Moni meistä on alituisella pakomatkalla tunteistaan. Emme halua kohdata häpeää, pettymystä, surua, vihaa emmekä muitakaan ikävältä tuntuvia tunteita vaan juoksemme niitä karkuun tai yritämme kaivaa ne syvälle mielen syvyyksiin ja haudata sinne.
Alituinen karkumatka tekee kuitenkin sen, ettei ole koskaan täysin vapaa. Tunteiden pelko sulkee ovia elämässä. Se saa välttelemään tilanteita, joissa voisi olla vaarana kokea tiettyä tunnetta. Epäonnistumisen pelko voi salvata meiltä tilaisuudet, joissa pitäisi puhua vaikka vieraita kieliä tai esiintyä. Pettymyksen pelko voi estää menemästä sokkotreffeille. Jokaisella meillä on aivan omanlaiset tunteiden pelot ja lukot. Avain vapauteen on kuitenkin meillä kaikilla. Voimme avautua kaikille tunteille ja lakata pakenemasta tai torjumasta. Meissä kaikissa on tilaa kaikille tunteille. Ne kaikki mahtuvat meihin. Ja kun ei tarvitse paeta on vapaa.
Ikävä tunne tuntuu ikävältä. Joskus se voi tuntua aivan kertakaikkisen kauhealta. Tunteeseen on takertunut kasa ahdistavia ajatuksia ja siihen liittyy aina myös kehollisia tuntemuksia. Ne tuntuvat pahalta, mutteivat ole vaarallisia.
Tunteille voi tehdä tilaa ja tutustua niihin. Kun tunne on tuonut viestinsä, se on valmis lähtemään. Yksi tapa tehdä tilaa tunteelle on vain olla ja hengitellä sen kanssa. Katsoa sitä silmiin. Silloin se menettää voimaansa. Pelko kasvaa kun juoksemme sitä karkuun. Kun pysähtyy ja kohtaa pelon se kutistuu.
Omiin tunteisiin voi suhtautua lempeästi. Niillä kaikilla on kuitenkin hyvä tarkoitus; ne ovat viestintuojia. Kertovat jotakin meille tärkeää. Viha nousee, kun rajojamme on ylitetty. Pettymys saapuu, kun asiat menevät toisin kuin toivoimme. Joskus tunteet tuovat vääriä viestejä. Pelko tulee, mutta oikeasti se ei liitykään mitenkään käsillä olevaan tilanteeseen vaan on viesti menneisyydestä. Pelkoparka heräsi, kun nykytilanne muistutti menneestä hieman samankaltaisesta kokemuksesta. Väärä paikka ja ajoitus – joku vain painoi vanhaa tunnenappulaa.
Jos on läsnä itselleen ja tunteilleen saattaa tunnistaa menneisyydestä tähän hetkeen vahingossa tupsahtaneet tunteet. Kaiut menneisyydestä.
Tunteet ovat aina läsnä ja avaamalla niille tilaa itsessä tulee rohkeammaksi. Enää ei tarvitse epäonnistumisen pelon takia vältellä jotain paikkoja, ihmisiä tai tilanteita. Tietää, että jos pelko tulee se tulee ja mitäs siinä. Se on vain tunne. Voi toimia toisin kuin tunne ehdottaa.
Tunteissakin tutut ovat vähemmän pelottavia kuin vieraat. Kun tunteelle antaa nimen, sen ikävältä tuntuva voima vähenee. Aivokuvauksissa on huomattu, että kun tunnistamme tunteen sen volyymi pienenee. Nimetessään mielessään, että ”tämä on häpeää”, häpeän tunne hellittää otettaan. Vaikkemme vielä tunnistaisi tunnetta nimeltä, jo ainoastaan se, että tunnistamme tunteen tuntuvan ikävältä siirtää tunteen käsittelyn aivoissamme kohdasta toiseen ja olo rauhoittuu.
Tunteet tuntuvat aina myös kehossa ja kun huomaa sen, sille voi antaa huomiota. Lähettää lämpöä kireälle pallealle tai palalle kurkussa. Antaa lihasten pehmentyä vaatimatta niitä pehmenemään.
Ikävältä tuntuvien tunteiden kohtaaminen heikentää niiden voimaa, mutta mukavalta tuntuvien tunteiden volyymiä tunnistaminen vahvistaa. Ilo, kiitollisuus ja rakkaus vain kasvavat saamastaan huomiosta.
Tunteitaan ei voi valita. Ne tulevat, kun tulevat. Emme voi keskittyä vain hyvältä tuntuviin. Jos haluamme tuntea, on otettava vastaan koko paletti. Se kaikki on osa elämää.
Rehellisyyden hyvistä vaikutuksista omia tunteita, itseä ja muita kohtaan voit lukea Reijan kirjasta Rohkeasti rehellinen.
