Varaudu vaikeaan talveen otsikoi toinen iltapäivälehdistä marraskuussa 2022. Vastaavat harakanvarpaat hyökkäävät päälle päivittäin. Kännykkää selaavalla kadun tallaajalla ei ole pienintäkään mahdollisuutta väistää saati paeta niitä.
Vuodenajasta riippumatta ihmisille tarjotaan tuttua epistolaa: Muista varoa ja pelätä!
Olemme kuin arkoja koulukiusattuja matkalla koulusta kotiin; jokaisen kulman takana vaanii potentiaalinen vaara. Jatkuva pelosta viestiminen nostaa meidät varpailleen ja pitää hermojärjestelmämme alati kuormittuneena.
Tämän vuoksi ehdotan, että harkitset vakavasti omalla kohdallasi sitä, että voisit ottaa seuraavan mantran veisattavaksi juuri alkaneelle vuodelle. Sävelen voit keksiä itse.
Hyväksy.
Päästä irti.
Anna olla.
Aika moni rasti hoituu noilla. Kokeile, jos et usko.
“Jos haluat parantaa maailmaa, mene itseesi”
Moni saattaa pöyristyä kehotuksesta, että tällaisessa maailmantilanteessa pitäisi höllätä saati päästää irti. Loppupeleissä se on silti parasta, mitä voimme tehdä sekä itsellemme että ympäristölle.
Se, että hyväksyy asioiden tolan, ei tarkoita sitä, että hyväksyisi itse asiaa. Samoin sen, minkä itsessään hyväksyy, sitä voi kehittää. Mutta mitä ei hyväksy, muuttuu ajan saatossa möröksi.
Tommy Hellsten kiteytti saman ajatuksen seuraavanlaisesti: “Jos haluat parantaa maailmaa, mene itseesi. Siellä tapahtuvat muutokset heijastuvat hetken päästä ympäristöön. Silloin muutat maailmaa. Et sillä mitä teet, vaan sillä mitä olet.”
Pelko tekee ongelmista tarkkarajaisia
Pelon traumaattisuus ei yleensä lähde itse pelosta vaan ennemmin ihmisen kyvyttömyydestä käsitellä pelon kokemusta.
Ensi alkuun kiinnostava tieto paisuu niin suureksi, että sen käsitteleminen muuttuu hankalaksi. Ahdistus nostaa päätään, jonka myötä vaikeaselkoisista ongelmista on houkutus tehdä tarkkarajaisia. Hyvän hyvyyttä ja pahan pahuutta korostetaan. Inhimilliset sävyt olisivat liikaa, muuten joutuisimme kääntämään katseen ulkopuolelta itseemme ja omiin varjoihimme.
Hallinnan puuttuminen kasvattaa pelon tunnetta entisestään.
Dystooppinen tapa ajatella kuormittaa meitä enemmän kuin kenties ymmärrämmekään. Päivittäinen ja jäsentelemätön ärsyketulva nakertaa rotan tavoin. Junnaamme pelon oravanpyörässä, joka hitaasti mutta vääjäämättä traumatisoi meitä ja muistuttaa, kuinka meidän tulisi jatkuvasti olla varuillamme tai kantaa syyllisyyttä jostain.
Pelon oravanpyörässä jäljelle jää vain yksi vaihtoehto
Jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan ja kuppi tulvii yli. Mitä tiukemmin yritämme pitää reunoista kiinni, sitä syvemmin ajaudumme erilaisten selviytymismekanismien kuten addiktioiden pauloihin. Ulkoistamme pelosta selviytymisen itsemme ulkopuolelle.
Lopulta jäljellä on vain yksi vaihtoehto, usein viimeinen, mutta samalla kaiken ratkaiseva. Kuin jännittävän elokuvan kutkuttava loppuratkaisu.
Päästä irti.
Jos pelkäät jotain sellaista, jolle et juuri nyt voi tehdä mitään – päästä irti.
Jos taas jotain sellaista, johon pystyt juuri nyt vaikuttamaan – tee se, ja päästä irti.
Molemmissa vaihtoehdoissa lopputulema on sama: ei ole syytä pelkoon, juuri nyt omalla kohdallasi kaikki on hyvin.
