Käsittelemätön häpeä on yksi suurimmista esteistä saada ihmissuhteita toimimaan. Häpeätrauma aiheuttaa helposti sen, että toiseen yksilöön on vaikea kiinnittyä, luottaa ja luoda yhteyttä. Näin ollen pysymme irrallisina suhteessa muihin yksilöihin ja eteen tulevia konflikteja on vaikea kääntää oppimiskokemuksiksi. Vuorovaikutus on haastavaa ja ilmassa voi olla esimerkiksi kisaamiskulttuuria, välttelyä tai alistamista.
Saatamme näin ollen kokea yksinäisyyttä tai jopa hätää läheisimpienkin ihmisten kanssa.
Häpeätraumaan liittyy usein lähes poikkeuksetta myös kollektiivinen häpeä. Kyse voi olla kroonisesta erillisyyden tunteesta, jonka pohjalla on tiedostamaton hätä. Saatamme kokea yksinäisyyttä tai jopa hätää läheisimpienkin ihmisten kanssa. Tämä tekee tilanteesta juuri haastava: olemme saattaneet olla tuossa tilassa niin kauan kuin muistamme, jolloin emme osaa edes kaivata todellista yhteyttä ja samalla turvan tunnetta toisiin ihmisiin. Miten hakeutua sellaiseen tunteeseen, mistä ei ole tietoa ja mihin oma keho ei pysty integroitumaan.
Häpeässä kyse on vuorovaikutussuhdetraumasta ja tämän asian kanssa emme niinkään ole psykologisen asian äärellä. Kanadalaisen psykoterapeutti ja sosiaalityöntekijä Patricia A. DeYoung mukaan kyse on neurologisesta ilmiöstä, millä on psykologisia seurauksia. Puhumme siis asiasta, mikä liittyy meidän hermostoon. Häpeän suhteen kyse on hermoston stressitilasta.
Tajuat, että jokin mättää. Et kuitenkaan kykene näkemään, että mikä.
Kun oma kehomme ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, emme pysty saavuttamaa yhteyden tilaa toisen ihmisen kanssa. Näin ollen kahden ihmisen välinen vuorovaikutuksen paritanssi ei pääse toteutumaan. Suosittelen perehtymään tähän hermostolliseen aiheeseen paremmin, mikäli omassa elämässä tuntuu siltä, että jotakin puuttuu. Tajuat, että jokin mättää. Et kuitenkaan kykene näkemään, että mikä. Yksi loistava teos luettavaksi on Kaisa Peltolan kirja Häpeän alkemia.
Olemme siis sen äärellä, että lähtökohtaisesti hakeudumme yhä uudestaan ja uudestaan haastaviin ihmissuhteisiin ja samalla oma sekä yhteinen taito käsitellä ristiriitoja vuorovaikutustilanteissa on varsin alkeellinen. Haastavat ihmissuhteet ja konfliktit ovat kuitenkin mitä parhaimpia mahdollisuuksia kasvaa ja käsitellä omaa häpeää. Sitä kautta voimme kasvattaa omaa taitoa vastavuoroisuuteen ja tunteeseen siitä, että pelaamme samaan maaliin.
Sanoisin tähän, että jatka etsimistä. Et etsi turhaan.
Oma kasvu kohti parempia vuorovaikutustaitoja etenee usein niin, että ensin on saattanut olla tunne siitä, että pelaamme kaikkien muiden ihmisten kanssa eri joukkueissa. Tai jos totta puhutaan, niin ihan ensin on tunne, että jokin mättää, kunnes kykenemme hahmottamaan tuon asian. Kun kehitystä tapahtuu alamme löytää ihmisiä, jotka pelaavat hetkittäin samassa joukkueessa. Vaihtokoppi on jo ehkä sama, mutta maaleja tehdään kentällä ehkä edelleen vastakkaisiin päätyihin. Lopulta meillä saattaa olla runsaasti ihmisiä ympärillä, joiden kanssa iloitaan toinen toistemme onnistumisista. Suunta on yhteinen. Kaikkeen tähän liittyy vahvasti myös oman häpeätrauman läpi käyminen.
Tämän asian kanssa tulee mieleen Chisun biisi Etsijät, missä lauletaan seuraavasti: ”Mä mietin elämä on lyhyt, mut onko vielä koskaan kukaan löytänyt sitä mitä hän on etsinyt.” Sanoisin tähän, että jatka etsimistä. Et etsi turhaan.
Tutustu Komulainen.eu nettisivuihin tästä.
