Tyssäävätkö hyvät ideasi aloittamisen vaikeuteen? – Näiden vinkkien avulla pääset eteenpäin

 

Kohtaan työssäni kirjoittajia, joilla on pöytälaatikossaan käsikirjoitus tai suunnitelmissa aloittaa omaelämänkerrallisen käsikirjoituksen kirjoittaminen ja ryhtymistä hidastaa kysymys, mistä aloittaa, kun aloittaa?

Tässäpä siis muutamia vinkkejä aloittamisen tuskaa helpottamaan ja tekemistä vauhdittamaan.

 

Elämän aikakaudet

Kun koko elämän mittainen tarina on työn alla, on hyvä idea ryhtyä pohtimaan elämää ja elämäntarinan aikajanaa ikäkausien kautta.

Elämää voi aluksi lohkoa aikajanalla eri aikajaksoihin, sen jälkeen vuosikymmeniin. Lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus.

Yksi selkeä ja helppo tapa on lähestyä omaa elämäntarinaa pohtimalla, mitkä ovat olleet elämän isoimmat käännekohdat ja millainen on niihin liittyvä tunne?

 

Pienet suuret elämän hetket, muistojen osat, on hyvä kirjoittaa muistiin. Niistä saa kivoja hengähdystaukoja laajempien tekstien väliin ja ne luovat kokonaisuuteen rytmiä.

Jos tahdot käsitellä jotain mikä liittyy kirjasi aiheeseen, esim. juuriin, erillisyyden tunteeseen, sukupolvesta toiseen siirtyviin suuriin tunneteemoihin, esim. häpeää, voit näyttää, syventää aiheesta hieman, esimerkiksi muistojen kautta.

Jos tahdot kirjoittaa kaipauksesta, muutoksesta tai teemoista, joiden sanoittaminen on hankalaa, ton hyvä valinta matkustaa ajassa taaksepäin, tästä hetkestä käsin.

Kirjoita kohtauksia, niistä koostuu kokonaisuus.

Kirjoita muistiin tilanteita elämäsi varrelta, muistoja, väläyksiä hetkistä, joissa on kaikki aistit mukana. Tekstien ei tarvitse olla pitkiä. Valitse esimerkiksi vuodenaika, talvi, joulukuu, joulunalusviikko, tai pääsiäiset tai hääjuhlat, vikaostokset tai muutot vuosien varrelta.

Kohtauksien kirjoittaminen on helppo ujuttaa arkeen ylläpitämään kirjoittamisprosessia, homma etenee, eikä laajan kokonaisuuden taklaaminen enää tunnu niin suurelta urakalta, kun kirjoittaa tarinamassaa pala palalta kokonaisuudeksi.

Tunne henkilösi

Kirjasi päähenkilö kuljettaa tarinaa eteenpäin, hän reagoi ja toimii tunteidensa ohjaamana.

Mikä ajaa tarinasi sankaria eteenpäin tarinassa? Mikä hänen etenemistään haittaa?

Mihin hän uskoo, ja mistä syystä?

Kun tiedät henkilösi, tai minäkertojana tunnet omat arvosi, ymmärrät mistä syistä tarina vaatii omien rajojen puolustamista ja mistä syistä elämäntarinan voiman omistaminen on niin tärkeää.

Kun tunnet tarinan kokonaisuuden, ja tiedät tarkalleen tarinan henkilöä ajavan tunnelukon ja siitä irtikamppailemisen vaiheet, tiedät myös kirjasi aiheen, sen mitä tarinallasi käsittelet. Onko se tarina rikkinäisestä ehjäksi, tai näkymättömästä näkyväksi, vai voimasta herkkyyteen, näkyvästä näkymättömäksi?

Millainen aihe sinua kutsuu? Mikä saa sinut tuntemaan yhteenkuuluvuutta muihin ihmisiin, on sinulle tärkeää kirjoittaa auki.

Lähesty aihettasi rauhassa. Kirjoita listoja, kirjoita listan pohjalta kohtauksia. Kirjoita elämässäsi vaikuttaneista henkilöistä, kirjoita muistoja auki, kokonaisuus kyllä järjestää itsensä aikajanalle.

Yksi hyvä tapa kirjoittaa tarinaa auki, tai näyttää uusia näkökulmia, on kirjoittaa elämässä vaikuttaneista henkilöistä, voit kirjoittaen luoda kokonaisen henkilögallerian.

 

Halu ja pelko vastavoimina

Mitä kirjasi päähenkilö pelkää?

Mitä päähenkilö haluaa? Mikä estää häntä saavuttamasta sitä?

Millaisia esteitä, oppitunteja elämässä, hankalia tai mukavia henkilöitä hän joutuu kohtaamaan?

Millaisia pelkoja ja tunteita hän joutuu kohtaamaan, jotta vahvistuu ja oppii itsestään?

Millaiset ovat ne haasteet, joita elämä on hänen eteensä kuljettanut?

 

Mitä päähenkilö haluaa? on tärkeä kysymys. Entä millainen on kirjasi päähenkilön syvin suru, suurin menetys?

Millainen on / oli hänen suurin rakkautensa? Mihin hän uskoo? Mistä hän ammentaa voimaa?

Mitä kirjasi henkilö halusi lapsena, mitä nuorena, mitä aikuisena, mitä nyt?

Millainen opetus haluamisiin sisältyi? Jäikö vaille jäämisestä jäljelle katkeruus?

Tekikö unelmien toteutuminen onnelliseksi?

Miten halu näkyy tarinassa, juonessa, teemassa, muissa henkilöissä?

Miten halu purkautuu toiminnaksi?

 

Kirjoittaminen on kuvanveistoa

Sinun ei tarvitse tietää kaikkea heti. Kierros kierrokselta isosta massasta vuollaan muiden nähtäväksi tarina, jota kirjailija mielessään katsoo ja haluaa näyttää muille. Mihin tarkennat katseesi, sellainen tarinasta tulee.

Yksinkertaisesti, tartu hetkiin, mitä pienempää, sen suurempaa

Kirjoita yksityiskohdista, kirjoita päivästä, jollaista ei koskaan tullut, ystävästä, jonka menetit, kaikesta mitä rakastit, siitä mitä pelkäsit. Kirjoita etenkin paljon siitä mitä toivot elämääsi.

Kirjoita rohkeasti, ole rehellinen tunteillesi.

Editoi vasta kun kokonaisuus on kasassa.

Jätä kesken ja aloita taas uusi kierros. Kestä itseäsi hajoilemassa, vailla hallintaa, kaiken sen epävarmuuden ja kaaoksen keskellä olet keskellä tarinaasi.

Lämmöllä,

Laura

 

 

 

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image