Meillä kaikilla on sisäsyntyinen tarve olla rakastettuja. Janoamme oksitosiinia, joka virtaus vaikuttaa meissä synnyttäen tyyneyttä ja tunnetta yhteydestä. Kiintymysjärjestelmämme on sikäli pysyvä, että lapsuudessa opitut kiintymystyylit toistuvat usein myös aikuisena.
Eletty elämä synnyttää meissä haavan, joka ilmenee kullakin eri tavoin, mutta joka osaltaan lisää kaipausta yhteyteen – tarvetta olla rakastettu. Haluamme kokea olevamme tärkeitä ja merkityksellisiä muille, usein erityisen tärkeitä jollekin yhdelle tietylle.
Useimmat sanoisivat, että tärkein tarpeemme ihmisenä on olla rakastettu.
Hassu ajatus, sillä rakkaus asuu meissä jokaisessa. Se kaipaa päästä virtaamaan.
Ihmisen tärkein tarve ei ole olla rakastettu, vaan rakastaa.
Rakkaus kysyy halua päästää irti
Mitä tarkoittaa rakastaa? Se on irtipäästämistä tarpeesta metsästää kiintymystä. Se luopuu muiden hyväksynnässä riippumisesta sekä omassa yksinäisyydessä vellomisesta. Molempien kohdalla haemme pelastajaa usein ulkopuoleltamme. Kutsumme kiintymystä rakkaudeksi ja pidämme ihmisistä silloin, kun he pitävät myös meistä.
Ajatus voi tuntua pöyhkeältä. Se johtuu siitä, että olemme totuttaneet itsemme etsimään rakkautta, vaikka se on saumaton ja sisäsyntyinen tehdasasetuksemme. Pyyhkäise pölyt päältäsi, niin huomaat kyllä.
Kun pintapuoleisesti kauniiseen ajatukseen tarpeesta tulla rakastetuksi sukeltaa syvemmälle, aukeaa kerroksittain, kuinka se nojaa riippuvuuteen ja haluun löytää onni jostain oman itsensä ulkopuolelta.
Ihmisiä on mahdollista rakastaa vasta sen jälkeen, kun on ensin irrottautunut heistä. Tarkemmin sanoen päästänyt irti kaikista toiveista ja odotuksista, joita ammumme nuolien tavoin heihin.
Tarkoittaako tämä sitä, että lisäämme omaa erillisyyttämme, ajaudumme kauemmas toisistamme ja tehostamme yksin pärjäämisen kulttuuria?
Ei suinkaan, päinvastoin.
Päästä irti vaatimuksesta saada rakkautta
Rakastamisen tarve kumpuaa kyvystä päästää irti ja antaa olla. Havainnoida maailmaa sellaisena kuin se on, yrittämättä muuttaa sitä. Hyväksyä toistemme erilaisuus ja kunnioittaa kunkin vapautta. Näin toimiessamme emme luokittele ihmisiä hyviin tai pahoihin, emmekä aseta heidän ympärilleen meidän omiin odotuksiimme sopivia häkkejä.
Sen sijaan suuntaamme katseen omaan sisimpäämme. Päästämme irti vaatimuksesta, että ympäristön tai muiden ihmisten tulee taata onnellisuutemme. Näemme toisessa (sekä ennen kaikkea itsessämme) piilevän rakkauden ja sen, kuinka se puskee pelon takaa kohti pintaa. Välillä vaivalloisesti, mutta sitäkin sinnikkäämmin.
Olet omanlaisesi ihme, kuten myös me kaikki muutkin.
Vain olemalla vapaa ja antamalla toisen olla vapaa, on mahdollista rakastaa. Tulla lähemmäs ja iloita ihmisten läsnäolosta, joka ei anna tai ota pois lupaa olla onnellinen.
Silloin on mahdollista antaa elämän tärkeimmän tarpeen virrata.
Rakastaa. 💚
