Joskus kohtaamme elämässä hetkiä, jotka tuntuvat niin vaikeilta, että pelkäämme niiden jäävän päällemme ikuisesti. Hetkiä, jolloin horisontti kapenee silmiemme edessä ja hengenvedot tuntuvat kohtuuttoman ahtailta. Kuitenkin hengitys hengitykseltä kuljemme kohti hetkeä, jolloin olo tuntuu taas helpommalta. Sisäiset sateet ja myrskyt eivät ole ikuisia, niillä on tapana tulla ja mennä.
Haluan jakaa sinulle seuraavan runollisen ajatuksen, joka muistuttaa siitä, kuinka vaikeatkaan tunteet eivät ole pysyviä ja miten kauniilta näyttää, kun värit taas palaavat.
Muistatko sen hetken, kun hengitys virtasi taas vapaana.
Kun värit palasivat takaisin yksi kerrallaan
ja rinnan päälle asettui kiven sijasta poutapilvi.
Kun maailma ei enää tuntunut litteältä,
eikä tarvinnut pelätä putoamista.
Tälläkin hetkellä, sekunti sekunnilta,
liike liikkeeltä kuljet sitä kohti.
Toivon, että se ajatus auttaa yli kaikkein pahimman.
Ehkä jo huomenaamuna linnut palaavat.
