Muistan aina sen hetken, kun psykoterapeuttini kysyi, olenko miellyttäjä.
Minäkö? En todellakaan!
Minähän olen suorasanainen ja itseäni kunnioittava nainen, joka tietää mitä haluaa eikä todellakaan pelkää kääriä hihojaan.
Paitsi että… olin myös miellyttäjä. Sellainen, joka yritti kelvata muille tekemällä mahdollisimman hyvin ja vähän enemmän kuin oli edes tarvis. Olin vain elänyt sellaisessa harhassa, että kiltit miellyttäjät yrittävät sulautua tapettiin, piiloutua kynnysmaton alle eivätkä ainakaan uskalla avata suutaan.
Olin hemmetin väärässä.
Keskustelu terapeutin kanssa oli tuskallinen. Mutta niin kuin vaikeat keskustelut tuppaavat yleensä olemaan, se oli hyvin tärkeä keskustelu. Vasta terapeutin suoran kysymyksen jälkeen ymmärsin, että miellyttäminen voi näkyä myös suorittamisena. Käytännössä esimerkiksi siis niin, että yrittää lunastaa paikkaansa maailmassa ja toisten ihmisten sydämessä tekemällä paljon ja mieluummin enemmän. Monesti överisuorittamisen taustalta löytyykin tarvetta miellyttää ja ylitekemisellä tulla hyväksytyksi.
Mikään tästä ei ole ihme. Onhan meistä monelle opetettu, että olemme arvokkaita paitsi itsellemme myös toisillemme nimenomaan suoritustemme ja tekemistämme kautta.
Sen hinta vain on turhan usein se, että lopulta väsyy ja katkeroituu – ja siksi ajautuu aina vain kauemmas paitsi itsestään, paradoksaalisesti myös juuri niistä ihmisistä, joita on alun alkaenkin yrittänyt tavoittaa miellyttämällä.
Tämän tiedostaminen ei kuitenkaan ja varsinkaan onneksi tarkoita sitä, että olisi tuomittu toimimaan samalla tavalla hamaan hautaan asti. Pikemminkin päinvastoin. Asian tiedostaminen auttaa parhaimmillaan ymmärtämään, että on muitakin tapoja elää kuin niska kyyryssä vain miellyttää ja suorittaa menemään.
Askeleissa uuteen suuntaa auttavat myös Tunnollisen suorittajan kapinointikortit.
