Rajojen laittaminen ihmissuhteissa on itsesi puolella olemista – Jos läheisesi ei kunnioita rajojasi, on syytä pysähtyä

Luulitko että kumppanin rakastaminen edellyttää itsensä pienentämistä tai rakastetun laittamista jalustalle?  Ajattelitko että rakastamalla vaan tarpeeksi kovaa toinen kyllä muuttuu ja hänestä tulee esiin se ihminen, jonka hänessä näet olevan piilossa? Ikävä kyllä herkät ja sensitiiviset ihmiset pyrkivät näkemään usein toisessa olevan hyvän  silloinkin, kun sitä on varsin vähän olemassa. Älä ymmärrä minua väärin, ajattelen että ihmiseen luottaminen on aina hyvä valinta, itse asiassa vieraksun halventavaa sinisilmäisyys-käsitettä.

Voidakseen olla avoin pitää voida luottaa ja antautua. Haavoittuvuus on kuuluu ihmisyyteen. Näen kuitenkin liian usein työssäni ihmisiä, jotka ovat hylänneet itsensä, kun eivät uskalla lähteä toimimattomasta suhteesta. Ihmisiä, jotka antavat kohdella itseään kaltoin, jotta eivät tulisi hylätyiksi. Nämä henkilöt pysyvät suhteissa silloinkin, kun kaikki merkit jo huutavat: Lähde, älä kiellä itseäsi! Näihin suhteisiiin liittyy vakavaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, joka on niin taitavaa, ettei uhri sitä edes itse tunnista.

Vuosíen aikana olen tavannut monenlaisissa vaikeissa ihmissuhteissa rämpiviä henkilöitä. Vaikeudet kuuluvatkin elämään, eikä hyvän suhteen merkki ole se, ettei siinä olisi erimielisyyksiä vaan se että niistä huolimatta halutaan olla yhdessä.  Jos kuitenkin jatkuvasti koet haavoittuvasi tai tulevasi mitätöidyksi suhteessasi, on sinulla todennäköisesti pysähtymisen ja suhteen tilan arvioinnin paikka.  Mihinkään hyvään ihmissuhteeseen ei  kuulu kumppanin halventava kohtelu, ilkeys, kontrollointi, seksuaalisten palvelujen vaatiminen, toisen asioiden utelu tai tietojen urkkiminen.  Et ole velvollinen raportoimaan menemisiäsi, raha-asioitasi ja ajatuksiasi  kenellekään. Yleensä toimivaan suhteeseen ajatellaan kuuluvan myös luottamus eli se että pysytään yhteisissä sopimuksissa.

Rajojen laittaminen ihmissuhteissa ei ole vain sitä että kertoo kumppanilleen mistä ei pidä. Se on myös  sitä, että jos toinen ei ole kiinnostunut millään lailla kuulemaan sinua ja ottamaan toiveitasi huomioon, niin sinä uskallat kuitenkin kuunnella itseäsi ja tehdä omaan hyvinvointiasi tukevia päätöksiä. Jos vain ilmaiset mitä et halua, et ole loppuun saakka itsesi puolella. Elämässä tarvitaan toki kompromissejakin, mutta toisen toiveiden ohittaminen ei kuulu rakkaudelliseen ihmissuhteeseen. Usko minua, sinä olet sen arvoinen. Olet ihminen, jolla on oikeus elää elämäänsä turvassa.

Jos pelkäät kumppaniasi tai huomaat varovasi sanojasi tai tekojasi yhdessä ollessanne,  et ole oikeassa seurassa. Jos kuitenkin haluat antaa suhteellenne mahdollisuuden, ota asia puheeksi ja ehdota pari- tai yksilöterapiaa. Jos kumppanisi ei suostu kasvamaan kanssasi, voit tehdä omat johtopäätöksesi. Rakkaus on teonsana. Tiedän ettei lähteminen ole helppoa, tarvitset siihen tukea.  Puhu ystäville tai hae apua ammattilaiselta.


Haluatko luoda levollisempaa ja ymmärtäväisempää suhdetta tunteisiisi? Haluatko oppia ilmaisemaan paremmin ajatuksiasi ja tunteitasi? Tutustu täytettävään Tunnekarttakirjaan tästä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image