Mikä käynnistää stressin? Onko olemassa yleisiä mekanismeja tai selityksiä sille, milloin ja minkä vuoksi stressaannumme? Voidaanko esimerkiksi yleistää, että kaikki työyhteisön työntekijät kokevat stressiä, jos työpaikalla on ”huono” johtamiskulttuuri?
Olen itse miettinyt paljon sitä, miksi me ihmiset koemme stressiä niin erilaisista asioista. Joku stressaantuu aikataulujen pettämisestä, toiselle taas ei ole mitään väliä, vaikka myöhästyisi tapaamisesta akateemisen vartin. Joku ahdistuu sotkuisesta kodista, kun toiselle se, että tavarat ovat hujan hajan, on vain merkki elävästä kodista. Jollekin elämän kamalin asia on saada kriittistä palautetta, kun taas joku toinen ei ota palautetta lainkaan henkilökohtaisesti, tai sitten hän haluaa ottaa opiksi saamastaan palautteesta, on jopa siitä kiitollinen… Usein tiedämme järkiajattelun avulla, miten meidän kannattaisi toimia tai reagoida. Miksi emme sitten kykene muuttamaan – ainakaan kovin helposti – niitä toiminta- ja ajattelutapojamme, jotka aiheuttavat meille stressiä?
Voisivatko erilaiset opitut ”mallit” vaikuttaa siihen, millä tavoin ja mistä asioista stressaannumme? Jos stressaat herkästi tiukkojen aikataulujen kanssa, oliko esimerkiksi jommallakummalla vanhemmistasi samanlainen ominaisuus? Erityisesti alle 5-vuotiaina lapsina me imemme itseemme vaikutteita ja toimintamalleja elinympäristöstämme ja kulttuuristamme, eikä meillä silloin ole vielä olemassa sentasoista kognitiivista kykyä, että kykenisimme pohtimaan ja vertailemaan näiden vaikutteiden hyviä ja huonoja puolia. Lapsina emme vielä voi tietää muunlaisesta elämästä kuin siitä, missä me elämme.
Elämämme ensimmäisten vuosien aikana asennamme itseemme eräänlaisia tiedostamattomia ”ohjelmia” ja toimintamalleja, joita sitten harjoitamme vielä aikuisenakin, mikäli emme koskaan pysähdy tiedostamaan ja muuttamaan omia ohjelmiamme ja reagointi- ja ajattelutapojamme. Jokin tietty aistimusärsyke siten toimii ”reaktionappina”, jonka mukaan tunnemme ja toimimme, omalla yksilöllisellä tavallamme (vertaa Pavlovin ehdollistumisteoria). Jotkut näistä ohjelmista ovat hyviä ja toimivia, mutta jotkut voivat olla energiasyöppöjä ja aiheuttaa meille liikaakin stressiä.
Jos toimimme jatkuvasti ”autopilotilla” näiden ohjelmiemme kanssa, emme välttämättä huomaa sitä, että itse tiedostamattomasti sabotoimme omaa elämäämme ja aiheutamme itsellemme ylimääräistä stressiä – ja jopa sairauksia. Ehkä joissakin tilanteissa on helpompi syyttää ympäristöä tai muita ihmisiä omasta stressistämme ja huonosta olostamme. Itse ainakin voin rehellisesti myöntää, että näin on itselle tapahtunut – ja usein! Jos elämämme ei suju toivotulla tavalla, ja olemme tyytymättömiä kaikkeen, kumpi on parempi vaihtoehto: syyttää ulkopuolisia olosuhteita ja muita ihmisiä vai pysähtyä tutkimaan omia uskomuksiaan sekä reagointi- ja toimintamallejaan?
Mutta pitäisikö minun sitten syyttää itseäni, näin on moni kysynyt minulta. Mielestäni tässä ei ole lainkaan kyse syyttämisestä tai omasta syyllistymisestä. Kun olemme lapsina oppineet erilaisia malleja, ne ovat silloin olleet tarkoituksenmukaisia selviytymisen kannalta, mutta aikuisena nämä mallit eivät enää palvele meidän parasta. Syyllisten etsiminen vie meidät pois itse asiasta eikä se vielä ratkaise mitään. Jos sen sijaan keskitymme siihen, mitä haluaisimme stressin tai huonon olon tilalle, pääsemme eteenpäin. Voimme myös ryhtyä tutkimaan sitä, mikä on toiminut oman stressin, tyytymättömyyden tai huonon olon laukaisijana. Kun stressi käynnistyi, mitä tapahtui ennen kuin mitään tapahtui? Mitä tunteita koin, mitä tunsin kehossani, mitä näin, kuulin ja ajattelin.
Stressi tulee aina olemaan osa elämäämme, halusimme sitä tai emme. Stressillä on kuitenkin aina jokin hyvä tarkoitus, se auttaa meitä selviytymään vaikeiksi kokemistamme elämänvaiheista. Kehomielellä on kyky säädellä stressiä tilanteen mukaan, ja tämä on osa evoluution aikana kehittynyttä yleistä, älykästä sopeutumisjärjestelmää.
Kun opimme herkemmin tunnistamaan oman tapamme stressaantua eri tilanteissa, voimme myös itse vaikuttaa siihen. Voimme myös oppia säätelemään stressiä erilaisin keinoin. Itselleni tärkeitä keinoja ovat mm. EFT (emotional freedom techniques) ja TRE (tension releasing exercises), jotka molemmat vaikuttavat sekä kehoon että mieleen, tasapainottaen autonomista hermostoa. Molemmat menetelmät myös kehittävät kehotietoisuutta, jonka seurauksena kykenemme jatkossa entistä herkemmin tunnistamaan omia ”ohjelmiamme” ja näin myös ennaltaehkäisemään tulevia stressejä – ja jopa sairastumisia.
Kun stressihormonien määrä pysyy elimistössämme kohtuullisena, se antaa meille sopivasti voimavaroja selviytyä haastavista tilanteista. Meidän on myös mahdollista vaikuttaa stressistä palauttavan parasympaattisen hermoston aktivaatioon, mikäli olemme olleet stressin suhteen ylivirittyneessä tilassa. Parasympaattisen hermoston toiminnan käynnistyminen tasapainottaa stressivaiheessa syntynyttä kehon ja mielen kuormitusta. Omien ohjelmien tiedostaminen, tunne- ja uskomusjumien vapauttaminen, sopiva rasituksen ja levon suhde ja ”stressivapaa” ravinto – vain joitakin mainitakseni – tukevat kehon ja mielen palautumista stressistä.
