Miten rakentaa konfliktin jälkeen silta yhteyteen?

Konfliktit ovat syvissäkin suhteissa väistämättömiä, eikä niitä pidä pelätä, sillä hyvin käsiteltynä ne lisäävät keskinäistä ymmärrystä ja yhteenkuuluvuutta. Ne auttavat tutustumaan toiseen toiveineen ja tarpeineen sekä tunnistamaan omia ja toisen rajoja. Ne saattavat myös tuoda valoon asioita, joita olisi syytä korjata.

Yksi syy konfliktipelolle ovat niiden herättämät epämiellyttävät tunteet sekä katkokset yhteenkuuluvuudessa. Mitä rajumpi konflikti, sen vahvempia ovat tunnekuohutkin. Puristavien ja kuristavien tunteiden otteessa ajattelumme kutistuu, kuuntelukykymme katoaa ja arviointikykymme sumenee, me tyhmennymme. Tipahdamme pikavauhtia vastuuttomiksi lapsiksi uhitellen, uhmaten, hyökäten ja syytäen suustamme kovaäänisesti, mitä soopaa sattuu kielelle nousemaan. Saatamme jopa sortua henkiseksi väkivallaksi katsottaviin keinoihin, kuten syyllistämiseen, nimittelyyn ja haukkumiseen. Myrkyllisistä keinoista myös sumutus, valehteleminen ja uhriutuminen lienevät konfliktituttujamme, vaikka emme useinkaan niitä itse tiedosta.

Konfliktit, tai paremminkin ylikuumentuneet tunteet, aiheuttavat joskus ovien paiskomisia sekä dramaattisia areenalta poistumisia. Ennen kaikkea ne aiheuttavat lyhempiä ja pidempiä katkoksia keskinäiseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Yhteenkuuluvuus ihmissuhteissa on tärkeä hyvinvointimme lähde, joten etenkin pidempään kestävät katkokset itselle merkittävissä ihmissuhteissa voivat olla hyvinkin kuormittavia.

Mitä merkityksellisemmästä ihmissuhteesta on kyse, sen tärkeämpää on konfliktin aiheuttaman katkoksen jälkeen rakentaa silta takaisin yhteyteen. Parhaassa tapauksessa entistä syvempään. Yhtä ainoaa oikeaa ja varmasti toimivaa tapaa ei ole, siltoja voi rakentaa monin tavoin. Ohjeiden ja neuvojen sijaan tarjoilenkin tässä joitakin pohtimisen ja kenties kokeilemisen arvoisia rakennusaineksia ja työkaluja.

1.   Yhteyden jälleenrakentamisen aloittamisen ajoitus on tärkeä. Jos konflikti on ollut kovin satuttava, sattuva ja tunteita kuumentava, yhteyttä ei välttämättä ole hedelmällistä yrittää korjata heti. Joskus kiehuvien tunteiden viilentyminen voi kestää, mutta sitä ei etenkään parisuhteessa pidä jäädä kuitenkaan odottelemaan kovin pitkään. Vanha viisaus, nukkuminen yön yli, on joskus ajattelu- ja ymmärryskyvyn palautumisen kannalta hyvä ja riittävä.

2.   Omien tunteiden tasaannuttua, on tärkeä palata vastuulliseksi aikuiseksi ja kysyä itseltään, mitä pinnan alla olevaa tunnetta tai tarvetta oma ärhäkkyys ja puolustautuminen yrittivät suojella. Omien syvimpien tunteiden ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös toisen tunteita ja reaktioita, jolloin yhteyden jälleenrakentamiselle on jo olemassa tukipylväät.

3.   Hyviä kysymyksiä itselle ovat myös, mikä oli oma osuuteni konfliktin ja katkoksen syntyyn? Sorruinko tulkitsemaan toisen sanomisia ja tunteita kuuntelemisen ja ymmärryksen sijaan? Pakeninko vastuutani oikeuttamalla oman käytökseni kyseisillä tulkinnoilla? Käännyinkö pois, kun olisi pitänyt kääntyä toisen puoleen?

4.   Aloitteen tekeminen on viisasta, aikuista ja vastuullista. Usein jäämme odottamaan aloitetta kuitenkin toiselta, koska hänhän on mielestämme se, joka toiminut väärin. Vaikka aloitteellisuus yhteyden palauttamisen suhteen ei tunnu helpolta, tee se ja huomaa, miten hyvältä se molemmista tuntuukaan.

5.   Tunteet ovat vaikutuksiltaan järkeä vahvempia, joten yhteyden jälleenrakentamisessa on molempien tärkeä kertoa toiselle rauhallisesti omista tunteistaan. Toisen tunteita ei pidä tulkita, koska tulkinnat ovat pelkkää arvuuttelua ja osuvat usein hutiin. Tulkintojen sijaan toisen tuntemuksia on kuunneltava tarkasti ja keskeyttämättä.

Keskustelulle voi sopia pelisäännöt, kuten esimerkiksi, että tulkitsemattomuuden ja keskeyttämättömyyden lisäksi toista ei syyllistetä. Puheenvuoroille voi sopia myös tietyn keston. Ensin annetaan tilaa kummankin omille tunteille, sitten toiveille ja tarpeille ja vielä, mitä ja miten niitä voisi tulevaisuudessa huomioida. Missä asioissa kummatkin voisivat petrata? Ongelmia kaivamalla löytyy yleensä vain lisää ongelmia, joten on hedelmällisempää keskustella siitä, mitä ja miten pitäisi tapahtua, että suhde voisi entistä paremmin.

6.   Liika konfliktin syiden ja syntyjen puhkianalysointi ei ole hyväksi. Joskus yhteyden palauttamiseen saattaa riittää lämmin ja vilpitön anteeksipyyntö, anteeksiantaminen sekä lämmin halaus.

7.   Aloitteen voi tehdä myös huumorin keinoin. Toiselle voi laittaa viestin vaikka tähän tapaan: ”Jos haluat tuottaa meille iloisen yllätyksen, niin tapaan sinut x-paikassa, x-aikaan. Siinä tapaamisessa ei puhuta konfliktista sanaakaan. Viestin saaja saattaa kyllä kiittää sinua. Molemmilla on hyvä mieli ja koko konflikti saattaa itsekseen hymyilyttääkin. Ehkä vähän myöhemmin yhdessäkin.

8.   Yhteyden palauttamisessa auttaa se, että muistaa katkoksen koskevan itselle tärkeää ja rakasta ihmistä, jota haluaa ymmärtää, jolle haluaa hyvää ja jonka kanssa ME ollaan ME.

Konfliktit kuuluvat toimivaan ihmissuhteeseen, mutta jos niitä on kovin usein, ja ne toistavat samaa huonoa kaavaa, eivätkä yhteiset parannusyritykset ole tuottaneet toivottua tulosta, on hyvä miettiä ulkopuolisen ammattiavun hakemista.

Meillä kaikilla on huonoja, usein jo lapsuudessa opittuja toimintamalleja, joita emme useimmiten tiedosta itse lainkaan. Toimimmehan me valveilla ollessammekin yli 70 prosenttisesti tiedostamattoman mielemme ohjaamina. Se, että ei itse tiedosta toistuvia, haitallisia toimintamallejaan, ei tarkoita, etteikö niitä olisi.

Kun huomaa suhdetta, tai suhteita haittaavia, samanlaisina toistuvia tunteita, reaktioita ja toimintoja itsessään, on jo melko pitkällä. Seuraava askel on niiden korjaaminen, joko yksin ja yhdessä tai sitten ulkopuolisen sovittelijan kanssa. Miksi emme mekin turvautuisi ihmissuhteidemme solmukohdissa ”rauhanneuvottelijoihin” ja ”valtakunnansovittelijoihin”?

Avun hakeminen on kumppanille, ystävälle tai työkaverillekin merkki siitä, että toinen ihminen ja suhteen pelastaminen ovat itselle niin tärkeitä asioita, että on valmis korjaamaan jotain omaa haitallista toimintatapaansa. Se on osoitus välittämisestä itseä ja toista kohtaan.


Voit lukea lisää erimielisyyksistä, konflikteista ja niiden rakentavasta käsittelystä kirjastani.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image