Kysyimme teiltä lukijoilta Instagramissa ja Facebookissa, milloin ja millaisissa tilanteissa Hidasta elämää on koskettanut itseä. ♥
Tällaisia koskettavia vastauksia annoitte:
- Siinä vaiheessa, kun päätin jäädä irtisanottavien listalle 23 työvuoden jälkeen. Jotenkin tuntui, että sen hetkiset mietelauseet ja blogit olivat juuri minulle kirjoitettuja.💕
- Unelmakartta-verkkokurssi keväällä – 17, kun sairastamisen jälkeen uskalsin alkaa toivomaan jotain, mikä tuntui mahdottomalta. Vuoden päästä se olikin jo totta.
- Eniten pysäyttää, kun miehet kertovat tunteistaan, kuten Aaro ja Teemu.
- Tosi moneen raskaaseen elämäntilanteeseen olen saanut lohtua ja voimaa ihanista teksteistä, runoista, voimakuvista ja -lauseista, kirjoista 🙏❤️ Ensimmäinen HE-kirjaperheen hankintani oli Tsemppikirja, nyt on hyllyssä aina käden ulottuvilla jo seitsemän kirjaa ja tänään tuli postissa niille kaveriksi ihana Lempeyden kirja 🤗 Ihanaa kun olette❤️
- Kun elin läpi erittäin raskasta elämänvaihetta, tuntui, että kaikelta ja kaikesta oli pudonnut pohja. Käsitellessäni asioita, luin paljon Hidasta elämää -sivustoa. Se tuntui toisinaan jopa ironiselta, ”hidasta elämää”, vaikka koko elämäni oli täysin pysähtynyt. Siitä alkoi kuitenkin kasvamisen ja kehityksen aika. Aloin syventyä itseeni enemmän, opettelin tuntemaan itseäni. Sen myötä tuli ymmärrys erityisherkkyydestä ja pääsin lähemmäs itseäni kuin koskaan aiemmin. Sivuston lukeminen kuuluu nykyään arkeen. Se kuljettaa, ohjaa, antaa ymmärrystä ja hyväksyntää itseään ja elämää kohtaan. Ja ennen kaikkea se muistuttaa siitä, että itselleen pitää olla lempeä ja hyväksyvä.
- Päivittäin tekstit, mietelauseet tai voimakortit koskettaa omaa elämääni. Välttämättä siinä hetkessä ei tajua, vaan jälkeenpäin siihen havahtuu. Näistä saa voimaa ja rohkeutta ❤️
- Parisuhteen päättymisvaiheessa, kun aloin tutustua itseeni: kuka olen ja mitä elämältä haluan 😊 Olen lukenut useampia Hidasta elämää kirjoittajien teoksia.
- Tänä vuonna, kun vedin viimein omat rajani. Ilahduin kaikista voimaannuttavista postauksista, sain varmuutta siihen, että olin oikealla tiellä.
- Tämä sivusto antoi minulle hyviä oivalluksia elämästä, sen ihanuudesta, pienien asioiden arvostamisesta sekä siitä, että jokainen on täällä keskeneräinen, mutta yhdessä voimme olla onnellisesti keskeneräisiä sitä häpeilemättä. Kiitos kaikesta hyvästä mitä tämä sivu on minulle ja monelle muulle antanut ❤️
- ”Sinun ei tarvitse aina nähdä mitä tien päässä on, voit silti ottaa askelia eteenpäin.” Tämä lause auttoi jatkamaan eteenpäin vaikka kaikki tuntui oikean ihmisen löytämisessä mahdottomalta. Sitten se ihminen lopulta tuli vastaan tänä vuonna. ❤️
- Hidasta elämää luonut uskoa tulevaan, ollut mukana kasvussa uuteen elämään ja jakamassa elämän ihania asioita ✨❤️
- Olen saanut voimaa, uskoa ja toivoa Hidasta elämää sivustosta ja sen tuotteista (kortit, erilaiset kirjat) erilaisissa elämänmuutos kohdissa. Olen myös hyödyntänyt työssäni tuotteita 🙏🏻
- Hidasta elämää on vaikuttanut elämän eri osa-alueisiin kokonaisuudessaan ja minuun ihmisenä. Vaikuttanut perspektiiviin nähdä maailma, kokea asioita. Se on ollut opettamassa näkemään hyvän, elämän pienien hetkien tärkeyden ja tukenut näkemään ikävissä tilanteissa myös kaunista. 🕊✨
- 12 vuoden koulukiusaaminen jätti muhun isot arvet, mutta löytämällä Hidasta elämää -kanavan, on niistä saanut aivan hurjasti positiivista energiaa, voimaa vaikeisiin päiviin ja apua masennuksesta paranemiseen ❤️
- Uudessa elämäntilanteessa on hyvä nähdä ettei ole yksin. Muutkin ovat selvinneet.
Kiitos jokaiselle pysäyttävän hetken jakaneelle <3 Enää emme hidasta yksin, vaan yhdessä.