Oliivipuuta eivät epäonnistumisesi kiinnosta!
Epäonnistuminen tai leppoisammin todettuna mokaaminen ei tunnu kohdalle osuessa yhtään hyvälle, vaan suorastaan pahimmillaan lamauttavan pahalle. Epäonnistumista seuraa usein myös häpeä omasta käytöksestä. On varsin tervettä analysoida, että mikä meni vikaan ja käydä läpi mitä voisi tehdä paremmin. Itselläni kuten varmasti myös muilla jää joskus epäonnistumiset kalvamaan turhan pitkäksi aikaa. Koska kun akuutit epäonnistumisen aiheuttamat asiat on käyty läpi ja analysoitu mitä siitä voi oppia, olisi aika päästää irti.
Irti päästämiseen yksi hyvä keino mitä itse käytän, on ottaa asiaan etäisyyttä ja miettiä mitä tämä epäonnistuminen tarkoittaa isommassa kuvassa. Otetaan esimerkki kun olen epäonnistunut ihmissuhteessa ja se loppuu on se minulle iso kriisi jonkin aikaa. Kun nostaa ajatuksen korkeammalle, niin mitä se merkitsee omalle lähipiirille? Todennäköisesti pientä harmitusta siitä, että henkilö poistunee kuviosta, tai yhteydenpito voi ainakin monimutkaistua tai vähentyä. No mitä jos tasoa nostetaan ja katsotaan Nummelan kylän kannalta? (paikka jossa asun) ei minkäänlaista vaikutusta ihmisten elämään, mahdollisesti joku puolituttu kerran kahvipöytäkeskustelussa käy asiaa läpi, että nyt nekin ovat eronneet. Jos vielä katsotaan ylempää, niin koko Uudenmaan alueen kannalta asialla ei ole enää mitään merkitystä ja keskimääräistä Uusimaalaista ei voisi vähempää kiinnostaa, että seurusteleeko joku Simo vai ei. Tätä voi jatkaa vaikka kuin ylös ja lopulta isossa kuvassa tällä epäonnistumisella oli erittäin vähän merkitystä isossa kuvassa.
Jäin tätä keinoa erityisesti pohtimaan käydessäni keväällä Kreetalla lomalla. Siellä vierailin Yläkylässä, Ano Vouvesissa, missä sijaitsee maailman vanhin, tai ainakin yksi vanhimmista Oliivipuista. Puun varmaa ikää ei tiedetä, mutta vuosirenkaista on laskettavissa sen olevan vähintään 2000 vuotta vanha, tiedemiesten mukaan ikä voi kuitenkin olla ainakin tuplat, eli 4000 vuotta. Puu on siis nähnyt valloittajia useista aina Roomalaisista Saksalaisiin asti. Ollut olemassa, niin maailmansodat, mustat surmat, kuin Amerikan löytämisenkin. Sen tehtävänä on ollut tehdä oliiveja ja niitä se edelleenkin varsin kunnioitettavassa iässä tekee. Tämä sai miettimään, että välillä aikajänne on vaan huomattavan paljon pidempi, kuin seuraava palkkapäivä, kuluva kvartaali tai “ensi vuonna” Puun juurella on varmasti monet isommat ja pienemmän surut koettu, mutta isossa kuvassa puun kannalta mikään ei ole muuttunut, vaan se täyttää omaa tehtäväänsä. Sen rinnalla myöskin ihmiselämä näyttää armottoman lyhyeltä, eikä sitä kannata uhrata vanhoja asioita murehtien, tämä hetki ja tulevaisuus ovat kuitenkin ne ainoat asiat joihin voimme vielä vaikuttaa.
On siis hyvä välillä ottaa etäisyyttä ja askelia omasta elämästä taaksepäin ja suhteuttaa ne mittakaavaan. Aina ei tarvitse lähteä Oliivipuiden luokse, vaan pienempikin irtiotto riittää.
