Narsistin peili on siitä erikoinen, että se näyttää ainoastaan täydellisen kuvajaisen. Se näyttää narsistille itselleen kaunista ja särötöntä kuvaa, johon hän itse voi ihastua aina uudelleen. Narsistin omakuva on täydellinen eikä sitä pysty kukaan rikkomaan. Narsisti ei ole ihminen meidän muiden kuolevaisten tapaan vaan hän on yli-ihminen.
Narsisti vihaa niitä, jotka yrittävät näyttää hänelle realistisempaa kuvaa hänestä itsestään. Hänen hoviinsa ei mahdu se totuudentorvi, joka yrittää saada narsistin ottamaan ja kantamaan vastuuta hänen omista teoistaan ja tekemättä jättämisistään.
Poistiko hän sinut juuri somesta, kun et silittänyt häntä myötäkarvaan?
Narsistin kumppanille saattaa jossain kohtaa tulla sellainen olo, että jotain outoa on meneillään. Narsisti alkaa olla levoton ja hän alkaa käyttäytyä eri tavalla kuin aikaisemmin. Hän saattaa jopa sanoa, että hänellä on tylsää.
Narsistin kumppani alkaa epäillä, että toisella on jotain outoa meneillään. Uskollisuutta vakuuttanut, pian narsistiksi paljastuva henkilö, on alkanut piilossa etsiä seuraavaa kohdetta. Kumppanin kysyessä asiasta, narsisti saattaa vastata: ”Ai miten niin? Mitä mulla muka voisi olla meneillään?”. Ja kumppani hiljenee.
Narsisti alkaa ehkä häivyttää kumppaniaan vähitellen niin, ettei tämä heti huomaa tai tajua, mitä tapahtuu. Sormus saattaa ”unohtua” kotiin ja somesta häviää parisuhdestatus ”vahingossa” pois. Kumppanin olo huononee ja epävarmuus lisääntyy. Epävarmuutta tai epäilyä ei saa sanoa ääneen, sillä narsisti suuttuu tosi helposti. Kun huuto alkaa, vaikenee kumppani ja jää taaskin vaille vastauksia.
Puhelinta piilotteleva ja sen kanssa naureskeleva narsisti jatkaa peliään. Hänen suhtautumisensa kumppaniin on muuttunut välinpitämättömäksi ja kylmäksi.
Kumppanin kysyessä, oletko ollut uskollinen, narsisti vastaa: ”Miksi mulla olis joku toinen?” tai: ”Miten sä voit aina olla noin epäileväinen, mulla alkaa mennä hermo suhun”. Kun kysyt vielä, on vastaus usein kysymys, johon et voi millään tavalla tarttua.
Kumppani tuntee, että narsisti ei ole enää heidän suhteelleen läsnä vaan hänelle on alkanut muodostua oma elämä heidän kumppanuutensa ulkopuolelle. Narsistin kysymysvastaukset kuitenkin tekevät sen, että uhri epäilee sekä toista että itseään eikä enää tiedä, mikä on totta. Ja se jos mikä saa kenet tahansa voimaan hirvittävän huonosti. Usein uhri menee kaikenlaisesta sumuttamisesta niin sekaisin, ettei hän saa öitään nukuttua ja hänen kaikki energiansa hukkuu siihen, että hän yrittää saada jostain langanpäästä kiinni ja ymmärtää, mitä hänen elämässään ja parisuhteessaan tapahtuu. Narsistin uhri ottaa usein kaiken vastuun parisuhteen tilasta itselleen ja tuntee valtavaa häpeää ja syyllisyyttä.
”Jos minä olisin toisenlainen, en näin tylsä, kyselevä, epävarma, ruma, niin minä kelpaisin tuolle toiselle”, näin narsistin kumppani alkaa tuntea ja ajatella ja hänen minäkuvansa särkyä pala kerrallaan. Mitä pienempiin osiin kumppani hajoaa, sitä enemmän narsisti saa valtaa ja häntä ärsyttää kumppanin heikkous, juuri se, jonka hän itse on saanut aikaan. Hajota ja hallitse-taktiikka tehoaa kyllä, kun sen vaikutuspiirissä riittävän kauan oleilee.
Kumppani, joka alkaa ottaa asioista selvää ja haluaa oikeasti tietää totuuden, on narsistille kuin piikki lihassa. Kun uhri alkaa olla lähellä totuutta ja tietää jo, että hänelle valehdellaan, narsisti alkaa huutaa ja raivota. Kun huuto ja raivo eivät hiljennä kumppania, saattaa hän poistua uhrin elämästä yhtä kiihkeän teatraalisesti kuin siihen aikanaan tuli.
Narsisti lähtee suhteesta, kun seuraava uhri on jo katsottu ja usein myös jo ”kokeiltu” – tätä narsisti ei koskaan myöntäisi: hänen hyvyytensä on näet tuollaisen yläpuolella. Narsistin kulissi ja maine pitävät – kun lähtee näyttävästi, ei nolo moka ja pettäminen ehkä paljastu. Narsisti tekee kaikkensa, jotta hänen maineensa kunnollisena ja hyväntahtoisena ihmisenä säilyy. Narsistin tarinat suhteen päätyttyä osoittavat kaikki sellaisiin suuntiin, joiden keskellä ei kukaan huomaa katsoa sinne, mihin kuuluisi: narsistiin itseensä. Vastuu on narsistille nimittäin sellainen polttopallo, jota hän ei näppeihinsä ota – ei hyvällä eikä pahalla.
Narsisti osaa harhauttaa puheillaan hyvin taitavasti. Hän saa uhrinsa näyttämään tyhmältä, hullulta, vainoharhaiselta, mustasukkaiselta, tyrannilta ja kotihirviöltä ja vaikka miltä kamalalta, vaikka oikeasti hän on itse se tarinan ilkimys. Kaiken tarinoinnin tarkoitus on aina sama: narsistin peiliin ei saa tulla säröä. Eikä tulekaan, koska hän jää niin harvoin kiinni valheistaan. Ja jos tulee, pakenee hän luolaansa ja viihtyy siellä hyvin yksinään – parhaassa seurassaan. Toki tulee sekin päivä, kun narsisti, ”savun hälvettyä”, tulee ulos luolastaan – käsipuolessaan uusi uhri, joka pitää huolen siitä, että narsistin maine kasvaa ja kilpi kimaltelee ja kaikki ovat jo unohtaneet sen, mitä aiemmin tapahtui (tai niin narsisti luulee). Käsipuolessa hymyilee onnellisena se uhriparka, joka hetken aikaa uskoo ne iltasadut, joissa kaikki narsistin eksät ovat noitia ja konnia ja narsisti itse sankari, uhri, hyväntekijä, marttyyri, kunkku tai kuningatar.
Kurkkaa Miian uutuuskirja Toivon kirja narsistin haavoittamalle.
