Miten parisuhde ja sairaus sopivat yhteen? Kysymys, jota varmasti moni pitkäaikaissairauden kanssa elävä jossain kohtaa miettii.
Sairastan itse kroonista väsymysoireyhtymää ja sen lisäksi muutamaa muuta kroonista sairautta, jotka vaikuttavat merkittävästi jaksamiseen, arjen sujumiseen – ja myös nykyiseen parisuhteeseeni.
Parisuhde ja mikä tahansa sairaus voivat sopia yhteen, mutta usein se vaatii molemmilta osapuolilta tavallista enemmän empatiaa, avoimuutta, joustoa ja ymmärrystä.
Näkökulmia omasta kokemuksestani
Sanoisin, että avoin ja toimiva kommunikaatio on kaiken perusta. Sairaus tuo usein mukanaan kipuja, väsymystä tai rajoitteita, jotka vaikuttavat yhdessä oloon. Näin ainakin itselläni.
On tärkeää puhua kaikesta rehellisesti eikä jäädä arvailemaan, mitä toinen tuntee tai minkä kanssa kamppailee. Myös terve kumppani tarvitsee tilaa kertoa omista tunteistaan – joskus voi tulla riittämättömyyden tai turhautumisen tunteita.
Sairaus muuttaa myös helposti työnjakoa kotona: toinen saattaa joutua kantamaan enemmän käytännön vastuuta. Tämä voi tuntua raskaalta, mutta tasapainoa voi löytää jakamalla niin sanottua henkistä vastuuta – sairastunut voi tukea kumppania monella muulla tapaa.
Lisäksi seksuaalisuus ja läheisyys voivat muuttua sairauden myötä. Onkin tärkeää löytää erilaisia tapoja olla toista lähellä, jos kaikki tavat eivät aina onnistu. Usein lempeys, kosketus ja avoin keskustelu toiveista ja rajoista helpottavat yhdessäoloa.
Suhteen yhteiset voimavarat ja arjen pienet merkitykset ovat isossa roolissa. Sairaus voi myös lähentää, kun molemmat oppivat arvostamaan yhdessäoloa syvemmin. Lisäksi yhteinen huumori ja kyky iloita suojaavat suhdetta. Välillä sairauteenkin liittyville asioille on hyvä pystyä nauramaan.
Kaikesta ei myöskään tarvitse selvitä kahdestaan. Itse haen säännöllisesti tukea läheisten ja ystävien lisäksi psykofyysisestä fysioterapiasta ja traumaterapiasta. Usein jo se, että joku ulkopuolinen kuuntelee minua, helpottaa.
Miten suhteessa voi puhua sairauteen liittyvistä tarpeista ilman, että se tuntuu valittamiselta?
Moni sairauden kanssa kamppaileva varmasti kokee välillä vaikeaksi puhua omista oireistaan tai tarpeistaan, koska pelkää valittavansa liikaa tai kuormittavansa kumppania. Tämän ajatuksen ääreltä löydän usein itsenikin.
Olen oppinut elämään sairauteni kanssa melko hyvin enkä enää valita esimerksiksi päivittäisistä kivuistani tai väsymyksestäni. Avaan suuni yleensä vasta silloin, kun ne todella vievät sängyn pohjalle. Tämä ei aina kuitenkaan ole se paras tapa ja siksi olen pohtinut, miten eri tavoin voisin ilmaista tarpeitani.
Sen sijaan että sanoisin toiselle syyttävään sävyyn: “Et ikinä ymmärrä, miten väsynyt olen.”, ilmaisen tuntemukseni selkeämmin ja lempeämmin: “Huomaan olevani tänään tosi väsynyt, ja se vaikuttaa siihen, mitä jaksan tehdä.” Tämä tekee viestistäni pehmeämmän eikä ainakaan syyllistä toista.
Silläkin on merkitystä, minkä hetken sanoilleen valitsee. Vaikeista asioista kannattaa puhua silloin, kun kumpikaan ei ole ihan loppu, nälkäinen tai kiireinen. Ja mitä konkreettisemmin ilmaisen itseäni enkä oletan toisen aina ymmärtävän, sitä parempi.
Tasapaino on myös kaiken a ja o. Koen tärkeäksi, että saan jakaa huoleni, mutta haluan jakaa ja antaa suhteeseen myös hyvää. Jos puhe on aina vain sairauteen liittyvää, se voi uuvuttaa toista. On hyvä kertoa myös siitä, mikä tuntuu hyvältä, mistä tulee hyvä olo tai mikä ilahduttaa.
Ehkä kaikkein tärkeimmäksi koen kuitenkin sen, että suhteessa on turvallista ja sallittua puhua kaikesta, myös sairaudesta. Kumppanin kanssa voi heti alkuun sopia, että sairaudesta saa puhua ilman, että se on valittamista – ikään kuin annetaan sille yhteinen lupa.
Tämä vähentää syyllisyyden tunnetta ja helpottaa molempia. Itse en edes lähtisi rakentamaan sellaista suhdetta, jossa huolista ja murheista ei ole sallittua kertoa. Tästäkin on kokemusta ja oli hyvä päättää suhde ennen kuin se alkoikaan.
Mitä hyvää sairaus voi tuoda parisuhteeseen?
Usein puhutaan vain sairauden tuomasta kuormasta ja menetyksistä, mutta se voi myös tuoda parisuhteeseen hyvää ja syventää suhdetta. Se voi vahvistaa suhdetta ainutlaatuisella tavalla:
- Kun olen saanut olla nykyisessä suhteessani oma itseni sairauteni kanssa ja puhua kaikesta avoimesti, välillemme on syntynyt syvempi yhteys ja erilainen läheisyys alkumetreistä saakka. Kun kohdataan heti alussa vaikeudet yhdessä, suhde lujittuu. Olemme oppineet olemaan aidompia, näyttämään haavoittuvuutta ja luottamaan toisiimme.
- Sairaus pakottaa usein hidastamaan ja kasvattaa kiitollisuutta sekä arvostusta elämää kohtaan. Olemme parina oppineet näkemään pienetkin hyvät hetket entistä merkityksellisempinä emmekä keskity suorittamiseen.
- Sairaus voi opettaa kommunikoimaan – selkeästi ja avoimesti. Se pakottaa puhumaan rajoista, tarpeista ja toiveista. Olemme opetelleet alusta asti viestimään rehellisesti.
- Sairaus on myös vahvistanut kumppanuuden tunnetta. Toisen tukeminen luo kokemuksen “me vastaan maailma”. Se on lisännyt yhteenkuuluvuutta ja tunnetta, että ollaan aidosti tiimi. Toistemme puolella hyvinä ja huonoina hetkinä.
- Sairaus opettaa meille molemmille kärsivällisyyttä, myötätuntoa ja joustavuutta. Terve kumppani voi kasvaa empaattisemmaksi ja sairastunut voi löytää uusia vahvuuksia itsestään toisen tuella.
- Sairauden myötä rakkaus on saanut elämässäni aivan uuden ja syvemmän merkityksen. Kun pintapuoliset asiat, kuten ulkonäkö, suorittaminen tai arjen tehokkuus menettävät merkitystään, rakkaus tuntuu jotenkin aidommalta. Se perustuu siihen, keitä me olemme yhdessä – ei siihen, mitä pystymme tekemään.
- Kun toinen näkee sinut heikoimalla hetkelläsi ja täysin avuttomana, ja silti kertoo hyväksyvänsä, rakastavansa ja tukevansa, tuntuu se todella merkitykselliseltä. Silloin tietää, että riittää sellaisena kuin on.
Haluatko jaksaa paremmin ja oppia olemaan lempeästi itsesi puolella? Kurkkaa Matka itsesi puolelle -kirja ja tutustu Annukan Lempeämpi valmennukseen täältä.
