Vuodenajat auttavat muutoksissa – ota nyt syksyn voima käyttöösi

 

 

Elämässä on erilaisia rytmejä. Elämässä on vuodenaikoja. Erilaisilla elämänalueilla voi olla myös omat vuodenaikansa. Voit elää kevättä työasioissa, kesää parisuhteessa ja joku kaverisuhteesi voi olla syksyssä. Ehkä kiireisen elämän vuoksi rakas vanha harrastuksesi on levossa ja talven ajassa juuri nyt.

Kevät on uusia alkuja ja uuden puhkeamista esiin. Kesä on kasvua, kukoistusta ja sadonkorjuuta. Syksy on irti päästämistä ja elämänvoiman sisäänpäin vetäytymistä. Talvi on lepoa.

Luonto voi auttaa muutoksen kokemisessa sisimmässä ja inspiroida ulkoiseenkin toimintaan. On helpompi kokea jotakin olemuksessaan, jos näkee ja aistii sitä myös ympärillään. Sanotaanhan myös, että seura tekee kaltaisekseen.

Nyt syksyllä voi päästää irti, karsia ja siirtyä kohti lepoa.

Millä elämänalueilla sinulla on nyt syksy menossa?

 

Syksyharjoitus

Kävele puistossa tai metsässä. Aisti syksyn voimaa ja tunnelmaa ja anna samalla pudota pois asioita, joiden kuuluu lähteä. Auta muodonmuutosta tapahtumaan päästämällä irti. Kuten lehdet putoavat, anna vanhan pudota maahan. Kun näet lehtiä maassa, niin koe ja vahvista, kuinka olet jo päästänyt putoamaan monta pientä muistoa, ajatusta ja tunnetta.

Isommissa asioissa voit vahvistaa, että pudotat kaiken syksyn mukana pois. Voit seurata kuinka asia hiljalleen lehtien vähetessä on poistumassa elämästäsi. Tee toki sisäistä työtä myös asian kanssa.

Luonnon voiman käyttäminen näin on symbolinen teko ja leikki. Ole siis autenttinen ja seuraa omaa rytmiäsi. Oma rytmisi voi olla eri kuin luonnon rytmi, mutta ota kuitenkin luonnon ja ympäristön voima avuksesi silloin, kun se tuntuu hyvältä.

Syksyä seuraa levon aika – talvi. Silloin uudet potentiaalit lepäävät odottaen esille pääsyä.

Huomaa, että nämä vuodenaikojen kierrot elämän eri asioissa voivat olla nopeampia tapahtumia ja joissakin tapauksissa irti päästämiseen tarvitaan monen kuukauden ja vuoden kierto.

 

 

Lehtien ravistelu

Toinen pieni syksyinen harjoitus, jonka voi tehdä missä tahansa, on syksyinen ravistelu. Se voi olla kuitenkin voimallisemman tuntuinen juuri luonnon keskellä.

Ravistele lempeästi kehoasi ja kuvittele, että kuin puu pudotat turhia tunteita, ajatuksia ja muistoja maahan. Aivan kuin maahan satelisi erivärisiä lehtiä. Anna ravisteluliikkeen lähteä polvistasi ja anna koko ylävartalosi liikkua rentona massana mukana. Pidä pää kuitenkin pystyssä. Hengitä ulos suun kautta. Anna turhan poistua myös uloshengityksillä.

*joissakin lähteissä on suositeltu olla ravistelematta, jos on raskaana tai, jos on ollut tai on sairaus, jossa ei saa mennä kokokehohierontaan, lymfaterapiaan yms.

 

Nauti syksyn voimasta ja harjoituksista ja tiedä, että pian on levon aika ja varmuudella tulee myös kevät ja kesä kaikessa vehreydessään.

 

 

Lisää luonnon taiasta ja voimasta löydät Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirjasta:

 

 

Unsplash kuvat: Fiona Smallwood / Nadja Zehe


 

Loistavat metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image