Sanna aloitti maaliskuussa 2013 puolen vuoden mittaisen Intuitiivisen parantamisen koulutuksen Origonovassa. Sielunsäteitä-blogi keskittyy matkaan, joka suuntaa kohti omaa ydintä, sielunsäteitä. Blogissa vierailee myös kouluttaja Heli Heiskanen.
”On vain yksi askel, anna sille siksi täysi huomiosi. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettet tiedä, minne olet matkalla. Se tarkoittaa, että tämä askel on tärkein, määränpää toisarvoinen. Se, mitä kohtaat määränpäässäsi sinne päästyäsi, riippuu tämän askeleen laadusta.” (Eckhart Tolle: Uusi maa, Basam Books 2007)
Tollen sanat kuvaavat täydellisesti sitä kokemuksellista oppia, jonka sain Heli Heiskasen Intuitiivinen parantaja -koulutuksen ensimmäisenä viikonloppuna. Sanoin Helille viikonlopun jälkeen, että jokainen tehty hoito tuntuu olevan kuin pieni elämä. Jokaisen hoidon aikana opin suhtautumaan elämään intuitiivisemmin – eli rennommin. Siis miten?
Olen viimeisen puolen vuoden aikana käynyt intensiivistä koirakoulua egoni kanssa, mutta vielä sitä on jatkettava. Luultavasti koko lopun elämäni. Koulu ei tarkoita mielestäni egosta irrottautumista (koska se on osa meitä), vaan egon temppujen tiedostamista sekä omassa elämässä että ympäröivässä maailmassa. Ego on nimittäin ihan hyvä koira mutta tosi huono isäntä.
Koulutusviikonloppuna tulin kovin tietoiseksi egon piirteistä. Ego haluaa tietää: Teenkö oikein vai väärin? Mitä tämä kaikki tarkoittaa, mihin tällä pyritään? Mikä pointti on toimia tietyllä tavalla tietämättä, miksi niin toimii? Jos en ymmärrä jotain, miten se muka voi olla olemassa? Jos en itse(?) tiedä, johda, yritä, kontrolloi ja päätä, kuinka voi tapahtua mitään?
Ego menee koirakoulussa eniten hämilleen, kun se saa temmeltää ihan rauhassa. Annan sen hyppiä esteitä ja kiertää keiloja omien sääntöjensä mukaan. Välillä se käy ajatusruokakupilla tankkaamassa – koska sieltä se saa elinvoimaa. Seuraan hetken sen touhuja mielenkiinnolla, näen sen ominaisimmat käyttäytymispiirteet ja suljen silmäni.
Kun suljen silmäni ja annan läsnäolevan hetken olla sellainen kuin se on, alan toimia kuin ohjauksessa. Ohjaus ei tule ajatuksista, se ei tule itseni ulkopuolelta, vaan minusta itsestäni. En ymmärrä, mitä hoidettaessa tapahtuu: Miksi käteni haluavat pysähtyä tiettyihin kohtiin? Miksi tunnemme hoidettavan kanssa samanaikaisesti samat tuntemukset kehossamme? Miksi esimerkiksi hoidettavan paineentunne helpottaa vähitellen, kun pidän käsiäni kohdassa, johon ne ovat lukkiutuneet? Kuulen, kuinka ego läähättää ihan lähellä, silti pidän silmäni kiinni.
Viikonlopun jälkeen tarkkailen ympäröivää maailmaa eri tavoin. Huomaan, kuinka ego läähättää joka suunnasta: työssä, vapaa-ajalla, perheessä. Se haukkuu: Olenko hyvä vai huono? Olenko riittävä vai riittämätön? Olenko menossa tiukasti kohti päämäärääni, vaikka väkisin? Jos teen näin, saanko sen, minkä haluan saavani? Kuinka jokin sellainen voi olla hyväksi minulle, minkä olemassaolosta en tiennyt tai mikä ei näytä tämänhetkisessä ymmärryksessäni vievän minua kohti haluamaani?
Palaan Tollen sanoihin: ”Se, mitä kohtaat määränpäässäsi sinne päästyäsi, riippuu tämän askeleen laadusta.” Tämän askeleen laatu on mielestäni suoraan verrannollinen herkkyyteen kuulla haukunnan ja läähätyksen takaista ääntä, intuitiota. Äänen kuunteleminen on sisäisen viestin uskomista ja siihen luottamista – ei ymmärtämistä. Kun teen itselleni rehellisiä päätöksiä elämässäni juuri nyt (vaikka en ymmärräkään miksi), päädyn itselleni parhaaseen päämäärään.
Vanha koira ei välttämättä opi uusia temppuja, mutta vanha koira nukkuu usein ja pitkään. Silloin voi paistatella omassa sisäisessä ohjauksessa, sielunsäteissä.
—
Tiedoksi kiinnostuneille: Heli Heiskanen järjestää seuraavan matkan sielunsäteisiin eli Intuitiivisen parantamisen koulutuksen pääkaupunkiseudulla alkaen 28.-30.6.2013. Lisätietoja saa Heliltä: heli.heiskanen(@)origonova.fi
