Turvattomuus näkyy meissä usein niin, ettemme ihmissuhteissa osaa ja uskalla ihan ilmaista tunteitamme, tarpeitamme, toiveitamme ja rajojamme suoraan. Se myös mutkistaa ihmissuhteita, luo kaikenlaista soossia ja ankeutusta.
Usein olemme oppineet aika läheisriippuvaiset tavat kommunikoida ja pelkäämme tulevamme torjutuksi tai hylätyksi ja jäävämme yksin. Pelot kumpuavat suoraan siitä osasta meitä, jolle on käynyt näin omia tunteita ilmaistessa – yleensä varhaisissa vaiheissamme. Alamme luulla, että kiukku tai kyyneleet ovat väärin emmekä saa tarvita apua tai lohdutusta tai ettei meillä saa olla rajoja.
Opimme kaikenlaisia kikkakolmosia; tuntosarvet ojossa kulkemista, oletusten tekemistä, epäsuoraa kommunikaatiota, väistelyä, passiivis-aggressiivisuutta ja toisten manipuloimista äkäisyydellä tai puhumattomuudella. Kun ei ole oppinut että omat tunteet, tarpeet, toiveet ja rajat olisivat tervetulleita, niitä oppii sutimaan sivuun. Kuinka niitä silloin osaisi oikein toisillekaan ilmaista?
Vetäytyminen, möksöttäminen ja epäsuoruus kumpuavat juuri sieltä. Samalla jää yksin tai ei ainakaan koe tulevansa usein kovin kuulluksi ja ymmärretyksi. Mitään syvää läheisyyttä selviytymiskeinoilla ei varsinaisesti luoda; kaikki pelosta kumpuava kommunikaatio ja toiminta luo suhteisiin ja itsellemme lisää epävarmuutta ja turvattomuutta.
Opettelemalla muutamaa uutta juttua vuorovaikutuksessaan ottaa vastuuta itsestään – ja voimautuu yllättävästi – sekä tuo ihmissuhteisiin omalta osaltaan turvaa ja läheisyyttä.
Sen sijaan että valittaa nukkuneensa megahuonosti ja tuo vähän ankeuttavia viboja, voi ilmaista toiselle tarvitsevansa tänään päikkärit ja pyytää tapaamisen siirtämistä. Sen sijaan että tekee oletuksia toisen toiveista ja oloista v0i kysyä suoraan, mitä tämä toivoisi. Ja sen sijaan että kitkeryyttelee mielessään, kun joutuu aina tekemään muiden työt tai tuntee tulevansa tallotuksi tai hyväksikäytetyksi, voi opetella itse sanomaan “ei tänään” tai “mietin hetken ja palaan sitten” – eli rajaamaan. Jos haluaa, että toinen huomioisi enemmän sitä voi opetella neutraalisti pyytämään ilman, että syyttää tai arvostelee toista.
Jotta uskaltaa alkaa kuulla itseään – todellisia olojaan – ja voi alkaa pikku hiljaa harjoitella esimerkiksi rajaamista ja pyytämistä, tarvitaan sisäistä turvaa. Sitä voi aikuisena opetella.
Turva myös vahvistuu, kun opettelee uusia tapoja kommunikoida. Alkaa oivaltaa, ettei oikeastaan pelkääkään menettämistä tai yksin jäämistä niin paljon kuin on luullut. Itsestä löytyykin se voimassaan oleva aikuinen, joka kyllä tässä ihan pärjää vaikka joku vetäisikin herneet nenään. Niin joskus käy, kun ilmaisemme rajojamme.
Sisäinen turva vahvistuu, kun avaa suunsa eikä enää luule, että ensin pitää olla jossain utopistisessa megarohkeudessa jotta voisi rajata tai ilmaista näkemyksiään.
1. Puhu omasta kokemuksestasi
Toiselle tulee helposti olo että syytetään ja vaaditaan, jos puhumme enemmän siitä mitä hän tekee, ei tee, sanoo tai ei tee kuin siitä miltä itsestämme tuntuu. Omasta kokemuksesta kertominen on paljon haavoittuvaisempaa kuin toisen käyttäytymisen analysoiminen. Läheisyys syntyy juuri haavoittuvuudessa. Kokemuksemme ja tunteemme ovat universaaleja; jos puhut yksinäisyydestäsi tai surustasi toiselta vaatimatta eli luulematta että se on toisen aiheuttamaa, hän luultavasti pystyy samaistumaan.
Läheisriippuvaiset solmut ja sopat syntyvät siellä, missä ei oteta vastuuta omasta kokemuksesta vaan syytetään toista tai tehdään johtopäätöksiä ja oletuksia kuulematta toisen kokemusta.
Jos toisessa kuitenkin herää vahvasti defenssi on mahdollista, että hän on itse niin tarvitseva ettei pysty kuulemaan sinun maailmaasi. Silloin hän ehkä pikemminkin tarvitsee sinulta jotakin kuin haluaisi sinut sellaisena kuin olet, eikä läheisyys välttämättä voi syvetä.
2. Kerro, mitä tunnet ja tarvitset – pyydä suoraan
Turvaton meissä ei yleensä edes tiedä, että omiin tarpeisiin olisi lupa. Läheistä ja rakkaudellista ihmissuhdetta on kuitenkin vaikeaa luoda ilman, että alkaa pikku hiljaa tunnistaa tarpeitaan. Muuten niiden täyttymistä odottaa huomaamattaan toiselta – ilman, että edes pyytää sitä mitä kaipaisi.
Suoraan pyytäminen on oman toiveen sanoittamista. Pyytäminen on riski: toisella saattaa olla muuta meneillään tai hän ei ehkä kuule tarvettasi. Olet kuitenkin itse kuullut sen, ja voit pyytää joltain toiseltakin tai kehittää luovia ratkaisuja jotta tarpeesi voi tulla kohdatuksi.
Toiselta voi pyytää: “ottaisitko syliin tai kuuntelisitko mun huolta?” Tai: “toivon, että viikonloppuna tehtäisiin jotain yhdessä”.
On ihan eri juttu vuodattaa toiselle tunti pahaa oloaan kuin kysyä, voisiko toinen kuunnella ja tukea ja milloin olisi sopiva hetki. Jos sellaista ei ikinä ilmaannu, voitkin kenties havainnoida suhteesta jotain olennaista.
Jos huomaat, että ihmissuhteessa toiveitasi ei kuulla eikä niihin vastata vaikka vastuullisesti pyydät, voit pohtia onko tämä suhde sellainen jossa saat riittävästi vastakaikua.
Kerro tarpeestasi toiselle suoraan ilman vihjailua, passiivis-aggressiivisuutta, marttyyriutta tai syyttämistä. On eri juttu sanoa, että: “Ois niin kiva kun joku muukin joskus täällä siivoaisi” kuin että “Haluan, että me otetaan käyttöön siivousvuorot”. Tai “Miksi sä et koskaan panosta meidän suhteeseen?” versus “Musta olisi ihanaa viettää sun kanssa enemmän kahdenkeskistä aikaa – toivon, että me aletaan nyt järjestää sellaista”. Tai “Kaipaan sua – milloin sulle sopisi juttelu?”.
3. Ilmaise rajojasi – pyydä aikalisä jos et uskalla heti sanoa ei
Usein pelkäämme toisen loukkaamista tai pettymyksen aiheuttamista. Silloin häsmäköimme jo reippahaisesti toisen tontilla ja olemme yleensä projisoineet omat yksinjäämisen pelkomme toiseen. Sivuutamme itseämme jotta toiselle ei tulisi yksin jäämisen tunne, mutta olemmekin jo autioittaneet itsemme. Aidolle läheisyydelle, joka syntyy juurikin aidon itsemme ilmaisemisesta, ei silloin jää paljon tilaa.
Omat rajat löytyvät sen myötä, että alkaa tunnistaa omia olojaan. Väsymys ja uupumus kertovat usein, että kiukku on sivuutettu ja ärtymys nielty, eli rajaamisen tarpeen signaalit on ohitettu.
Ei kannata ehkä ajatella olevansa tosi huono rajaamaan, vaan pikemminkin valita, mitä haluaa rajaamisessa juuri nyt opetella. Sekin voimauttaa.
Ei:n sanomista voi harjoitella aikalisää pyytämällä. “Mietin yön yli”. Tai sellaiseen johon on jo suostunut, voi palata myöhemmin ja kertoa tulleensa toisiin ajatuksiin.
Rajaaminen on omista tarpeista kopin ottamista: sitä, että lähtee keskustelusta pissalle kun tarvitsee ja sitä, että ilmaisee että itsellä on juttelulle aikaa tänään vain puoli tuntia. Tai juurikin sitä että tunnistaa tarvitsevansa lepoa tai omaa tilaa. Rajojen ilmaisu lähtee vahvasti omien fyysisten (ja henkisten) tarpeiden kuuntelemisesta ja niiden mukaan toimimisesta. Niiden täyttäminen ja täyttyminen ei ole toisen tai ihmissuhteesi tehtävä vaan sinun.
Tasavertaiseen ihmissuhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta, jotka ottavat rakastamisen riskiä, ilmaisevat sisäisyyttään ja rajojaan. Voimme ottaa vastuun vain omasta ilmaisustamme. Harjoitteleminen SAA tuntua haastavalta, eikä siinä tarvitse “onnistua”. Elämämme ensimmäisissä kiintymyssuhteissa – eli synnyinperheissämme ystävällisen mutta suoremman kommunikaation opettelu saattaa joskus olla vaikeinta. Suosittelen asiakkaitani ja kurssilaisiani aloittamaan läheisyyden taitojen harjoitukset ensin jonkun sellaisen kanssa, joka tuntuu mahdollisimman turvalliselta.
Kun opettelet pyytämään suoraan, ottamaan tuumaustaukoja ja puhumaan ihan vain omasta tunteestasi, voimaudut ja tuot suhteisiisi turvaa.
Kuva: Unsplash.com
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
