Sydän pelosta supussa ei voi rakastaa – eikä kokea olevansa rakastettu


Meistä jokainen haluaa tuntea olonsa rakastetuksi. Yritämme kehittyä ihmisinä tai muuttua paremmiksi ollaksemme rakkauden arvoisia. Tai yritämme toimillamme ansaita rakkautta, saavuttaa tai voittaa rakkauden. Voimme myös mitata saamaamme huomiota, olisiko sitä riittävästi rakkautta varten.

Kun sitten tutustumme johonkuhun mielenkiintoiseen ihmiseen, emme kuitenkaan uskalla paljastaa rakkauden kaipuutamme. Lähdemme pelaamaan eräänlaista ihmissuhdeshakkia, jossa yritämme olla vähintään yhden siirron edellä toista. Tai kuvittelemme jo etukäteen, miten toinen reagoi meidän aloitteisiimme, ja sen perusteella teemme siirtomme.

Kuitenkin rakkaudessa ja rakastettuna olemisessa tärkeintä on avata sydämensä. Sydän supussa ei voi rakastaa eikä ottaa rakkautta vastaan. Ja kuitenkin sydämensä avaaminen tuntuu niin pelottavalta. Aivan kuin avaisi itsensä täysin vereslihalla vastaanottamaan kaikki kipeät osumat. Tiedämme tarvitsevamme rakkautta, mutta pelkäämme tulevamme torjutuiksi, hylätyiksi tai hyväksi käytetyiksi.

Rakkaudelle avautumisesta tekee haastavaa, että olemme niin samaistuneet egoomme eli minäkäsitykseemme. Egomme ytimessä on aina hylkäämisen pelko. Niinpä se pelkää, että myös rakkaudessa meitä satutetaan. Meillä on jopa lukuisia kokemuksia loukatuksi tulemisesta, joissa pelkäävät egomme ovat kolhineet toisiaan. Näistä kokemuksista egomme on kehitellyt varsin kummallisen käsityksen rakkaudesta.

Haavoittuvuus on kuitenkin olemassa vain egomme tasolla. Tuolla tasolla käsityksemme ja tulkintamme rakkaudesta tai sen puutteesta on usein yksin olemisen pelkoa, huomion tai turvan tarvetta tai toisen omaksi kokemista, ei aitoa rakkautta. Egomme tasolla niin sanotulle rakkaudelle on valtavasti ehtoja, jotka tulisi täyttää, jotta uskomme sen olevan rakkautta.

Kun avaamme sydämemme rakkauden tasolla ja annamme puhtaan rakkauden – ilman yhtäkään ehtoa tai vaatimusta – virrata, rakkautta ei voi loukata tai haavoittaa. Eikä rakkaus koskaan satuta tai loukkaa ketään, sillä rakkaus näkee satuttavien kommenttien tai tekojenkin takana olevan suunnattoman rakkauden kaipuun. Rakkaus ymmärtää, että kaikenlaiset kivut ja kärsimykset ovat vain pyyntöjä avautua rakkaudelle.

Tunteaksemme aidon rakkauden meidän kannattaa harjoitella sydämen avaamista esimerkiksi seuraamalla lämmöllä pikkulapsen tai lemmikkieläimen touhuja. Tai luonnossa voimme avata sydämemme nauttimaan luonnon kauneudesta tai rauhasta ja antaa sydämemme virrata olemassaolon iloa ja rakkautta. Tai voimme istahtaa kauppakeskuksessa rakkaudellisesti katselemaan kanssaihmistemme kiireitä ja tuntea syvää myötätuntoa heitä kohtaan.

Rakkaus on lämmin asenne elämää ja kaikkea kohtaan. Ja mikä parasta, rakkaus on aina meissä. Meidän ei tarvitse yrittää olla rakastettuja tai muuttua rakkauden arvoisiksi. Meissä oleva rakkaus täyttää sydämemme aina ja joka hetki rakkaudella, jos vain poistamme pelon lukot sydämemme ympäriltä ja annamme rakkaudelle mahdollisuuden. Kun annamme rakkauden virrata, tunnemme myös itse olevamme täysin rakastettuja.

Lue kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi, miten voit antaa rakkaudelle mahdollisuuden ja tuntea itsesi aina rakkauden arvoiseksi.


Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image