Joskus meillä on taakkana vanhoja pelkoja, jotka vaikeuttavat rakkaudessa kohtaamista – Älä piiskaa itseäsi siitä, että pelkäät

Pelottaako sinua rakastaa? Tiedätkö, kaikkia muitakin pelottaa. He eivät vain kerro sitä sinulle.

Pelkoa ja rakkautta koskevat käsitykset ja uskomukset ovat sekava vyyhti. Olemme kaikki helposti kallellaan joko pelkoon tai rakkauteen sikäli, että olemme joko (vanhojen) pelkojemme kurimuksessa reaktiivisia ja itsestämme irrallaan — tai olemme niin tukevasti kallellaan rakkauteen, että kuvittelemme voivamme kitkeä ihmisyyden itsestämme ollaksemme puhtaasti rakastavia, muuttuaksemme suorastaan jumalallisen rakkauden kuvaksi. Kumpikaan ei ole kauhean tasapainoista tai realistista.

Miten sinun pelkosi mahtuisi rakkauteen?

Niin rasittavaa kuin pelko ja sen erilaiset ilmenemismuodot ja kerrannaisvaikutukset ovatkin, pelko kuuluu ihmisyyteen. Sinun pelkosi ei ole jokin piinallinen juuri sinulle asetettu kirous, vaan sinun suojelemiseksi tarpeellinen ja inhimillinen anatomis-fysiologinen järjestelmä.

Pelkosi rakastaa sinua niin paljon, että se tekee kaikkensa, että Juuri Sinä selviäisit hengissä. Juuri Sinä.

Jos rakkautta kiinnostaa sinun lisäksesi kaikki muutkin — jopa siihen mittaan asti, että puhutaan ykseydestä — pelkosi huomion kohteena on sinä. Se välittää vain ja ainoastaan sinusta. Olet sille tärkeintä tässä maailmassa.

Osaisitko olla hellempi omaa pelkoasi kohtaan, kun ymmärrät, miten valtavasti se tekee kaiken aikaa työtä juuri sinun suojelemiseksi? Ei aina ehkä sillä tavalla kuin toivoisit, mutta niillä keinoilla, mitä sillä on käytettävissä.

Pelko tukee selviytymistä niin yksilönä kuin lajina. Valitettavasti emme pelkää selviytymisemme puolesta ainoastaan hyvästä syystä (kun meinaamme pudota kallionkielekkeeltä, väistämme kaahaavaa autoa tai olemme kävellä marjametsässä karhua päin), vaan myös vanhoista syistä, eli taipumus reagoida ”väärin” tai ”turhaan” on syntynyt sinun aiempien elämänkokemustesi myötä. Siksi meillä kaikilla — sinulla ja minulla ja sinun kaverilla myös — on taakkana vanhoja pelkoja, jotka vaikeuttavat rakkaudessa kohtaamista.

Olennainen osa sinua on vanhojen pelkojesi kerroksia: jos ne poistettaisiin sinusta, ei jäisi jäljelle monia asioita, jotka tekivät sinusta sinut. Juuri tuollaisen ihanan keskeneräisen ihmisen.

Paras tapa pyrkiä lähemmäs rakkautta on tunnistaa ja hyväksyä omat pelkonsa. Koska et kuitenkaan pääse inhimillisten rakenteiden ulkopuolelle — vaikka kirkastuisit kuinka — pelon täytyy mahtua niin itsensä rakastamisen sisään kuin myös kahden väliseen kohtaamiseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun itsestään, mutta hyväksyy oman ihmisyytensä.

Anna itsellesi lupa olla ihminen. Hyvänen aika, olet tullut tänne elämään tätä nimenomaista elämääsi tuossa nimenomaisessa tomumajassa. Ole sille hellä — sisimpiin kerroksiin asti. Älä piiskaa itseäsi siitä, että pelkäät ja olet joskus pelännyt ja ottanut kantaaksesi vanhoja pelkojasi. Se johtuu siitä, että olet ihminen.

Voisitko hyväksyä tämän pienen tosiasian?

Jokainen meistä voi vain tulla tutuksi omien pelkojensa kanssa — ja hiukan yllättäen ja välttämättä sitä suunnittelematta, juuri sillä tavalla pääsee lähimmäksi tilannetta, jossa pelot eivät ohjaa omaa elämää. Ja se tulee lähimmäksi tilaa, jota kutsutaan rakkaudeksi.

Ja näin pelko mahtuu rakkauteen, jos vain sallit.


Enemmän inhimillisestä pelosta ja rakkaudesta Keiju Vihreäsalon kirjassa ”Jotta voisin rakastaa – Rakkauden anatomia”. Kirjassa pohditaan, mitä on rakkaus ja tarkastellaan, minkälaiset asiat estävät meitä kohtaamasta toisiamme rakkaudessa. Kirja on ilmestynyt lokakuussa Otavan Hidasta elämää -sarjassa.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: