
Kaupallinen yhteistyö lääkärikeskus Recurorin kanssa. Teksti: psykiatrian erikoislääkäri Joel Holmén.
Intuition vastaisesti ADHD:n impulsiivisuus ja vaativan persoonallisuuden perfektionismi eivät sulje toisiaan pois, eivätkä ne neutraloi toisiaan. Tuloksena on vaikeasti hallittava kokonaisuus, jonka diagnostinen havainnointi vaatii neuropsykiatrista erikoisosaamista.
ADHD-diagnostiikka on parhaimmillaan suoraviivaista. Yleisimmät ADHD:lle tyypilliselle käytökselle piirteet ovat nykyisin jo monille tuttuja, ja merkittävä osa ADHD-epäilyn kanssa vastaanotolle saapuvista osuukin aivan oikeaan.
Muun muassa lisääntyneen julkisen keskustelun ansiosta moni tunnistaa esimerkiksi suurpiirteisyyden, unohtelun, impulsiivisen tehtävästä toiseen poukkoilun ja puhetulvat ADHD-ihmisille tavanomaisiksi taipumuksiksi. Lisäksi ammattilaiset osaavat yhä useammin yhdistää ADHD:n jatkuvien työuupumusjaksojen, sekä masennuksen ja ahdistuksen mahdolliseksi juurisyyksi.
Etenkin jälkimmäinen on merkittävä edistysaskel – parempi ymmärrys neuropsykiatrisista juurisyistä oireen takana mahdollistaa sen, että masennuksen ja ahdistuksen hoidossa saavutetaan pysyvämpiä tuloksia. ADHD:n suhde masennukseen ja ahdistukseen on usein luonteeltaan noidankehämäinen. Elämänhallinnan vaikeudet altistavat ahdistukselle ja masennukselle, toisaalta niiden oireet korostavat ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.
Diagnostiikka vaikeutuu, kun potilaalla on ADHD:lle ominaisesta ulosannista poikkeavia persoonallisuuden piirteitä. Ilman psykiatrian erikoislääkärin neuropsykiatrista perehtymistä virhepäätelmät voivat olla yleisiä, jolloin potilaalle voidaan pahimmassa tapauksessa antaa vääränlaista hoitoa jopa vuosia. Eräs persoonallisuushäiriö/persoonallisuuden piirre, joka hankaloittaa ADHD-piirteiden havaitsemista, on vaativa persoonallisuus.
ADHD:n suurpiirteisyys ja vaativan persoonallisuuden pikkutarkkuus eivät neutraloi toisiaan
Vaativan persoonallisuuden diagnostisiin kriteereihin kuuluu muun muassa yksityiskohtiin takertuminen, perfektionismi, ylenmääräinen tunnontarkkuus ja pikkutarkkuus, joustamattomuus ja itsepäisyys. Tällaiset piirteet ovat usein työelämässä erittäinkin toivottavia ja haluttuja etenkin, jos ne vielä yhdistyvät ulospäinsuuntautuneeseen innokkuuteen.
Ylikorostuneina piirteet altistavat kuitenkin jo yksistään uupumukselle, burn out -kierteille, masennukselle sekä voimakkaalle riittämättömyyden kokemukselle. Vaativan persoonallisuuden piirteet on tärkeä tunnistaa, jotta oikeanlaista ammattiapua voidaan tarjota. Tunnistamista vaikeuttaa kuitenkin juuri se, että palaute ympäristöltä, kuten esimerkiksi esihenkilöltä, on usein hyvinkin myönteistä.
Eräät vaativan persoonallisuuden piirteet ovat usein työelämässä erittäinkin toivottavia ja haluttuja. Ylikorostuneina ne altistavat kuitenkin jo yksistään uupumukselle, burn out -kierteille, masennukselle sekä voimakkaalle riittämättömyyden kokemukselle.
ADHD:seen yhdistettynä vaativa persoonallisuus voi olla hyvinkin haastavasti hallittavissa. ADHD-henkilön tavanomainen huolimattomuus, suurpiirteisyys, sekä aiheesta toiseen pomppiva ja rönsyilevä kommunikaatio, toisaalta vaativan persoonan pikkutarkkuus ja ylikorostunut fokus tekeillä olevaan asiaan on kokonaisuus, josta on joskus vaikea saada diagnostista otetta.
Yhdessä ne muodostavat kantajalleen jatkuvan ristiaallokon kaltaisen tilan, joka kokemukseni mukaan yhdistelmänä johtaa usein toistuviin uupumis- ja masennusjaksoihin, voimakkaaseen alisuoriutumisen kokemukseen ja ylipäätään kokemukseen siitä, että elämä on jatkuvaa sinnittelyä ja omien kunnianhimoisten tavoitteiden perässä roikkumista.
Menestyvä ja kroonisesti uupunut – taustalla voi olla ADHD:n ja vaativan persoonallisuuden yhdistelmä
Monet vastaanotolleni tulleet vaativan persoonallisuuden ja ADHD:n yhdistelmän omaavat ihmiset ovat urallaan hyvin menestyviä, mutta kroonisesta uupumuksesta kärsiviä.
Kaava on käynyt jo tutuksi – ADHD:lle tyypillinen herkkä innostuminen johtaa projektien hamstraamiseen, kun taas vaativa persoonallisuus edellyttää jokaiselta projektilta virheettömyyttä ja täydellisyyttä. Kasaantunutta työkuormaa ei myöskään halua delegoida eteenpäin, jotta niiden laatu ei kärsisi.
Ihminen on voinut kehittää uupumuksen rajoille asti menevät, pikkutarkat tarkistamisen ja korjaamisen rutiinit, jotta tarkkaavaisuuden ongelmista johtuvat huolimattomuusvirheet eivät pääse lipsahtamaan lopputuotokseen. Aikatauluissa pysymisen vaikeutta kompensoidaan orjallisen tiukasti noudatetuilla ja koko päivän täyttävillä minuuttiaikatauluilla. Lopputulos on jatkuva taistelu kahden yhtä aikaa vallitsevan piirteen välillä.
ADHD:lle tyypillinen herkkä innostuminen johtaa projektien hamstraamiseen, kun taas vaativa persoonallisuus edellyttää jokaiselta projektilta virheettömyyttä ja täydellisyyttä.
Oikein valituilla hoidoilla on saatu merkittäviä parannuksia elämänhallintaan
Molempien ominaisuuksien yksilöllisellä tunnistamisella ja yhtäaikaisella hoidolla saadaan kokemukseni mukaan lähes aina merkittävää helpotusta elämänhallintaan.
ADHD:n hoidolla vähennetään huolimattomuusvirheiden määrää ja hillitään rönsyilevää toimintaa, jolloin esimerkiksi jatkuva impulsiivinen uusiin projekteihin heittäytyminen saadaan hallintaan. Vaativaa persoonallisuutta hoitamalla taas helpotetaan omien virheiden hyväksymistä, mahdollistetaan epätäydellisyyden näyttäminen ulospäin ja lisätään joustavuutta omaan toimintaan.
Vaativa persoonallisuus ja ADHD eivät ole toisiaan poissulkevia, vastakkaisia voimia. Eriävät piirteet voivat aiheuttaa kantajalleen merkittäviä haasteita, mutta niiden ei tarvitse taistella toisiaan vastaan, jotta ihminen pärjäisi. Oikeanlaisella hoidolla kummankin piirteitä voi oppia hallitsemaan, jolloin kokonaisuus voi olla hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta optimaalinen.
Kun pakonomainen pyrkimys täydelliseen arjen hallintaan kevenee, myös jaksaminen paranee. Tulen ja jään aiheuttama mielen myrsky laantuu.