Olen Juliska Haapanen-Kallio, ikuinen taivaanrannan maalari varpaat savessa itseään ja ihmisyyttä etsimässä. Opetellut sekä luopumista että hyväksyntää, kuitannut monet kivut naurulla. Kohtaaminen hetkessä, yhdessä nauraminen, itkeminen ja joskus kiroaminen ovat sekä voima että elämän suola. Vahvasti elän todeksi, että kun tässä maailmassa huutaa apua, jostain löytyy se, joka juuri siinä kohdassa auttaa. Kokemusasiantuntiutta eläinlääkäriyden lisäksi äitiydestä, biologisesta lapsettomuudesta, ADHD:sta, häpeästä, vaihdevuosista, pitkästä parisuhteesta, kropasta joka pettää ja päästä joka brakaa.
ADHD yhdistetään tavallisimmin sekoiluun ja kaaokseen, jota kieltämättä minunkin maailmaani mahtuu ja paljon. Ei pysty keskittymään, ei saa asioita tehtyä loppuun, kotiin kertyy kaikkea kamaa, ihmissuhteet ovat tunneamplitudiltaan laidasta laitaan. Avaimet hukassa, kännykän akku loppu, auton katsastus unohtunut.
Miksi taas? Etkö välitä? Pettyneitä katseita, joskus edelleen myös sanoja. Omaa pettymystä itseen, vääränlaisuutta, kelpaamattomuutta. Ylisuorittamista ja taas pettymystä ja kelpaamattomuutta.
Haasteisiin keskittyminen ei auta – keskity mieluummin vahvuuksiin
Usein ADHD:n kanssa keskitytään haasteisiin ja ajatellaan, että jos haasteet saadaan ratkaistua, on kaikkien elämä ihanaa ja auvoista. Haasteisiin keskittyminen ei kuitenkaan auta kirjolla elävää, vaan saa ainoastaan ylisuorittamaan lisää, kuormittumaan ja uupumaan. Haasteisiin keskittymisen sijaan auttaa enemmän, jos pystytään – ja halutaan – kiinnittää huomiota enemmän tapaan hahmottaa maailmaa ja vahvuuksiin.
Suurempi ja parempi keskittyminen, kuin tavanomaisella hermostolla varustetulla ihmisellä koskaan tai mihinkään, on tyypillistä ADHD-kirjon nepsylle. Uppoutuminen, tai paremminkin uppoaminen, tekemiseen on kuin mikroskoopin läpi katselemista: sen mitä näkee, näkee erinomaisen hyvin, mutta mitään muuta ei sitten näekään.
Syvä keskittyminen voi näyttää ulospäin välinpitämättömyydeltä
Läheiset kokevat tämän syvän keskittymisen helposti välinpitämättömyydeksi: etkö olekaan enää kiinnostunut ja sitoutunut yhteisiin unelmiin? Etkö välitä kodistamme, suhteestamme? – you name it.
Meillä meni puolisoni kanssa yli kolmekymmentä vuotta, että ymmärsimme asiasta edes hitusen. Minä en jätä asioita tekemättä välinpitämättömyyttäni, vaan yksinkertaisesti siksi, että focus on juuri jossain toisaalla. Hän ei jäkätä tekemättömistä töistä painostaakseen minua ylisuorittamaan lisää vaan omaa
turhautumistaan. Nyt hän torppaa ideani tarvittaessa lempeästi ja jämäkästi eikä enää suutu, että taas se on luistamassa suunnitelmista.
Suuren yhteisen, kieltämättä kivuliaan, oivalluksemme jälkeen on kommunikaatio ollut helpompaa. Minun intoillessani jälleen jostain uudesta, hän sanoo, että kuulostaapa kivalta, mutta tehdään tämä juttu ensin loppuun.
Idearikas kaipaa ankkuria avuksi
Ihmiselle, joka itse pohtii ja työstää, ennen kuin ilmaisee mitään ideaa, on raskasta olla torppaamassa toisen ideoita, joita vain purskahtelee ja ehkä enemmänkin palloteltavaksi kuin välttämättä toteutettavaksi. Kompromisseja on tehtävä parisuhteessa molempien. Minä koitan miettiä kaksikin kertaa ennen uuden idean ilmaisua.
Puolisoni on epämukavuusalueellaan mielestään jarruna ja minun mielestäni ankkurina. Idearikkaus on ADHD-kirjolla eläville tyypillistä. Suurin osa ideoista on huonoja, kuten ideoista yleensäkin, mutta mukaan mahtuu ihan briljantteja. On ihan ok sanoa, että tämä idea ei ole hyvä, vaatii kehittelyä, ei onnistu nykyisillä resursseilla. Ei ole ok sanoa, että lakkaa ideoimasta. Se on yhtä mahdotonta, kuin lakata hengittämästä jatkaen silti elämää.
