Et ole menneisyydellesi mitään velkaa. Josko menneisyytesikään ei ole sinulle velallinen. Sinulla on tämä hetki, ja kaikki tuntemattomat, ihanat, tulevat.
Saat surra, olla vihainen, katkerakin siitä mitä tapahtui tai mitä vaille jäit. JA saat löytää ymmärrystä ja rakkautta itseäsi kohtaan; juuri sitä turvaa, syliä ja lämpöä jota silloin olisit niin tarvinnut. Tähän usein tarvitaan (ja sitä lämpimästi suosittelenkin) hyvän auttajan apua. Pääsemme irti menneestä korjaavien turvan ja rakkaudellisuuden kokemusten kautta. Se usein pitää aikuisena itselleen päättäväisesti valita – ensin vaikka juuri ammattiauttajan kanssa. On myös valinta jäädä katkeruuteen kiinni.
Vasta kun pääset käymään turvassa kaikki haudatut tunteet läpi, menneisyyden ote voi alkaa hellittää. Monesti vielä aikuisuudessakin määrittelemme itsemme sen kautta, kuinka tulimme – tai emme tulleet – nähdyksi, kohdatuksi ja kannustetuksi menneisyydessämme tai elon kiperissä mutkissa.
Aikuisuudessa ajankohtaista on oppia määrittämään ja valitsemaan oma arvonsa itse. Sitä juuri on itsensä uudelleen vanhemmoiminen. Oppia kohtaamaan ja kannattelemaan tunteitaan, luomaan itselleen turvaa ja hyväksyntää ja kysymään, mitä tarvitsisin nyt, mikä minua tukisi ja auttaisi. Käytännössä se on sitä, että alkaa hoivata ja tehdä itselleen hyvää, rauhoittaa hermostoaan säännöllisesti ja tutkia, miten elämäänsä voisi muuttaa miniaskelin itselle lempeäksi. Millä tavoin itseään piiskaa eteenpäin, sivuuttaa tai elelee toisten mieliksi – eli käyttää selviytymiskeinojaan jotka itse asiassa juurikin jumittavat meidät kiinni menneeseen.
Homman paradoksi on siinä, ettei kenenkään tarvitse kyetä tähän yksin. Lempeydestä itseä kohtaan tarvitsee hyvän mallin ja esimerkikin, ja sitä kuuluukin ensin saada ulkopuoleltaan avuksi. Juuri tämän vuoksi meitä terapeuttisia jeesaajia on olemassa. Voimme parhaimmillaan tuoda sellaista turvaa, lohtua, lempeää peilausta jonka lämmössä voi saada korjaavaa kokemusta. Sen myötä noita asioita oppii pikku hiljaa antamaan myös itse itselleen.
Erillistyminen on sitä, ettei menneisyys ja sen vanhat ihmissuhdedynamiikat enää pidä meitä otteessaan. Vaikka olisimme oppineet katsomaan itseämme pienentävästi tai niittaavasti tai kokeneet syvää hyläytksi tulemista, yksinäisyyttä tai epäonnistuneisuuden tunteita, opimmekin katsomaan itseämme lempeyden kautta. Ulkopuolinen katse tai sen puute ei enää määritä sitä, kuinka itsemme kanssa valitsemme olla. Alamme elää omaa elämäämme.
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
