Aika on taidetta

Aika on mielenkiintoinen asia. Sitä ei voi kosketella tai pistää pakettiin. Ei se maistu miltään, eikä sitä voi punnita. Se on näkymätön tekijä, jolla on suuri merkitys päivittäisessä elämässä, mutta sen äänetöntä liikettä ei voi fyysisin aistein mitata. Mittaamme Maa-planeetalla aikaa kellolla, mutta kun kello viedään astronautin mukana avaruuteen, se alkaakin tikittää eri tahtia kuin kellot maan pinnalla. Aika siis liikkuu omana virtanaan, eri tavoin maassa kuin avaruudessa. Avaruudella on siis oma, erilainen aika, kuin meillä.

Ajan luonnetta on yritetty tieteellisesti tutkia vuosisatoja, saamatta kuitenkaan tyhjentävää vastausta sen todelliseen olemukseen.

Eräässä Tieteen kuvalehdessä oli laaja artikkeli suomalaistutkijoiden näkemyksistä, liittyen ajanluonteeseen. Minä olin innoissani, tutkijat puhuivat hyvin samankaltaisista asioista, liittyen aikaan ja sen moniulotteiseen luonteeseen, kuin mitä itse olen oppinut maya-kalentereista. Tiede ja henkisyys käsittelevät samoja asioita, kenties sanasto ja lähestymistapa ovat vain erilaiset.

Työssäni maya-astrologina ja selvänäkijänä olen monin tavoin havainnut, että lineaarinen aikakäsitteemme on hyvin rajoittunut. Nyt, eilen tai huomenna ei minusta riitä. Minusta juuri tässä hetkessä on läsnä paljon enemmän. Fyysisesti olen tässä, mutta tietoisuuteni voi olla menneessä, tulevassa tai jossain ihan muussa maailmassa. Mielikuvituksen siivin, voin olla kokemassa ja oppimassa toisessa aikakehyksessä, unelmamaailmassa.

Sen minkä voin tuntea tai visioida tässä hetkessä, määrittelee ja muuttaa elämäni tapahtumia, niin menneessä, kuin tulevaisuudessa. Se mitä ajattelen tai haluan nyt, se tulee vastaan ja toteutuu yllättävän nopeasti.

Työkseni puhun ajasta ja sen luonteesta, sekä ajan luonteen muutoksesta ns. suuren syklin taitteessa, johon mayojen Long Count-kalenterikin viittasi 21.12.2012 päivämäärällä. Maya-intiaanit näyttivät olleen syklisen ajan mestareita. He ymmärsivät, että aika liikkuu spiraaleina tai aaltoina. Ajan spiraaleissa on alkuja ja loppuja, väliin jää erilaisia kehitysvaiheita.

Tämän voi havaita vaikkapa oman elämän 7 ja 13 vuoden sykleissä. 7 vuoden välein meillä näyttää olevan puolivälin tarkistuspiste, jossa tutkitaan ja punnitaan omia valintoja ja elämän suuntaa. Kokemuksena 7. vuosi voi olla joko kriisien, tai hekuman vuosi. Suuren syklin taitekohdassa 5125 vuoden sykli täyttyi ja alkoi uusi, yhtä pitkä sykli. Ollaan siis jonkin aivan uuden kynnyksellä, koko ihmiskunta.

Yksi merkittävin asia, joka näyttää muuttuvan syklin taitekohdassa, on aika. Se vaikuttaa selvästi nopeutuvan, tiivistyvän ja muuttavan luonnettaan. Tuntuu, että 24 tuntia on kellon mukaan edelleen olemassa, mutta tuossa ajassa ei välttämättä enää ehdi saada aikaan yhtä paljon, kuin mitä samassa ajassa vielä pari vuotta sitten ehti. Olen huomannut, että mitä enemmän suunnittelen tai stressaan tekemättömillä, tai edessä olevilla töillä, sitä vähemmän aikaa näyttää olevan, se häviää ja loppuu totaalisesti kesken. Keskeneräiset työt kasaantuvat ja aiheuttavat lisää stressiä.

Silloin on aika ottaa aikalisä, pysäyttää itsensä ja mieli, vaikkapa meditoimalla tai menemällä metsään, kuten itse usein teen. Luonnossa löytää helpoiten oman luonnollisen rytminsä. Vastaavasti, mitä enemmän on läsnä vain yhdelle asialle kerrallaan, antaa siihen kaiken keskittymisen ja innostumisen, sitä enemmän ehtii. On siis parasta elää ja pitää tietoisuutensa vain tässä ja nyt, käsillä olevissa asioissa.

Näyttää myös siltä, että asioita ei voi enää ennustaa etukäteen yhtä tarkasti kuin ennen. Odottamattomat muutokset tai mahdollisuuksien ovet avautuvat ja vievät ihan jonnekin muualle, kuin mitä oli suunnitellut. Tämä on sitä, että ajan nopeutuessa, synkronismi kiihtyy, sattumukset ja edeltä suunnittelemattomat tapahtumat lisääntyvät. Parasta siis pitää kalenteri väljänä, elää omassa tahdissa ja olla valmiina vaihtamaan suunnitelmia lennosta, koko ajan. Jokin entistä parempi, jota ei ollut itse edes osannut ajatella, on tällöin tekeytymässä, omaksi parhaaksi. Siispä tehdään tilaa synkalle!

Tässä onkin opiskeltavaa ainakin minulla. Vanhaan tapaan suunnitellen, on projekteja ja aikatauluja, niin ensi viikolle, kuin ensi vuodelle. Kun yrittää pitää kiinni suunnitelmista ja samaan aikaan synkronismi yllättää, siinä onkin yhteensovittamista. Miten olla suunnittelematta, nyt hetkessä, kun samaan aikaan on tehtävä suunnitelmia. Ehkä suurin ongelma on oma ego, mieli tai asenne ja vanhat tottumukset. Hyppy tuntemattomaan tai kylmään veteen, siltä se vähän tuntuu, kun jättää yhä enemmän ja rohkeammin asioiden kontrolloimista pois itseltä ja syntymään omalla painollaan, luonnollisella rytmillä.

Mitä enemmän elää intuition varassa, kuuntelee sisäistä hiljaista ääntään, sitä hienommin asiat rullaavat ja mitä suurenmoisempia kokonaisuuksia syntyy. Oikeat ihmiset ovat juuri oikeaan aikaan, juuri oikeassa paikassa. On antauduttava vain luottamaan, että tässä on kaikki menossa parhaalla mahdollisella tavalla ja täydellisesti. Välillä kyllä helpommin sanottu, kuin eletty todeksi!

Aika on rauhaa ja taidetta, toteaa maya-tutkija Jose Argüelles. Luovassa, taiteellisessa tekemisessä avautuu yhteys tietoisuuteen. Aika venyy ja taipuu juuri itselle sopivalla tavalla. Toisinaan kyllä tuntuu, että ajan kanssa taiteilu on enemmänkin nuoralla tasapainottelua. Toisaalta, ajatus siitä, että käytettävissäni on kaikki maailman aika, tuo taas rauhan. Juuri nyt on kaikki hyvin, tähän hetkeen ei tarvitse lisätä mitään, eikä tästä hetkestä tarvitse ottaa mitään pois. Kaikki on täydellistä. Juuri nyt.

Olen henkilökohtaisesti elämäni syklin taitteessa. Maya-astrologian valossa, 13 vuoden jakso elämänopiskelua loppuu marraskuun syntymäpäiväni tienoilla, ja siitä alkaa uusi 13 vuotta. On aika luoda ja miettiä uusia päämääriä ja suunnitelmia. Nyt, tietoisena ajanlaadustani huomaan, että yksi tärkeä teema on omien oivallusten jakaminen. Tietoisuuden ja henkisyyden kaapista ulostulo alkakoon.

Matka tietoisuuteen on uudeksi syntymistä, muodonmuutos, joka tapahtuu sisäisen muutoksen myötä. Olemme jokainen jatkuvassa kasvun syklissä, vertaistuki ja inspiraatio on aina paikallaan.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image