Elämän vastoinkäymiset ja menetykset saattavat sysätä meidät synkkyyteen, jossa kaikki valo näyttää kaikonneen. Jäljelle vaikuttaa jääneen vain pimeyden tiukasti puristava ote.
Tällaisina hetkinä toivo voi tuntua saavuttamattoman kaukaiselta. Toivo ei kuitenkaan ole pelkkä tunne, joka sattumanvaraisesti loistaa kirkkaana tai aivan yllättäen vain häviää – se on myös taito, jota voi vahvistaa. Toivo on kuin liekki, joka kyllä saattaa hetkellisesti hiipua, mutta joka voidaan sytyttää uudelleen. Toivo ei myöskään tarkoita, että asioiden pitäisi olla hyvin juuri nyt, vaan sen ytimessä sykkii kyky nähdä valonpilkahdus silloinkin, kun pimeys tuntuu nielevän kaiken. Toivo on kiinni pitämistä paremman mahdollisuudesta, vaikka nykyhetki tuntuisi kuinka synkältä tahansa. Se on voimaa, joka saa askel kerrallaan jatkamaan eteenpäin, vaikka tietä, saati määränpäätä, ei vielä näkyisi.
Miten toivoa voi vahvistaa vaikeina aikoina?
Miten toivon liekin voi saada syttymään, kun jäljellä näyttää olevan vain hiipunut hiillos? Luultavasti toivo ei tule elämäämme valtaisana oivalluksena tai mullistavana käännekohtana, joka hetkessä valaisee kaukaisimmankin nurkan. Monesti toivon valo herää aivan hiljaa pienten hetkien ja vähäisten valintojen varjossa.
Ohessa muutama yksinkertainen keino toivon vahvistamiseen:
1. Toivo syntyy tavoitteista ja toimijuudesta
Toivo ei synny tyhjästä eikä se ole pelkkää positiivista ajattelua tai sokeaa optimismia. Sen sijaan toivo on jotakin, mitä voimme itse aktiivisesti rakentaa. Toivoa tutkineen psykologian tohtori Charles Richard Snyderin mukaan toivo rakentuu kolmesta osatekijästä, joita ovat 1) tavoitteet, 2) toimijuus ja 3) reittiajattelu.
On tärkeää uskoa, että on jotakin, mitä kohti kulkea, vaikka vain mitättömän pieni matka kerrallaan. Tavoitteet auttavat suuntaamaan katseemme eteenpäin ja pitämään kiinni merkityksellisistä asioista. Toimijuus on uskoa siihen, että voimme vaikuttaa omaan elämäämme – edes aivan pieniin asioihin. Toivolla on tilaa syttyä, kun huomaamme, että jopa vaikeimmissa tilanteissa voimme tehdä jotain.
Reittiajattelu tarkoittaa kykyä löytää vaihtoehtoisia tapoja päästä eteenpäin silloinkin, kun saattaa vaikuttaa siltä, ettei ratkaisuja ole. Mutta vaikka jokin reitti olisi tukkeutunut, voi aina löytyä toinen keino. Pienetkin askeleet kohti jotain itselle tärkeää voivat vahvistaa toivoa ja palauttaa tunteen siitä, että elämä on hallittavissa. Toivo on kuin vuorelle kiipeäminen: se voi tuntua raskaalta ja vaikealta ja välillä huippu katoaa näkyvistä, mutta jopa niissä hetkissä jokainen askel vie meitä lähemmäs määränpäätä.
2. Toivoa lymyilee hetkissä ja läsnäolossa
Toivo ei tarvitse suuria suunnitelmia tai elämän mullistavia muutoksia. Usein se löytyy aivan tavallisista hetkistä: aamukahvin tuoksusta, luonnon kauneudesta, ystävän lämpimästä katseesta. Nämä kenties jopa vähäpätöiset hetket tuskin muuttavat tai korjaavat mitään näkyvää tai ulkoista, mutta ne voivat toimia muistuttajina siitä, että kaikki hyvä ei ole poissa, että kaikki valo ei ole kadonnut.
Läsnäolo tässä hetkessä voi auttaa päästämään irti murehtimisesta ja menneisyyden painolasteista. Kun pysähdymme ja hengitämme syvään, voimme huomata, että juuri tässä hetkessä on jotakin kannattelevaa – jotakin, mikä antaa voimaa jaksaa yhden hetken lisää.
3. Toivo rakentuu yhteydestä toisiin
Vaikeuksien keskellä saatamme vetäytyä ja tuntea, että olemme yksin. Kuitenkin yksi tärkeimmistä toivon lähteistä on yhteys toisiin ihmisiin. Toivo vahvistuu, kun voimme jakaa kokemuksiamme, tulla kuulluksi ja saada tukea. Ihmissuhteet ovat yksi merkittävimmistä selviytymisen voimavaroista.
Toivo saattaa syttyä myös muiden tarinoista. Kun kuulemme jonkun selviytyneen vaikeuksista, se saattaa valaa uskoa siihen, että kenties meilläkin voi kaikesta huolimatta olla mahdollisuus jatkaa eteenpäin. Toivo ei ole vain henkilökohtaista, vaan jotakin, mikä voi tarttua ja levitä. Siksi on tärkeää hakeutua niiden ihmisten seuraan, jotka tukevat ja kannattelevat meitä silloin, kun omat voimat ovat vähissä.
4. Toivo on uskoa siihen, että vaikeudet eivät määritä meitä
Vaikeudet saattavat muuttaa meitä, mutta niiden ei tarvitse koskaan määrittää meitä. Toivo on uskoa siihen, että voimme kasvaa ja oppia kokemustemme kautta. Useat tutkimukset osoittavat, että ihmiset voivat kokea posttraumaattista kasvua – eli kokemiensa vaikeuksien kautta löytää esimerkiksi syvemmän merkityksen, vahvemman itsetuntemuksen ja uudenlaista arvostusta elämää kohtaan.
Tämä ei tarkoita sitä, että vaikeudet itsessään olisivat jollakin tavalla jalostavia, saati toivottavia, vaan sitä, että niiden läpikäynnistä voi seurata myös jotain arvokasta. Toivo on voimaa jatkaa ja kyky nähdä, että olemme enemmän kuin kokemamme kärsimys.
5. Toivo on valinta
Lopulta toivo on valinta – ei pakottamalla tai väkisin, vaan lempeästi ja sallivasti. Se on päätös katsoa eteenpäin, vaikka tie olisi epäselvä. Se on päätös uskoa siihen, että vaikka juuri nyt tuska puristaa rintaa, huominen voi tuoda mukanaan jotakin uutta ja hyvää.
Toivo ei ole täydellistä varmuutta, eikä se tarkoita sitä, että pelko olisi poissa tai etteivät epäilykset kuiskuttelisi korvaamme. Sen sijaan toivo on lupaus itsellemme ottaa vaikka vain pieni askel kerrallaan peloista ja epävarmuudesta huolimatta, pysähtyä ja hengittää ja antaa valolle mahdollisuus vähitellen palata.
Toivo on uskoa siihen, että vaikka valoa ei juuri nyt näkyisi, se on silti edelleen olemassa.
Toimituksen lukuvinkki: Pimeydessä kajastava valo – Trauman jälkeinen kasvu antaa suurta surua kohdanneelle uskoa ja toivoa, että vaikeankin menetyksen jälkeen elämä voi jatkua ja hyviä asioita tapahtua. Tutustu kirjaan TÄÄLLÄ.
