Kysyin Instagram ( @jenni_kiviniemi ) seuraajiltani vastausta kysymyksiin: Millä yhdellä sanalla kuvailisit narsistista suhdetta ja millä yhdellä sanalla kuvailisit narsistisesta suhteesta selviytymistä ja toipumista?
Kokosin 80 eri ihmisen vastauksista runon/tarinan, joka tuokoot narsistista kaltoinkohtelua ja samalla lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ääntä kuuluviin ja jonka toivon myös antavan vertaistukea, sekä lohtua samaa kokeneille.
Miten oli mahdollista hukkua kahden todellisuuden väliin, painajaismaisen tuskaisaan ja tukahduttavaan häkkiin, vankilaan, jonka jopa kaikessa epäuskossaan luuli olevan turvallinen?
Kuinka ymmärtää uuvuttavaa vuoristorataa, joka nostatti taivaisiin ja siirsi helvetistä toiseen kammottavilla ahdistavilla siivillään?
Miten saisi järjesteltyä mielessään tuon arvaamattoman ja häiriintyneen olennon luoma kaaos ja petos, joka syöksi mielen, sekä kehon pakokauhun valtaan pelotellen täydellisellä sekoamisella, josta ei enää heräisi?
Tyyneys tuntui mahdottomalta, vaikeudelta, josta vapautuminen herätti yksinäisyyden pelon.
Itsen jälleen löytyminen olisi uusi mahdollisuus, jossa traumat ehkä vain odottaisivat jälleen heräämistään.
Milloin tämä häiriintynyt ja riuduttava, kuristava helvetti saisi päätöksensä? Vai olisiko vapaus vain ahdistava ja hukuttava turha toive, jonka varaan ei kannattaisi laskea?
Mutta koska minut oli tehty selviytymään ja koska tiesin mielettömän vapauden yhä odottavan, nousin lopulta tuhkasta, kuin tulipunainen Fenix.
Sen silkkisten siipien havina hälvensi sumun ja rikkoi näkymättömät kalterit, joiden vuoksi luulin kuolevani.
Lopulta säihkyvät valonsäteet nousivat mustan aukon ylle huutaen: sinä olet vapaa.
