80-luvulla erityisherkkyydestä eikä edes herkkyydestä oikeastaan puhuttu. Lapsi saattoi olla villi tai rauhallinen, sulkeutunut tai puliseva, kiltti tai tuhma, kympin tyttö tai häirikkö.
Sen kummempia diagnooseja ei taidettu tehdä.
Erityisherkkyys on ihmisessä kuitenkin syntymästä saakka, sillä se liittyy normaalia herkemmin reagoivaan hermojärjestelmään ja sitä kautta tapaan kokea erilaisia ärsykkeitä ja tunnetiloja.
Itse olen aina ollut enemmänkin yhden ystävän kuin suuren joukon ihminen. Se ei tarkoita sitä, että minulla olisi ainoastaan yksi ystävä. Mutta kun tapaan ystäviä, tapaan heitä mieluiten kaksin tai korkeintaan kolmin. Niin keskusteluista voi tulla syvällisempiä ja kykenen keskittymään kunnolla toiseen ihmiseen.
Muistan tämän jo lapsuudesta. Minulla on ollut usein tunne, etten kuulu joukkoon. Isoissa ryhmissä jään usein syrjään ja vetäydyn, sillä en oikein osaa olla keskipisteenä tai vaatia joukossa tilaa. Liikaa puhujia ja kuuntelijoita. Jännitän.
Muistan jo lapsuudesta, että minua on häirinnyt erilaiset äänet, kodinkoneiden rummutus, ruoan maiskutus ja yleinen hälinä, vaikka lasten syntymäpäiväjuhlissa. Kaikki tämä saa edelleen aistini ärsyyntymään. Tuntuu, että kuulen kaikki äänet muita kovemmin.
Lapsena pelkäsin yksin nukkumista ja kummituksia. Nyt rakastan sitä, että saan nukkua omassa rauhassa, sillä herkkäunisena toisen ihmisen liikkeet ja äänet herättävät minut. Nyt aikuisenakin unta auttaa kuitenkin se, että tiedän jonkun olevan viereisessä huoneessa. Lapsuudessa minua vaivannut pelko on tavallaan läsnä edelleen. Kun olen yksin kotona, on hankala nukahtaa. Ties vaikka oven takana seisoisi kummitus…
Lapsena aistin asioita ympärilläni. Jo kauan ennen kuin vanhempani ilmoittivat, että he aikovat erota, minä tiesin sen. Olin aistinut sen tunnelmasta ja tulkinnut liikkeistä ja eleistä ja siitä, miten kuiskailut kuiskailtiin. Tiesin jo vuosia ennen eroa, jo pikkutyttönä, että äiti oli surullinen. Joskus tulkitsin tunteen virheellisesti vihaisuudeksi.
Aikuisena tunteiden aistiminen on säilynyt ennallaan. Tiedän läheisistäni hyvin herkästi, jos heillä on kurja mieli tai jopa fyysisesti huono olla. Minä näen tai paremminkin tunnen sen omissa nahoissani.
Tunnetilat tarttuvat minuun. Niin ne tarttuivat jo lapsena. Se suru. Tai vihaisuus. Ja niistä tunnetiloista on hankala päästää irti.
Mieheni kiihtyy usein nollasta sataan mutta rauhoittuu saman tien. Tunnetila menee hänellä nopeasti ohi. Mutta jos minä satun paikalle myrskynsilmän aikaan, minun on hankalampi päästä tarttuneesta tunteesta yhtä nopeasti eroon.
Siksi herkkyydestä on tärkeää puhua ajoissa läheisille, muuten saattaa tulla hämmennystä.
Miksi sinä olet vihainen, eihän sinun kuulu olla?
Ei niin, mutta sinun tunteesi tarttui minuun ja minulla kestää hetki ravistaa se yltäni.
Niin lapsi kuin aikuinenkin kaipaa ymmärrystä herkkyydessään. Kun 80-luvun lapsille ymmärrystä ei osattu oikein tarjota, toivon että 2020-luvun lapset saavat tukea herkkyyteensä.
Vaikka herkkyys kuormittaa ja herkkä kaipaa tilaa ja hiljaisuutta muita enemmän, herkkyys on myös valtava voimavara. Herkkyyteni takia osaan tehdä luovaa työtä paremmin, näen, aistin ja koen asioita vahvasti. Ja toisinaan, usko tai älä, osaan myös lukea ajatuksia. Se jos jokin on supertaito!
PS. Jos herkkyyden tunnistaa jo lapsessa, voi välttyä monilta väärinymmärryksiltä
Hidasta elämää -kirjaperheen lasten satukirja Herkkä Pilvi Perhonen ja pelkonsa voittavat sankarit kantaa voimaannuttavaa viestiä: Herkkyys on voimavara, ja peloista luopumalla voi löytää oman supervoimansa. Tarinan avulla voi käsitellä lapsen kanssa herkkyyden vahvuuksia sekä haasteita, ihmisten erilaisuutta, erityispiirteitä ja asioita, jotka ovat lapsen mielestä pelottavia. Kirja on itsenäinen jatko-osa aiemmin ilmestyneelle satukirjalle Oliver Oranki ja metsän ainutlaatuiset sankarit. Lämminhenkiset satukirjat on suunnattu yli 5-vuotiaille lapsille.
