Suuri osa syvät jäljet jättävistä haavoista koetaan suhteessa toiseen ihmiseen. Moni meistä jää jo lapsena vaille turvaa ja emotionaalista huolenpitoa. Silloin syvälle sisimpäämme piirtyy ensimmäinen kipeä särö: hylätyksi tulemisen kokemus, joka saa meidät pelkäämään. Tuo särö saa meidät tekemään lähes kaikkemme, taipumaan vaikka henkisesti mutkalle, jotta emme joutuisi kokemaan sitä uudelleen. Saatamme päätyä hylkäämään itsemme ennen kuin joku toinen ehtii ensin.
Samanlaisia ydinminuutta satuttavia haavoja voi elämän aikana kerääntyä useista eri ihmissuhteista. Meihin sattuu ja me satutamme toisiamme. On luonnollista kasvattaa itselleen suojakuori välttääkseen elämän iskuja. Mutta suojakuori ei ainoastaan estä toista pääsemästä lähelle, se pitää myös meidät itsemme etäällä syvimmistä tunteista ja tarpeistamme. Siksi paraneminen tapahtuu suhteessa toiseen ihmiseen.
Me tarvitsemme turvallisia ihmisiä, joiden kanssa voimme harjoitella suojakuorten riisumista. Joiden kanssa meidän ei tarvitse pelätä näkyväksi tulemista, haavoittuvuutta.
On vaikea korjata yksin sellaista, mikä on rikkoutunut kahden ihmisen välillä. Samaan aikaan kukaan toinen ei voi pakottaa meitä katsomaan suoraan sinne, minne eniten sattuu. Tuo päätös meidän on tehtävä itse. Silloin, kun olemme siihen valmiita.
Seuraavat kolme lohturunoa ovat sinulle, joka olet paranemisen polulla: