Kaikilla ihmisillä on tunteita. Myös heillä, jotka eivät näytä tunteitaan. Moni kokee, että aikuisten maailma on niin korrektia, että yritetään jopa esittää, ettei tunteita olisi. Tästä syystä moni jopa häpeää tunteitaan; sitä, että tuntee niin paljon ja voimakkaasti – kuten Kamala luonnon kettu.
Yritämme esittää niin kovasti korrektia ja aikuista, että emme kehity lainkaan tunnetaidoissa. Lapsena meille on ehkä sanottu, että pitää olla “kiltti” tai “pitää käyttäytyä hyvin” tai “mene omaan huoneeseesi rauhoittumaan”, millä on yritetty sanoa, että tunteita ei saa näyttää julkisesti – varsinkaan niitä hankalia tunteita.
Kun jatkuvasti saa palautetta siitä, että tunteet ovat yksityisiä, salassapidettäviä ja piilotettavia, opimme ajan kanssa esittämään, ettei tunteita olisi. Saatamme saada jopa itsemme uskomaan, että emme tunne mitään. Aikuisten maailmassa se voi äkkiseltään tuntua hyvältä asialta: töissä on kyse asioista, ei tunteista. Se on helppoa. Kunnes. Tunteet alkavat pakkautua sisäämme. Eikä meillä ole lopulta enää keinoja tai taitoja käsitellä sisällä olevaa möykkyä. Esimerkiksi ahdistus on ns. tunteiden tiivistymä, jossa on vaikea enää erotella tunteita toisistaan tai ymmärtää, mitkä ajatukset ovat tunteiden värittämiä.
Kun tunteita ohittaa pitkään, menettää myös yhteyden omiin tunteisiin. Voi olla tilanne, että jos joku kysyy, että “miltä sinusta tuntuu”, ei enää osakaan vastata. Ei vain yksinkertaisesti tiedä. Eikä varsinkaan osaa kertoa siitä muille. Ja se on ihan luonnollista, jos ei ole saanut harjoitella tunnetaitoja.
Otaksun, että aikuinen pelkää näyttää tunteitaan, koska ainoa tunteiden näyttämisen malli saattaa olla se, kun tunne purkautuu hallitsemattomasti. Valitettavasti on hyvin luonnollista ja tavallista, että niin käy, jos on pitkään pakannut tunteita sisäänsä. Kukaan ei kestä loputtomiin sellaista painekattilaa. Mutta tunteiden kanssa eläminen ja niiden näyttäminen on paljon muuta kuin hallitsematonta tunteenpurkausta. Se voi olla esimerkiksi:
- Tunteen tunteminen: Tunnen, koska olen ihminen – Ihminen ei voi valita, milloin ja millainen tunne tulee koettavaksi. Sen sijaan jokainen meistä voi ottaa tunteen vastaan ja tehdä havaintoja: miltä tunne tuntuu kehossa, millaisia ajatuksia siitä seuraa, millaisia kehollisia reaktioita tunne saa aikaan? Voimme sanoa sisuksissamme tunteelle: ”Tervetuloa, kuulen ja kuuntelen!” Kun tunne nousee koettavaksi, se on merkki siitä, että olet elossa ja olet ihminen.
- Tunteen tiedostaminen: Kun huomaan tunteen, tutkin sitä mielenkiinnolla – Pelkkä tunteen nimeäminen jumppaa aivojasi niin, että voit kehittyä tunteidesi kanssa. Sitten voit lempeästi hengitellä rauhassa kehossa olevaa tunnetta, antaa sen olla ja tutkia sitä kuin salapoliisi. Voit huomata, että tunne saa aikaan ajatuksia, ja kun huomaat ajatuksia, voit sanoa itselle mielessäsi ”ajatuksia” – ja antaa niiden sitten mennä.
- Tunteen näkyminen: Keho reagoi tunteeseen, joskus myös näkyvästi – Tunne voi tulla näkyväksi monin eri tavoin kehossasi. Jännitys voi tärisyttää kehoa, viha saattaa saada punan kasvoille, tai suru saattaa tuoda kyyneleet silmiin. Voi olla, että keho reagoi tunteeseen nopeammin kuin mieli. Huomaat olevasi järkyttynyt, surullinen tai pettynyt vasta kun keho reagoi. Silloin auttaa, kun kertoo muille tunteesta. (ks. seuraava kohta) Tunnereaktiota ei tarvitse hävetä. Se tekee sinusta ihmisen.
- Tunteen kommunikoiminen: Uskallan tuntea, tutkia tunnetta ja kertoa siitä muille – Sen jälkeen kun hyväksyy omat tunteensa ja uskaltaa tunnustella niitä, nimetä ne ja tutkia tunteitaan kuin salapoliisi, on mahdollista oppia kommunikoimaan tunteistaan myös muille ilman tunteeseen reagoimista. Huomaa, että tunteen kommunikoiminen ei tarkoita sitä, että oksentaa oman olonsa toisen päälle tunteen vallassa. Tunteen vallassa ei koskaan pysty käymään järkevää keskustelua, koska tunteen vallassa aivot huutavat hoosiannaa.
Jos haluamme olla onnellisia – tai nykyään voisi toivoa vaikka vaatimattomammin, että olisi vain vähemmän ahdistunut – tuntemista pitää harjoitella. Lapsille sitä kannattaa opettaa pienestä pitäen, mutta aikuisenkin on opeteltava tunnetaitoja, jos ei aiemmin ole siihen saanut oppeja! Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella. Eikä aikaista.
