Haastava aika tekee minulle aina samat tepposet: huomaan jossain vaiheessa imeytyneeni huolien ja murheiden täyttämään mielikuvitusmaailmaan, joka tuntuu kovin todelta. Tämän tapahtuessa mieleni yhtä aikaa kehittelee haasteiden täyttämiä tulevaisuudenkuvia ja sitten se yrittää kiihtyvällä ajatustoiminnalla ratkoa ja hallita niitä.
Se, etten voi hallita tulevaisuutta murehtimalla siitä, on nyt totta enemmän kuin koskaan. Silti uskon, että moni meistä yrittää nimenomaan sitä. Haluankin kertoa sinulle muutaman käytännönläheisen vinkin miten murheilevaa mieltä voi lempeästi kesyttää. Kokemukseni mukaan kaiken avain on paluussa läsnäolemaan tiiviisti tähän hetkeen.
- Puhu itsellesi ääneen. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, olen haastavien kelojen äärellä ottanut tavaksi laittaa kännykän kuulokkeet korviin ja puhua itsekseni kävelylenkeillä. Puhun siis ääneen itselleni siitä mitä minussa tapahtuu, miltä minusta tuntuu ja mitä huomaan ajattelevani. Ääneen sanomisessa on voimaa ja se auttaa jäsentämään ajatuksia ihan eri tavalla kuin mielessä pyörittely.
- Istu sen kanssa. Mitä tahansa ”se” onkaan, voit koittaa istua sen kanssa. Istu tukevasti jalat lattiaa vasten joko tuolissa tai istu lattialla risti-istunnassa. Pidä huomio hengityksessä sellaisessa kohdassa kehoa, jossa tunnet sen helpoiten. Voit toisella mielessäsi esimerkiksi ”olen tässä” tai ”tässä ja nyt”. Älä yritä meditoida tai poistaa kokemuksestasi mitään. Pysähdy vain hetkiseksi, minuutiksi pariksi, itsesi äärelle.
- Ilmaise kehollasi sitä mitä sinussa tapahtuu. Tanssi, hypi, liiku, venyttele, käännä kylkeä luovalla tavalla sohvalla. Heiluttele käsiäsi, kehoasi, laula, huuda, irvistele. Ravistele itseäsi. Silittele itseäsi. Saata energia liikkeeseen miettimättä päämäärää tai suorittamatta mitään.
- Kirjoita kehotuntemuksistasi. Ota paperia ja kynä ja anna sanojen virrata. Voit kirjoittaa itseäsi ”kiinni” omaan kehoosi ja tähän hetkeen sanoittamalla hyvin tarkasti sitä mitä havaitset tapahtuvan itsessäsi. Sen sijaan, että listaat tulevaisuuden kauhukuvia tai murehdit menneitä, voit olla kynän avulla läsnä itsellesi tässä ja nyt.
- Rauhoita sisäistä puhetta. Ajatukset haluavat tulla kuulluiksi, tunteet tunnetuiksi. Siksi torjuminen – niin luontaista kuin se olisikin – usein vain pahentaa asiaa. Kun vaikeat ajatuskulut nousevat mieleen, voit alkaa vastata niille rauhoittavasti. ”Olen tässä, kuulen sinua, yhdessä selviämme”: tämän me kaikki kaipaamme kuulla ja sinäkin saat sanoa sen itsellesi, tässä ja nyt.
Kuva: Pexels/Puwadon Sang-ngern
-
Ale!
Koko perheen rauhoittumispaketti
Alkuperäinen hinta oli: 43,80 €.38,90 €Nykyinen hinta on: 38,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!UUTTA!
Lempeästi eroon murehtimisesta -paketti
Alkuperäinen hinta oli: 46,80 €.41,90 €Nykyinen hinta on: 41,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Rohkeasti rehellinen
25,90 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin