Ihminen on mestari adaptoitumaan. Haluamme kuulua ryhmään. Joskus jopa niin kovasti, että ryhmässä oleminen kasvaa omia arvojamme tärkeämmäksi. Konservatiivista tulee liberaali ja aktivistista kapitalisti sillä hetkellä, kun hän löytää paikkansa yhteisöstä, jossa ei pelkää tulevansa hylätyksi.
Mitä vahvemmin tunnemme kuuluvamme osaksi jotain itseämme suurempaa tarinaa, sitä sitoutuneemmin haluamme kirjoittaa sitä valinnoillamme eteenpäin.
Ihmisen varhaisessa historiassa ryhmästä irtaantuminen merkitsi lähes varmaa kuolemaa. Yhdessä leirinuotion valossa pystyimme suojautumaan viholliselta, mutta yksin pimeässä metsässä muutuimme hetkessä saaliiksi.
Kymmeniä tuhansia vuosia myöhemmin somen keskustelupalstoilla voi heilahtaa sosiaalinen äkkikuolema. Sen myötä jokainen kirjoitettu kommentti on kuin upottava askel suolla. Vastaavasti on houkuttelevaa myötäillä ja kompata karismaattista sanasaattajaa, joka osoittaa sanomansa “just sulle”.
Ei pelkästään tärkein pehmeä taito vaan myös väkevintä mahdollista strategiaa
On myös heitä, jotka tiedostaen kulkevat vastavirtaan. Kapinallisia, jotka korostavat olevansa immuuneja toisten mielipiteille. Tästä huolimatta myös nämä yksinäiset sankarit mieltävät itsensä osaksi jotain kokonaisuutta, joka antaa heille merkityksellisyyden tunteen.
Esimerkiksi erakkoelämää viettävillä ihmisillä on usein vahva kiintymyssuhde ympäristöön ja eläimiin. Heidän kokemansa ykseys ei sisällä merkittävissä määrin sosiaalisia suhteita ihmisiin, mutta sitäkin enemmän yhteyttä muuhun ympäristöön (sekä usein myös tulkintaa siitä).
Turvallisen koheesion rakentaminen ja sellaisen ylläpitäminen on tärkeää mille tahansa ihmisyhteisölle. Tilan vaaliminen, jossa identiteetti tai ihmisarvo ei rakennu sen varaan, onnistuuko vai epäonnistuuko. Jatkuva epävarmuus ja jännittäminen syövät kognitiivisia toimintoja, kuten muistia. Niinpä turvallisuuden vaaliminen ei ole pelkästään yksi tärkeimmistä pehmeistä taidoista vaan myös väkevintä mahdollista strategiaa.
Jos haluat luoda todellista menestystä, luo turvaa.
Yhteisöstä irrottautuminen on rohkea valinta
Maailma on täynnä yhteisöjä, joita ohjaa jokin aate tai uskomus. Yhteisön sisältä on toisinaan lähtenyt yksilöitä, jotka ovat vieraantuneet sen opeista. Ensin he ovat alkaneet epäillä, sitten toimineet ja lopulta tehneet tietoisen valinnan irtaantua yhteisöstä. Taustalla on joskus jopa vuosia kestänyt harkinta-aika.
Jos on mieltänyt itsensä osaksi jotain yhteisöä, on siitä irrottautuminen äärimmäisen rohkea valinta. Tällöin omat arvot nousevat yhteisöä tärkeämmäksi. Vertauspohja nuotiolla istuviin esi-isiin on validi. Tiiviistä ja totutusta heimosta lähteminen on kuin loittonisi leiritulelta kauemmas pimeään metsään. Se on pelottavaa, mutta joskus välttämätöntä.
Nykypäivän räikeimmät esimerkit lienevät uskonnollisista yhteisöistä irtaantuneet jäsenet. He ovat joutuneet usein ystäviensä ja perheenjäsentensä hylkäämiksi, jopa vainoamiksi.
Minkälainen olisi valinta, jonka sinä suostuisit tekemään, vaikka tietäisit joutuvasi sen myötä läheistesi hylkäämäksi?
Tällaisen kysymyksen äärellä hahmottaa ripauksen siitä, kuinka suurten valintojen edessä yhteisöstä lähtevä henkilö usein on.
Toki samanlaisia valintoja tehdään myös pienemmässä mittakaavassa, esimerkiksi työpaikan vaihtamisessa tai ihmissuhteen päättämisessä. Kaikissa niissä on kyse, tavalla tai toisella, tuntemattomaan astumisesta. Siitä, että luopuu jostain tutusta rakenteesta, joka on kenties turvallinen, mutta yhtä aikaa tukahduttava.
Minkälaisilla ihmisillä ja yhteisöillä vuoraat elämäsi?
Lukuisten ryhmistä irtaantuneiden esimerkkitapausten myötä on selvää, että sosiaaliseen hylkäämiseen liittyvä pelko kohdataan nimenomaan omien arvojen kautta. Kun hahmotat ja ymmärrät, mitkä asiat ovat juuri sinulle tärkeitä, on helpompaa hahmottaa, tukeeko ympäristö samoja arvoja.
Sillä on valtava merkitys, minkälaisilla ihmisillä ja ryhmillä vuoraamme elämämme. Mikäli oma arvomaailma ei ole kirkas, on vaarana ajautua heimoihin, joiden turvallisuuden tunne ei kumpua siitä mihin uskot, vaan siitä mitä pelkäät.
