Puhumme kuolemanpelostamme. Pelkäämme sitä elämämme aikana. Voiko kuoleman pelko estää meitä elämästä elämäämme sellaisena kuin se on? Vai pelkäämmekö elää, koska elämä on pelottavaa? Kumpaa pelkäämme enemmän elää vai kuolla?
Kuoleman läheisyys voi muuttaa suhdetta kuolemaan
Itse pelkäsin kuolemaa yhdeksän vuotiaasta asti seuraavat 30 vuotta. Kun tyttäreni kuoli syliini, kuolema muutti muotoaan. Silloin sain kokea kuoleman läheisyyden vahvana ja pelko kuolemaa kohtaan muuttui. Koen nyt, että elämän ja kuoleman erottaa kevyt harso ja molemmat ovat läsnä toisilleen.
Kun pelkäämme elää saatamme jättää tekemättä asioita, koska meitä pelottaa vaikka se mitä muut ajattelevat. Tai saatamme tehdä asioita kuin automaattiohjauksella. Ajattelemme, että sitten kun. Sitku-elämä on elämän tuhlaamista. Se on elämistä tulevaisuudessa eikä nykyisyydessä, jossa elämämme eletään. Elämä tapahtuu nyt kun.
Vältämmekö elämästä, koska elämä tekee kipeää?
Usein pelkäämme enemmän elää kuin kuolla. Elää itsemme näköisesti. Elää sydämemme auki, ottaen vastaan elämä kaikkine sävyineen. Elää vaikka pelottaa. Elää yhteydessä itseemme. Elää yhteydessä toisiimme. Elää, liittyä, aistia. EPelkäämme elää elämäämme rohkeudesta ja rakkaudesta käsin.
Elämä ei ole hellä. Elämä satuttaa. Elämä tuntuu. Meidät ihmiset on luotu välttämään kipua. Vältämmekö elämää, koska se tekee kipeää? Saako kipu meidät pelkäämään elämää enemmän kuin kuolemaa?
Elämä laittaa rähmällään. Elämä haastaa. Kyllähän se piru vie kysyy rohkeutta!
Onko meillä rohkeutta elää elämää sellaisenaan? Ottaa vastaan elämä kokonaisena; kipeänä, ihanana?
Minna Canth on kirjoittanut: ”Kaikkea muuta kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”
Mitä se tarkottaisi sinun elämässäsi? Voisitko uskaltaa elää täydestä sielustasi ja sinun näköisesti tässä ja nyt?
Uutuuskirja tulossa heinäkuussa 2021!
