Moni meistä on jo varhain oppinut alitajuisen uskomuksen siitä, että rakkauteen kuuluu toisen pelastaminen.
Emme tietenkään näin ajattele tietoisesti, vaan se näkyy enemmänkin siinä, miten suhteessa olemme ja miten niihin menemme. Rakkaudessa ja parisuhteessa on mielettömän arvokasta voida tukeutua toiseen. Rakkaudessa on mielettömän kaunista tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Rakkaudella on suuri voima tehdä näkyväksi haavoja, ja parhaimmillaan ne pääsevät kuin turvalliseen syliin hengittämään tilaa olla se kuka on.
Mutta rakkaus ei ole sitä että:
Kunhan hän muuttuu, minäkin saan viimein turvaa
Kunhan hän vain ___________ , niin sitten minäkin saan ________.
Jokaisella meistä on ehdollistumia rakkauden alueella. Sellaista suhdetta ei olekaan, missä ei nousisi mitään kipuiluja esiin. Siinä me olemme kaikki samassa veneessä, vaikkakin erilaisin pelastumis-strategioin. Unohdamme helposti omat rajamme sillä ymmärrämme. Liikaakin.
“Mut mä ymmärrän sitä kun sillä oli kuitenkin niin traumaattinen lapsuus”
Niinpä. Yli empaattisuuteen taipuvainen ymmärtää ymmärrettyään.
Ja onhan empatia mielettömän arvokas lahja. Mutta se tarvitsee suojakseen rajat. Yliempaattinen on usein jo lapsena oppinut “selittämään” miksi muut toimivat miten toimivat. Tämä selittäminen on eräänlaista itsensä rauhoittelua – se tavallaan oikeuttaa toisen toiminnan, koska hänellä on kuitenkin kipeitä kokemuksia taustalla.
Ja meillä kaikilla on. Ja silti me jokainen, olemme itse vastuussa siitä miten toimimme aikuisuudessa. Toisen historian ymmärtäminen voi tuoda valtavasti ymmärrystä ja se onkin parisuhteissa myös hyvin oleellista.
Mutta se mikä menee usein yliempaattiselta ohi, on se mikä olisi kasvua itselle! Ja monesti kyse on omista rajoista.
Sinun velvollisuutesi ei ole pelastaa toista. Ja jos katsot ihan rehellisesti, vaikka olet miten yrittänyt, se ei ole luultavasti toiminut kovin hyvin. Ja usein siitä syystä, että jos pelastaja on aina paikalla, toinen välttää ottamasta oman vastuunsa. Tällöin pelastajasta onkin tullut mahdollistaja.
Tämän näkeminen voi olla hyvin kirpaisevaa. Se mitä luulin rakkaudeksi, muuttuikin epätervettä suhdetta ylläpitäväksi voimaksi. Suurinta rakkautta siinä tilanteessa ovat rakastavat rajat. Se on rakkautta polttavassa, haastavassa ja samalla syvän armollisessa muodossa. Se on rakkautta, joka kutsuu kumpaakin olemaan oikeasti kokonainen. Mutta vain kukin meistä voi vastata tuohon kutsuun omalta kohdaltaan.
Kurkkaa Eevin uutuuskirja Tunne itsesi parisuhteessa:
