Kaikenlaisten pitäisien, itseltä vaatimisen, piinaamisen ja niittaamisen alla on usein riittämättömyyden tunne. Vaatimukset itseä ja toisia kohtaan ovat suojakeino, jotta ei tarvitsisi tuntea olevansa vähän pieni ja myttyinen. Se pienuuden ja myttyisyyden tunne on vielä aikuisenakin niin kärvistävä, ettei sitä halua tuntea jos on jäänyt yksin pienenä ja myttyisenä, tai on pitänyt olla reipas ja osaava. Silloin olemme herkästi sysänneet varjoomme kokemuksen siitä että ei saisi olla avuton, haavoittuvainen, pieni, ankea tai keskeneräinen. (Koska yksinjäämisen kokemus niissä oloissa on ollut niin kaamistuttava.) Ja silloin meitä myös yleensä ottaa järkyttävästi päähän kaikki kehotukset ja toivotukset voimautua, löytää hienosti itsemme ja oppia rakastamaan itseämme. Jumaleissön pitääkö sekin tässä nyt vielä itse hoitaa?!
Ei tarvitse. Paradoksaalisesti oman sydänvoimansa löytäminen ja itselle lempeytyminen tulee nimen omaan sitä kautta, että jonkun kanssa saamme olla ihan rytyssä, surufiiliksissä, haavoittuvaisia, epävarmuuden tunteissa kieriskeleviä ja kohdata alitajuista arvottomuuttamme. Ei itsearvostuksen kokemus meihin niin laskeudu, että yhtäkkiä pääsemme eroon kaikesta alitajuisesta arvottomuudesta, epävarmuudesta ja myttyisyydestä. Vaan niin, että joku auttaa meitä olemaan ihan rehellisesti ja raakana niissä tunteissa joissa olemme – kaikissa kamalan hävettävissä ja lapsellisissakin – lohduttaa, hoivaa, tuo turvaa ja myötätuntoa. Jos tämä olisi tapahtunut riittävissä määrin varhaisissa vaiheissamme, emme luultavasti olisi niin kovin ankaria itsellemme (tai toisille), potisi jatkuvaa syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa – eli sivuuttaisi itseämme ihan 6-0.
Kun saa kokea, että “ei kun just nimen omaan saa olla pieni ja myttyinen – turvassa, lämmössä, lohdutuksessa”, voimautuu. Aivan ihmeellisesti! Ja jos tätä varten ei ole saatavilla läheisiä, rakkaita tai ystäviä joiden kanssa saisi olla pieni, myttyinen ja epävarma eikä aina pärjäävä, megavoimautunut, henkinen, eheä ja rakkaudellinen, meidän auttajien puoleen saa ja kannattaa kääntyä! Sieltä turvasta nousee levollisuus. “Mä riitän. Pienenä ja myttyisenä ja avuttomana – ja sydänvoimani on juuri siellä, missä mikään olotila ei enää ole kielletty itseltäni ja voin tukea itseäni ja vastaanottaa tukea. Saan tulla nähdyksi kaikissa pöhinöissäni – myttyisyydessäni, ihanuudessani, voimassani, voimattomana, kaikkeutenani, kokonaisena minuna. Sitä on eheytyminen.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
