Onko luonteesi ja temperamenttisi vain geeniesi tulosta? – Tämä voi vaikuttaa yllättävän paljon siihen, miten kohtaat muut ja maailman

 


Meillä kaikilla on asenne, tai oikeammin monta, lähes jokaiseen asiaan omansa ja välillä samaankin asiaan useampi. Huudellessamme asennetta apuun mitä erinäisimmissä tilanteissa, miellämme sen usein ”suo, kuokka ja Jussi -tyyppiseksi” sisukkuudeksi ja sinnikkyydeksi, sellaiseksi että periksi ei anneta, ja pari perkelettä vielä perään.

Asenne on kuitenkin paljon muutakin.

Arkikäytössä asennetta voi kuvata suhtautumistavaksi. Suhtautumiseksi itseen, toisiin ihmisiin, tilanteisiin, asioihin, maailmaan, elämään ja aivan kaikkeen. Suhtautuminen voi olla torjuvaa tai sallivaa, hyväksyvää tai hylkäävää ja kaikkea näiden väliltä.

Asenne on mielen asia, tarkemmin ottaen kahden mielemme, tietoisen ja tiedostamattoman, joista jälkimmäisen osuus on hallitseva, koska asenne on matkan varrella sinne keräilemäämme dataa; ajatuksia, uskomuksia, arvoja, tunteita, kokemuksia, tarpeita ja tahtoa.

Me koemme elämämme jokaisen hetken oman mielemme kautta. 

Asenne on siis pitkälti kooste menneisyydestämme, kaikesta siitä, minkä kanssa olemme olleet vuorovaikutuksessa maailmaan putkahdettuamme. Läheiset, ystävät, vihamiehet, uskomusjärjestelmämme, aikakautemme ja kulttuurimme näkyvät, kuuluvat ja säätävät asenteessamme. Myös seuraamamme media sekä kulloinkin vallalla oleva ns. yleinen mielipide sosiaalisine ryhmäpaineineen.

Asenteella on väliä. Enemmän kuin paljon ja paljon enemmän kuin tulemme ajatelleeksi, sillä asenne on se, joka määrittelee, millaiseksi me elämämme koemme. Onko se hyvää vai huonoa, arvokasta vai arvotonta ja onko se puolellamme vai meitä vastaan.

Asenne ohjaa kaikkea toimintaamme, useimmiten tiedostamattamme. Asenne näkyy ja kuuluu reaktioissamme ja tekemisissämme ja se välittyy väistämättä myös kanssakulkijoillemme.

Mielenkiintoista on, että nykytutkijoista yhä useammat arvelevat, että asenne määrittelee myös luonteemme ja temperamenttimme.

Etteivät ne olisikaan geeniperimämme määrittelemiä ominaisuuksia, kuten olemme tottuneet uskomaan. Olen kyllä kovasti taipuvainen kyseiseen arveluun itsekin. 

Meistä kaikista löytyy sekä myönteisyyttä että kielteisyyttä, mutta tärkeää on niiden keskinäinen voimasuhde.

Myönteinen asenne on voima, jonka jokainen meistä voi halutessaan valjastaa palvelemaan omaa kasvuaan, onnistumisiaan, unelmiaan, kokonaisvaltaista hyvinvointiaan ja ennen kaikkea elämää omana aitona itsenään.

Kielteinen asenne puolestaan on voima, jonka valjastamme, usein tiedostamattamme, rajoittamaan ja estämään yllä mainittua hyvää tapahtumasta. Vaikka kielteisen asenteen ”äänenkannattajat” vakuuttelevatkin välillä itseään ja muita pessimistin pettymättömyydestä, kielteisestä asenteesta ei ole mitään hyötyä, haittaa kyllä.

Koska asenne on opittua, meistä jokaisella on halutessaan mahdollisuus muuttaa asennettaan millä tahansa elämänalueella myönteisemmäksi, olkoon tarve työhön, harrastuksiin, ihmissuhteisiin tai terveyteen liittyvää. Muuttaminen edellyttää korjaamistarpeen tunnistamista ja tunnustamista, aitoa muutoshalua sekä vähän vaivannäköä.

Vapautuminen rajoittavasta ja raskaasta kielteisyyden painolastista tekee tilaa kasvulle, innostukselle, intohimolle, ilolle, kiitollisuudelle ja rakkaudelliselle rohkeudelle.

Asenteen muuttaminen ei muuta myllerryksiä, joita maailmassa ja lähiympäristössämme tapahtuu, mutta se muuttaa meitä itseämme. Mielenkiintoista on myös se, että oman asenteen muuttaminen muuttaa usein myös lähellämme olevien muiden ihmisten asennetta meihin.


Voit lukea lisää asenteesta ja sen korjaamisen hyödyistä uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä. 


Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image