Tyly ja ärsyttävä neuvo, joka muutti elämäni

Olen laulaja & lauluntekijä. Sanoitan ja sävellän omia kappaleita sekä suomeksi että englanniksi. Olin kirjoittanut kappaleita nuoresta asti, mutta pitkään aikaan minulla ei ollut mitään paikkaa, jossa treenata tai keikkailla. En päässyt eteenpäin, ja olin siitä surullinen ja ärtynyt.

Tapasin ohimennen erään ihmisen, joka puhui olleensa juuri bändinsä kanssa keikalla. Nyökkäilin hänen kertomukselleen, mutta sisälläni kuohui. Tämäkin ihminen oli saanut huikeita mahdollisuuksia! Miksi minä en saanut mitään?

(Mielestäni) tyly neuvo

Kun keikkatarina oli lopussa, sanoin nyreästi, että minäkin haluaisin laulaa, mutta minulla ei ole mitään mahdollisuuksia siihen. En tuntenut uudesta kotikaupungistani ketään muusikoita, eikä minulla ollut mitään bändiä.

”Sun pitää perustaa.”

tuttavani sanoi tylyllä äänensävyllä, sellaisella jolla usein kuulee ihmisten sanovan ”Siinähän se etsimäsi tavara on, silmiesi edessä – katso niin näet”. Mikä ärsyttävä tyyppi, ja miten epäempaattinen suhtautuminen! ajattelin aluksi. Hänen olisi pitänyt olla ymmärtäväinen ja päivitellä kanssani tilannettani.

Kun pääsin kotiin, aloin onneksi miettimään asiaa hieman aikuismaisemmin. Ehkä tuttavani puhui kokemuksesta. Ehkä hän ajatteli oikeasti olla kannustava ja osoittaa minulle ilmiselvän suunnan – tee jotakin asialle!

Niinpä rohkaistuin. Laitoin ilmoituksen muusikoiden.net -sivustolle ja etsin soittokavereita. Ensimmäinen hakija oli juuri passeli basisti, joka ymmärsi mitä halusin musiikillani saavuttaa. Kaiken lisäksi olimme molemmat vasenkätisiä, joten kumpikin meistä piti soitintaan ”väärinpäin” eivätkä oman kitarani ja basson kaulat törmänneet. Soitimme yhdessä yli 5 vuotta.

Voi olla hyvin jännittävää, jopa pelottavaa, miettiä mitä ihan oikeasti haluaa. Mitä jos asiat menisivätkin niin kuin haluat ja haaveilet? Miltä elämä näyttäisi ja mitä siihen kuuluisi? Miltä se tuntuisi?

Mieli siirtää onnellisuutta aina seuraavaan tavoitteeseen, eikä oikeastaan haluakaan saavuttaa kaikkea – sittenhän pitäisi vaan olla tyytyväinen ja onnellinen!

Jos et ole tyytyväinen johonkin, muuta se!

on nykyään yksi rakkaimmista elämänohjeistani.

Keskityn siihen tilanteissa, joissa

  • minun tekee mieli uhriutua
  • en näe heti ulospääsyä
  • keskityn pohtimaan tilanteen hankaluutta

Mitä minä voin tehdä tilanteen muuttamiseksi? Mitä voin tehdä itse, jotta tilanne olisi parempi? Mitä voin itse tehdä, riippumatta siitä mitä muut tekevät?

Bannerin kuva: Täysii-seminaarin 2020 aloitusnumero, kuvaaja Ansku S.


Lisää tätä? Katsahda Mitran rohkaisevat ja lempeät kirjat  Meidän vuosi ja Sydämen seksi TÄSTÄ!

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image