua erityisen turhauttavalta huomata, ettei elämän tärkeimpiä asioita voi nopeuttaa samalla tavalla. Eveliina Lauhio kiteyttää ajatuksen kirjassa: “Wolt ei pikatoimita rakkautta, eikä surua voi kelata yli.”
Uutta työpaikkaa ei välttämättä löydy ensi viikolla (tai edes ensi kuussa). Toipumiselle ei voi määrätä päivämäärää. Uusi rakkaus ei kävele vastaan juuri silloin, kun olisi itse valmis tapaamaan hänet.
Todellinen elämä etenee usein hitaammassa tahdissa kuin oma mieli.
Kun elämä ei noudata omaa aikataulua
Odottamisen tuskaa lisää usein se, ettei meillä ole mielessämme vain toivetta vaan myös aikataulu. Tähän ikään mennessä pitäisi olla löytänyt kumppani. Tässä vaiheessa työuraa pitäisi tietää, mitä haluaa tehdä ”isona”. Erosta pitäisi olla jo päässyt yli. Terveyden pitäisi jo kohentua. Päätöksen pitäisi jo olla tehty.
Kun todellisuus ei vastaakaan omaa aikataulua, alkaa helposti tuntua siltä, että jokin on pielessä.
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi sanoo Kuuleeko universumi? -kirjassa, että hän ei usko väärään aikatauluun. Hän uskoo oikeaan aikatauluun, joka saattaa tuntua väärältä.
Ehkä juuri siksi toiveiden odotushuoneessa on toisinaan niin tukalaa olla. Kun ei voi tietää, onko jumissa vai matkalla.
Pitkä odotus voi muuttaa myös odottajaa
Odotamme usein, että olosuhteet muuttuisivat. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että odottaessa voi muuttua myös se ihminen, joka odottaa.
Vuoden kuluttua et ehkä enää halua juuri sitä samaa asiaa samalla tavalla kuin nyt. Jokin aiemmin tärkeältä tuntunut saattaa menettää merkitystään.
Anu Sinisalo kertoo kirjassa, että hänen toiveensa ovat toteutuneet joskus eri aikaan ja eri tavalla kuin hän alun perin toivoi. Pitkä odotus on samalla muuttanut myös häntä itseään.
Odottamisessa on tämäkin puoli. Odotushuoneessa tuskailu ei ole pelkkää tyhjää aikaa ennen sitä hetkeä, jolloin “oikea elämä” taas alkaa. Odottaminen on elämää sekin.
Kaikkea ei voi hoputtaa – mutta kaikkea ei tarvitse myöskään jättää kohtalon varaan
Eveliina Lauhion ajatuksia herättelevä Kuuleeko universumi? – toivoa etsivän manifestointikirja pohtii, mitä omien toiveiden eteen voi tehdä ja mitä tapahtuu silloin, kun on jo tehnyt kaiken voitavan.
Missä kulkee oman vaikutusvallan raja? Milloin kannattaa yrittää vielä kerran ja milloin elämä vain vaatii odottamaan?
Ehkä yksi toiveiden odotushuoneen tarjoama haaste on oppia erottamaan kaksi asiaa toisistaan: Sen, mille voin vielä tehdä jotakin, ja sen, mitä en juuri nyt pysty nopeuttamaan.
Joskus tarvitaan lisää yritystä ja ponnistelua. Joskus pitää pystyä tekemään tärkeä päätös. Ja joskus istumme odotushuoneessa ilman tietoa tulevasta. Silloin tehtäväksi jää sietää ärsyttävää, turhauttavaa ja ehkä pelottavaakin välitilaa – ja jatkaa elämää siitä huolimatta.
